Litku Klemetti & Tuntematon numero: Progetyttö (albumilta ”Horror 15”, Luova Records)

 Kaikki tuossa yllä viittaa marginaaliin. Bändin nimi, albumin nimi, levy-yhtiön nimi ja ennen kaikkea biisin nimi. Progetytöt ovat todellisia musiikintekijöiden ja -kuuntelijoiden marginaalia.

Proge, progressiivinen rock, on aina ollut rockin lajeista, ei ehkä miehisin, mutta miesvaltaisin, koskien niin tekijöitä kuin kuuntelijoita. Proge kun perustuu soittotaitoon ja sen ”oikean” taidon hankkimisessa naismuusikot ovat aina olleet/pidetty marginaalissa.

Siksi punk (folk-pohjaisen musiikin ohella) on ollut pitkään naismuusikoiden ominta aluetta. Punk-estetiikan mukaisesti soittotaito ei saa olla kynnyskysymys. Punkissa usein asenne riittää, progessa ei koskaan.

”Progetyttö” kertoo hauskasti ja terävästi kyseisen musiikkityylin olemuksesta ja sukupuolesta. Mikä tietysti on erityisen hauskaa, koska proge lienee rockin lajeista kaikkein tosikkomaisin.

Biisi alkaa, totta kai, progemaisella instrumentaaliosuudella. Sen jälkeen yhtyeen naislaulaja alkaa kertoa progesuhteestaan.

”Katselin kuvaa Robert Frippin /…/ sain ylppärilahjaksi pianon / vaikkei se ollutkaan mellotron /…/ aloin tehdä niitä lauluja / kauniita ja tosi vaikeita”

Proge-maallikoille tiedoksi, että a) Robert Fripp on maineikkaan proge-yhtye King Crimsonin perustaja (olin itsekin King Crimson-fani 1960- ja -70-lukujen vaihteessa), b) mellotron oli keskeisiä soittimia progen kehityksessä, c) progessa ei ole lauluja niin kuin laulussa väitetään, vaan biisejä, sävellyksiä tai teoksia, jotka toki voivat olla kauniita, mutta pääsääntöisesti ”tosi vaikeita”.

Biisi jatkuu:

”Haaveilin hipeistä maailman / ja kaltaisistani pojista /…/ näin unta että minut kruunattiin / progen kuningattareksi / sormieni liikkeitä seurattiin / kun tahtilajeissa seikkailin”

Hauskoja säkeitä, mutta kaksi viimeistä ovat sen lisäksi kristallinkirkkaita tiivistyksiä progen ytimestä: proge on taitolaji, jossa huomio kiinnittyy nimenomaan soittajien käsien taitoon ja tahtilajimuutokset ovat koko genren ”suola”.

Tyylillisesti biisi on yhtä aikaa jopa taidokas, mutta samalla liikuttavan huoleton sekoitus progen ja punkin elementtejä. Progessa sanat eivät yleensä ole pääosassa ja niiden merkitykset saattavat myös jäädä hämäriksi, mutta ne ovat kuitenkin yleensä selkeästi kuultavissa kun taas ”Progetytössä” sanat ovat keskiössä ja merkitykset selkeitä, mutta punkmaisesti niistä ei aina saa selvää.

Mukana biisissä on tietysti myös kitarasoolo.

Vaikka ”Progetytössä” lauletaan landesta ja poroautoista, yhtye on kotoisin Jyväskylästä. Biisillä laulava yhtyeen basisti on haastattelussa todennut, että ”eka demo on aina paras”. Tuota kauemmaksi progen käytännöistä on vaikea päästä.

Basistin nimi on muuten Cher.

Noin ironiseen nimeen oikea progebändi tuskin koskaan yltäisi.

 

Related Posts