Tämä kirjoitus julkaistiin radioblogina Ylen Radio Suomen ”Parasta aikaa”-ohjelmassa 5.9.
Miltähän on tuntunut olla 50 vuotta mukana yhtyeessä, jota on koko tuon ajan verrattu parempaansa? Siis aina, aina kun ensimmäinen yhtyettä koskeva lause on ehtinyt edes loppua:
The Monkees: (Theme From) The Monkees
The Monkees ja vuosina 1966-1968 pyörineen amerikkalaisen ja Suomessakin nähdyn tv-sarjan teema.
The Monkees-yhtyettä on aina verrattu yhtyeeseen The Beatles ja The Monkees ei ole vielä koskaan tuota vertailua voittanut eikä tule voittamaankaan. He saavat kuitenkin kiittää liverpoolilaisia, sillä Monkees -yhtyettä ei olisi ollut olemassa ilman yhtyettä The Beatles, ilman heidän valtavaa suosiotaan, ilman neljää erilaista Beatles -yhtyeen jäsentä tai ilman Beatles-elokuvaa ”A Hard Days Night”.
The Monkees-yhtyeen väheksyntä lienee osuvimpia esimerkkejä esimerkkejä siitä, mitä musiikin arvottamisessa silloin aikoinaan 1960-luvun puolivälissä tapahtui kun popista tuli rockia, silloin kuin Beatles muuttui pop-yhtyeestä omaehtoiseksi rock-yhtyeeksi:
The Beatles: Ticket To Ride
The Beatles ja ”Ticket To Ride” vuodelta 1965.
The Monkees -yhtyeen synty on usein kerrottu: Los Angelesin paikallislehdissä oli v. 1965 ilmoitus, jossa etsittiin neljää, 17-21 vuoden ikäistä muusikko-laulajaa uuden tv-sarjan näyttelijöiksi. 437 hakijaa ilmoittautui. Sarja alkoi seuraavana vuonna ja sen suosio oli sitä luokkaa, että seurauksena oli muutaman vuoden Monkees-sirkus, jonka pääosissa olivat tv-sarja, singlet, albumit ja live-esiintymiset. Sirkustirehtöörinä hääri kovan luokan levytuottaja, musiikkikustantaja ja manageri Don Kirshner.
Tuota kautta syntyi musiikillinen vastakohtapari Beatles – Monkees. Kun Beatles oli, ainakin vuoden ’65 jälkeen, aito ja uskottava niin Monkees oli epäaito ja epäuskottava, Beatlesit olivat persoonallisuuksia, Monkeesit tuotteita, Beatlesit teräviä, Monkeesit vain mukavia, Beatles oli koko nuorisolle, Monkees vain teini-ikäisille.
Ja mikä tärkeintä, Beatlesit olivat muusikoita, soittaneet vuosikausia yhdessä Hampurin kapakoista lähtien kun Monkeesit oli vain koottu kasaan eivätkä edes soittaneet omilla levyillään. Beatlesit sävelsivät 60-puolivälin jälkeen aina omat kappaleensa, Monkeesit harvoin. Beatlesit olivat oman musiikkinsa herroja, Monkeesit paremminkin muiden tekijöiden narreja.
Beatlesien kautta kehittynyt omaehtoinen, kaikkea hyvää määrittelevä tekijyys oli, ja on edelleen niin keskeinen musiikillista uskottavuutta määrittelevä ominaisuus, että tänäkin päivänä jokaisen pop-laulajan tai -yhtyeen kohdalla, vaikka he eivät ehkä itse teekään laulujaan, korostetaan kuinka he ovat kuitenkin tavalla tai toisella mukana musiikin luomistyössä.
Tosin mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän Monkeesien musiikki on saanut arvostusta. Siitä on tullut uskottavampaa ja sitä kautta, parempaa:
The Monkees: Pleasant Valley Sunday
The Monkees ja ”Pleasant Valley Sunday” vuodelta 1967, säveltäjinä kuuluisat Gerry Goffin ja Carole King.
