”And I’m floating in the most peculiar way /

                             and the stars look very different today”

David Bowien ”Space Oddity” elää ikuisesti. Sen yllä olevat sanat voisivat kuvata hyvin kappaleen versioita, joka äänitettiin 1970-luvun loppupuolella erään syrjäisen kanadalaiskoulun liikuntasalissa. Paikalla oli kuutisenkymmentä oppilasta, koulun musiikinopettaja ja hänen ystävänsä vaatimattomine äänityslaitteineen.

 Tämä ”Space Oddity” leijuu kauaksi pois, tavallisen maailman ulottumattomiin.

Tarina lyhyesti. Kanadalaisen Langleyn seudun lapsioppilaat harjoittelet musiikkitunneilla ja vapaa-aikana perinteisten lastenlaulujen sijaan tunnettuja poplauluja, koska koulun musiikinopettajaksi tullut Hans Fenger ei ymmärtänyt perinteisistä musiikinopetusmetodeista oikein mitään. Lapset innostuivat ja Fenger päätti lopulta äänittää harjoiteltuja lauluja koulun liikuntasalissa vuosina 1976 -77. Pieni painos LP-levyjä julkaistiin lähinnä osallistuneille muistoksi.

Kiehtovaa on että tämä kaikki tapahtui kaukana ”edistyksellisestä” maailmasta, Kanadan takamailla, vahvalla kirkkokansaseudulla ja koulussa, jonka ainoa pitkätukka oli kyseinen, muualta tullut koulutukseltaan epäpätevä musiikinopettaja.

V. 2000 eräs keräilijä löysi levyn sattumalta ja sen kuunneltuaan tajusi, mihin oli törmännyt. Levyn tekijät löytyivät, vihdoin myös levy-yhtiö ja v. 2001 äänitykset ilmestyivät cd:nä nimellä ”The Langley Schools Music Project”. Ansaittu kulttilevy oli syntynyt.

On vaikea kuvitella esitystä, joka olisi tätä ”Space Oddity” -versiota vähemmän ”radioystävällinen”. Jälkituotannon puuttuessa äänenvoimakkuuden ja dynamiikan vaihtelut ovat hurjia. Välillä tuntuu kuin esitys hajoaisi osiin ja jotkut vihlovat instrumenttiäänet sinkoavat suoraan korvaan kuin kyseessä olisi vanhan konepajan äänet.

Luojan kiitos, sillä kun tuo yhdistetään välillä korvia hiveleviin lauluharmonioihin, ollaan esityksen ytimessä. Tämä voidaan nähdä vaikkapa  popmusiikin ja avantgarden ainutlaatuisena liittona. Tuskin yksikään popmusiikin tätä edeltänyt käytäntö tai yksikään taideteoreettinen pohdiskelu olisi voinut synnyttää tämän kaltaista lopputulosta. Näin vain tapahtui, ei tietystikään ilman harjoitusta, ymmärrystä tai intoa, mutta kukaan ei voinut tuolloin tuossa liikuntasalissa tietää, millaisen musiikillisen aarteen he tulisivat jättämään jälkipolville.

”Space Oddityn” lisäksi kanadalaiskoululla äänitettiin mm. seitsemän Beach Boys -biisiä, kolme Paul McCartneyn biisiä Beatles- ja Wings –ajoilta ja yksi Phil Spectorin, Eaglesien ja Fleetwood Macin biisi. Kuuntele vaikka miten kauniisti soi ja loppuu ”Good Vibrations”, kuinka romuluisen lentävä on ”Band On The Runin” kertosäe tai kuinka oivaltava on lähes tuoreeltaan versioitu ”Rhiannon”.

Kun nykyisiä koulujen opetusmetodeja kyseenalaistetaan ja laitetaan uusiksi, niin Langleyn opit ovat siihen inspiroivaa materiaalia lähes 40 vuoden takaa.

Tuskin koskaan olen kuullut musiikkia, jossa ilo ja surumielisyys yhdistyvät näin odottamattomalla ja kiehtovalla tavalla.

On selvää, että David Bowie saa sanoa viimeisen sanan tästä sävellyksensä versiosta:

”The backing arrangement is astounding. Coupled with the earnest if lugubrious vocal performance you have a piece of art that I coudn’ t have conceived of.”

Related Posts