Suoratoistopalvelut pelastivat suomalaisen(kin) äänitebisneksen. Huonommin kävi samalla suomalaiselle iskelmälle. Sen asema on heikentynyt sitä mukaa kun fyysisten levyjen markkinat ovat kuihtuneet.
Tuo ei ole enää uutinen, mutta iskelmätuotannon jatkuminen voi jos sitä olla. Ainakin se on hyvä uutinen suomalaiselle kulttuurille.
Ehkä laatu korvaa myös määrän. Näinhän ei iskelmän kohdalla ole aina ollut.
Katri Helena: Jos sen on palavaa (julkaistu 27.4.)
Katri Helenan uuden singlen alussa hänen äänensä kuulostaa karhealta, niin kuin pitääkin. Biisin lopussa ääni on yhtä voimakas, mutta kirkkaampi, niin kuin pitääkin. Olisihan se elämälle vierasta jos sama äänen heleys kestäisi koko elämän.
”Jos se on palavaa” on sanomaltaan omaelämäkerrallinen ja oman arvonsa tunteva.
”Autiolla hiekkarannalla ollut oon / rakastanut, vihannut ja tullut kainaloon / uuden edessä en ole koskaan epäillyt / syysunelmasta hunningolle päätynyt”
”Vanha nainen hunningolla”-tulkintaan verrattuna nyt ei olla tekemässä historiaa. ”Jos se on palavaa” on musiikillisesti kuitenkin varsin taidokas yhdistelmä perinnettä ja modernimpaa sointia. Kappale etenee luontevasti, ilman puristusta, ilman turhia kikkoja tai ”rohkeita” sanoituksia.
Vain kolmen minuutin kesto tuntuu hieman lyhyeltä, jotenkin turhan vaatimattomalta suhteessa biisin tarinaan ja artistin uraan.
Samalla tuo on kuitenkin jotenkin sympaattista, vähän niin kuin ajateltaisiin, että jätetään ne suuret eleet ja jatkuvat muutokset saara-aalloille ja muille uusille kyvyille.
Kyösti Mäkimattila: Rakkautesi on valo (albumilta ”Olet maailmassa ainut”, julkaistu 26.4.)
Vuoden 2013 tangokuninkaan Mäkimattilan uuden albumin päättävässä ”Rakkautesi on valo”-kappaleessa sulautuvat klassisella tavalla iskelmän, viihteen ja laulelman perinteet. On mahdotonta, ja turhaa, yrittää selvittää missä yksi perinne loppuu ja seuraava alkaa.
Mäkimattilan tulkinta ammattitaitoista, luontevaa ja hillityn teatraalisista. Tunnelma on rauhaisa, jopa siinä määrin, että tästä voisi olla joulun lauluksi (”rakkautesi valaisee tien / on aika rauhan, matkan valoisan /…/ valo syttyy sydämiimme / voima sen on ikuinen”).
Riku Niemen sovitus on ymmärtävässä pienimuotoisuudessaan ja lempeydessään jonkun kauniin äärellä.
Tosi ja epätosi, pinta ja syvyys, romanttisuus ja arvokkuus ovat tämän laulun herkästi liikkuvia ainesosia.
Yölintu: Poika (albumilta ”Maailma on kauneimmillaan”, julkaistu 20.4.)
Simo Silmun ääni on jo pitkään ollut osa suomalaisen iskelmämusiikin kauneinta maisemaa. Sitä mukaa kun poikamaisuus on muuntunut sopivaksi karheudeksi, sitä uskottavammaksi laulut ovat muuttuneet, ainakin tulkintansa puolesta.
Kari Tapion äänellä on seuraajansa.
Yölintu, Simo Silmu ja iskelmämusiikki luovat parhaimmillaan tunnetta turvallisuudesta, kotiin paluusta ja elämän jatkuvuudesta. Juuri noita ominaisuuksia iskelmässä on monasti vierastettu tai kritisoitu ”väärinä” (vrt. musiikillinen ”vaaran tuntu”, kuulijansa jatkuvasti ”haastava” musiikki), mutta sen omassa, arjesta nousevasta estetiikassa ne ovat täysin olennaisia.
Yölinnun uuden albumin raita ”Poika” lisää vielä yhden iskelmän perusominaisuuden, menneisyyden läsnäolon.
”Kuusen alla, piilossa päitä / poika huutaa / nimiä / kultainen pelto ja jalokiviä / joessa kelluu kimmeltäviä / aurinko lämmittää takapihalla / leikitäänkö piilosta? / kun mä olin pieni poika”
Yölinnun sointi on tiivis, lämmin ja eteenpäin vievä. Vähän niin kuin omalla klassisella tavallaan Topi Sorsakoski ja Agents aikoinaan. Sampo Haapaniemen tuotannon avustamana yhtyeen pitkä historia kuuluu, ei väsymyksenä, vaan osaamisena ja rentoutena.
Yölinnun uuden albumin muutkin raidat kuten ”Maailma on kauneimmillaan”,”Elettyä elämää” tai ”Kun lakkaan laulamasta” voisivat toisena aikana ja toisissa olosuhteissa olla hyvinkin ”yhteistä” omaisuuttamme.
Se on ainakin selvää, että marginaali on väärä paikka iskelmälle. Päinvastoin kuin ”varsinainen” marginaalimusiikki, se elää vain riittävän suuresta yleisöstä.
Related Posts
Alkuperäistäkin parempia? Seuraava:
Biisiarviossa vuoden pop-biisi?