Tuohon aikaan käytännössä jokainen rockin löytänyt fani oli jo päättänyt, että Monkeesit eivät ole mistään kotoisin. Poikkeuksiakin oli, ainakin yksi: arvostettu rockkriitikko (ja edelleen kriitikkona toimiva) Robert Christgau kirjoitti jo heinäkuussa 1967, että Monkeesien musiikki ei ehkä ole loistavaa, mutta hyvää ja parempaa kuin suurin osa tuon vuoden Top Ten -hiteistä. Christgau kysyi myös samassa yhteydessä hyvin olennaisen kysymyksen kirjoittaessaan Monkees-kappaleesta ”Your Auntie Grizelda”: ”kuulenko tässä kappaleessa epäaitoa kulmikkuutta siksi, että kuulen sen vai siksi, että oletan sen epäaidoksi jo etukäteen?”
The Monkees: Your Auntie Grizelda
Kuuluisan Rolling Stone-lehden ”History of Rock & Roll” -kirja vuodelta 1976 mainitsi Monkeesit vielä vain ”purkkapop”-otsakkeen alla, mutta mitä pitemmälle vuosikymmenet ovat edenneet, sitä kunniakkaampaa yhtyeen musiikista on tullut. Toki yhtyeen jäsenen Michael Nesmithin soolotuotanto oli jo aiemmin saanut arvostusta osakseen.
Viimeistään tälle vuosituhannelle tultaessa kaikki on ollut toisin. Asiansa osaava vanhaa ja uutta rockia käsittelevä Mojo-lehti vaati v. 2006, että Monkeesit pitäisi valita ”Rock And Rollin Hall Of Fameen”, rock and rollin kuuluisuuksien galleriaan ja kun samana vuonna Monkeesien ensi-levy julkaistiin uudestaan 40-vuotisjuhlapainoksena, 17 Monkees -harvinaisuuden kera, niin Soundi-lehti arvioi levyn viiden tähden arvoiseksi.
Kaupallisesta popista oli tullut autenttista rockia. Tosin matka oli kestänyt 40 vuotta.
The Monkees: Last Train To Clarksville
Vielä nykyisinkin Monkeesien jäsenet joutuvat altavastaajan asemaan. Alemmuuden tunne on edelleenkin sitä luokkaa, että tänä kesänä julkaistussa haastattelussa yhtyeen Micky Dolenz selittää kuinka he eivät voineet olla keinotekoisesti muodostettu bändi, koska Monkeesien ei pitänyt koskaan olla edes bändi, vaan tv-sarjaa varten koottu neljän näyttelijäkaverin ryhmä. Dolenz muistuttaa myös samassa haastattelussa, että Monkees ei todellakaan ollut ainoa yhtye, jonka taustalla soittivat studiomuusikot.
Tänä vuonna ilmestyi yhtyeen 50-vuotisjuhlan kunniaksi uusi Monkees -albumi ”Good Times”. Sen julkaisemisen yhteydessä ei peitelty enää sitä, että sävellykset eivät olleet omia. Vanhojen 60-luvun Monkees-säveltäjien lisäksi mukana ovat nyt sävellyshommissa mm. Paul Weller ja Oasis-yhtyeen Noel Gallagher.
Kuin kruununa pophistorian oudoille käänteille albumin ensimmäisen singlen, erinomaisen ”She Makes Me Laugh”-biisin säveltäjä on Weezer-yhtyeen Rivers Cuomo. Weezer on yhtye, joka on oivasti vuosien varrella yhdistänyt popin ja rockin, niin kuin eräs The Monkees-yhtye aikoinaan.
Silloin emme vain halunneet uskoa korviamme.
The Monkees: She Makes Me Laugh
Related Posts
Täydellinen Love – artisti Seuraava:
Artisti nimeltä Ellinoora
