MENU

• 27.11.2009 • Yle blogit ja kolumnit 2007-2014Kommentoi847

Eppu Normaali ja suomirockin tulevaisuus

Aikana, jolloin rokkarit ja popparit ovat jo itsestään selviä vieraita Linnan itsenäisyysjuhlissa, ei voida enää pitää yllätyksenä, että Eppu Normaali-yhtyeelle ojennetaan kulttuurielämän Suomi-palkinto.

Kaunista ja viisasta asiassa on, että palkinnon sai yhtye, kollektiivi eikä yksittäinen taiteilija. Vain Martti Syrjän palkitseminen olisi ollut todella tyhmää, samalla tavalla kuin jos Kolmannesta Naisesta palkittaisiin vain Pauli Hanhiniemi.

Palkinnon antajat toteuttivat tyylikkäästi sen ajatuksen, mistä nykyisin niin paljon kulttuuri (ja liike-) elämässä puhutaan: Luovan työn yhä kollektiivisemmasta luonteesta.

Yksittäisiä taitelijanerojahan tässä on jo ylistetty ja palkittu viimeiset parisataa vuotta.

Hauskaa oli toki palkinnonjaon yhteydessä havaita, että Martti Syrjä alkaa pitkine partoineen näyttää yhä enemmän perinteiseltä taiteilijalta kuin rokkarilta.

Ne ajat ovat kuitenkin ohi, jolloin rockihmisten palkitseminen valtiovallan toimesta olisi jotenkin koettu häpeällisenä; jollei jopa osoituksena “väärällä puolella seisomisesta”.

Tuo aika tuli mieleen kun Ylen tv-uutisten haastattelussa Martti Syrjä totesi, että kyllähän tämän kaltainen tunnustus tuntuu hienolta kun se tulee viralliselta taholta, lisäten kuitenkin ironian pilke silmissään, että “taiteilijoinahan me ollaan kaiken tällaisen ylä- ja ulkopuolella”.

Joskus kolmekymmentä vuotta sitten kuka tahansa suomipunkrokkari olisi vastannut vähintäänkin puolitosissaan, että olemme kaikkea tällaista vastaan. (Tai huumorilla: Olemme kaiken tällaisen alapuolella.)

Eppujen Juha Torvinen totesi samassa yhteydessä, että “hienoa kun meidät palkittiin sellaisena kun me ollaan, ei yhtyettä sellaisena kun sen pitäisi olla”.

En ole aivan varma mitä Juha tuolla tarkoitti, mutta tulkitsen tuon niin, että Eput palkittiin Eppuina, yhtyeenä joka on aina kulkenut omaa polkuaan eikä ole pokkuroinut korkean tai minkään muunkaan taiteen tai tahon suuntaan. Eput palkittiin nimenomaan suomalaisuutta ja suomen kieltä vaalivana yhtyeenä. Heitä ei palkittu “menestyksestään kansainvälisillä markkinoilla” tai “taiteellisesti korkeatasoisesta ja kunnianhimoisesta tuotannostaan”.

Kunnianhimoinen Eppu Normaali on varmasti ollut, mutta tavalla, joka tuppaa usein taide- ja muilta sisäpiireiltä näkemättä. Eputhan kun edustavat vain “tavallisuutta”.

Ironista tässä Eppujen palkitsemisessa on toisaalta se, että valtiovaltamme on ollut tohkeissaan nimenomaan rockin vientimenestyksistä ja tuonut sitä kautta rockin tavalla tai toisella sekä salonkikelpoiseksi että valtiollisen tuen piiriin.

Hienoa sinänsä, mutta jos tämä maa nyt jotain rockin alueella tarvitsee, niin Eppu Normaalin perinteen jatkajia. Suomalaisia, suomeksi itseään ilmaisevia rockyhtyeitä.
Tuo traditio on katkeamassa ja se on oikeasti ongelma. Koko suomalaisen musiikkialan ja -kulttuurin ongelma.

Englanniksi laulavia ja angloamerikkalaisvaikutteisia suomalaisia rockbändejä, se tiedetään, kyllä riittää. Niiden määrän kasvu on ymmärrettävä, kyse on kulttuurisesta muutoksesta, jota ei voi eikä pidä pysäyttää.

 

Mutta tuon muutoksen seurauksena meillä on valtava määrä kotimaisia rockyhtyeitä, joiden pääantina tuntuu useasti olevan vain kuulostaa joltakin yhdistelmältä kaikista niistä ulkomaisista artisteista, joita yhtyeen jäsenet ovat tahoillaan kuulleet ja joilta olisi hieno kuulostaa ja jotka mainitaan ikään kuin laadun takeina ja valmiina meriitteinä yhtyeen mediatiedotteissa.

Ikään kuin hyvät aikomukset sekä oikeansuuntaiset ja -aikaiset viittaukset riittäisivät. Ollaan rockkoulun hyviä ja kilttejä mallioppilaita.

Me tiedämme, että noilla eväillä ei vielä kovin paljon uutta ja omaperäistä synny.

Rockin kehityksen esteenä ei suinkaan aina ole ymmärtämätön (suuri) yleisö tai isot pahat levy-yhtiöt, vaan monessa tapauksessa syypäänä on rock itse.

Kuvitellaan, miltä “oikean” rockin pitäisi olla sen sijaan että kuviteltaisiin, mitä se voisi olla.

Ehkä juuri tuota kehitystä Juha Torvinenkin lausunnollaan tarkoitti.

Eppu Normaalin kummisetä ja levypomo Epe Helenius kiteytti suomirockin ongelman kuukausi sitten Musiikki &Median paneelikeskustelussa toteamalla, että ei hänen ongelmansa ole niinkään miten “breikata” suomirock-yhtyeitä, vaan ylipäänsä niiden löytäminen. Niitä kun ei yksinkertaisesti ole.

On hienoa kun palkinnon saannin yhteydessä Eppu Normaali sanoi jatkavansa uraansa. Vielä hienompaa olisi kun Eppu Normaali saisi omaperäisiä seuraajia.

Olen nähnyt suomalaisen rockin tulevaisuuden ja sen nimen pitäisi olla suomirock.

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *