Honey Hahs: Dear Someone, Happy Something (albumi)
Ambar Lucid: Eyes, A Letter To My Younger Self (singlejä)
”Would it not be scary, scarier than dying / to live forever, forever?”
Noin kysyy ensi-albuminsa ensiraidalla Honey Hahs. Kysymyksen tekee poikkeukselliseksi sen esittäjät: Honey Hahs on kolmen etelälontoolaisen sisaruksen muodostama yhtye ja albumin teon aikaan he olivat iältään 10-, 12- ja 15-vuotiaita.
Esittäjien ikää ei tarvitse kuitenkaan käyttää selityksenä levyltä kuultavan musiikin ”keskeneräisyydelle” tai ”amatöörimäisyydelle” vaan päinvastoin, tämänkaltainen musiikki ei olisi voinut syntyä kuin tuossa iässä.
Honey Hahsin kohdalla voidaan perustellusti todeta musiikin kuulostavan viattomalta ja aidolta, ”pilaantumattomalta”. Honey Hahs ei ole aikuisille tarjottu musiikillinen vitsi tai varhaiskypsien lasten oma taideprojekti.
”The songs are really random. Anything that catches our attention that we feel is worthy we’ll write about…We don’t try to sound like anything, we sing and play and that’s what comes out”, kuten he ovat haastattelussa todenneet.
Nuorten tyttöjen lähtökohdat musiikin tekemiseen ovat erilaisia kuin poikien. Pojat löytävät yleensä bändinsä, soittokämppänsä, ja esikuvansa jolta haluavat kuulostaa. Heillä on halua hioa soittotaitoaan tai riimejään, loputtomastikin.
Tyttöjen todennäköisempiä vaihtoehtoja on harjoittelu yksin peilin edessä kaveripiirit tai talenttikisat mielessä, istua läppärin ääressä tai perustaa bändi, joka kuulostaa, jos punkia ei oteta huomioon, niin, miltä?
Tuloksena voi olla, muiden kopioinnin tai soittotaidon hiomisen sijaan, omintakeinen tyyli. Kuten tässä tapauksessa. ”Osaamattomuus” käännetään voitoksi, omaksi tyyliksi.
Honey Hahsin ensilevyllä normaaleja sääntöjä ei ole, ei miten biisien pitäisi edetä, miten introt lähteä, miten kertosäkeiden kertautua, miten tempot pysyä kasassa tai miten kitarat ja laulu soida.
Honey Hahsin musiikki on kuin albumin otsikko, avointa kaikkiin suuntiin.
Sisarukset (Rowan, Robin ja Sylvie Hallett) laulavat arjestaan, ystävistään, läheisistään, peloistaan, iloistaan ja kyllä, omasta menneisyydestään.
”Sometime ago / but not too long ago / I believed everything I was told / but that was a long time ago /…/ and even through we are living here / we can write about the magic we’re been”
On mahdotonta olla hymyilemättä, on mahdotonta olla liikuttumatta ja on mahdotonta olla kyyninen tällaisen musiikin edessä.
Ja on mahdotonta olla miettimättä Honey Hahsin kautta hyvän musiikin olemusta.
Jos heidän musiikkinsa halutaan yhdistää rockin isoon tarinaan (onhan sisarusten pääsoittimina kitara, basso ja rummut), niin todetaan sitten Honey Hahsin soittavan tyttöjen omaa progea. Tämä ei ehkä ole yhtä ylevää tai kunnianhimoista kuin perinteinen proge parhaimmillaan, mutta varmasti paljon paljon hauskempaa.
Levyn musiikki voidaan nähdä myös vaihtoehtona (yli)tuotetulle nykypopille tai yhtyeille, joiden musiikki saattaa jo tyhjentyä oikealta ja uskottavalta kuulostavan esikuva & vaikuttajalistan kohdalla.
Mitä tapahtuu kun sisarukset kasvavat ja aikuistuvat? En tiedä, mutta Honey Hahs on hienosti tässä ja nyt. Toki merkkinä myös tulevaisuudesta.
Sitä paitsi eikö musiikin luomista pitäisi nähdä entistä enemmän tekemisen ilona, vaikka hetkellisenäkin eikä vain urana tai ammattina? (Varsinkin kun jälkimmäisiä vaihtoehtoja on tarjolla yhä harvemmalle.)
Ambar Lucid on 17-vuotias latino New Jerseystä. Honey Hahsin tavoin hän kuulostaa kahdella ensi-singlellään juuri ikäiseltään. Ei viattomalta lapselta, mutta ei myöskään itseään vanhemmalta tai ”juurevammalta”.
Ambar on itseoppinut tuottaja, laulaja, pianisti ja ukulelen soittaja. Hän on tehnyt nämä laulut makuuhuoneessaan.
Ambarillakin on oma persoonallinen tyylinsä. Kuuntele miten hän vaihtaa sujuvasti laulukieltään englannista espanjaksi ja takaisin ”Letter To My Younger Self”-kappaleella tai kuinka hän laulaa nämä sanat äidilleen, ilman turhaa uhoa tai vaatimattomuutta:
”Mama I apologize / I’m not what you thought in your mind / but I promise I’ll be / worth all the love that you gave me / Ambar will make it far”
Tai kuinka rauhallisen kauniisti hän laulaa ”Eyes”-kappaleen lopun sanat
”Sweet universe you finally did it right / you bought up all my hopes / and brought love into my life”
Molempien kappaleiden sovitukset ovat pidättyväisiä ja esim. ”Eyes”-biisin saksofoni kuulostaa todella poikkeukselliselta ja oivaltavalta nykypopissa.
Nyt kun musiikin jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja kun tällä vuosituhannella syntyneet saavat yhä laajemmin musiikin tekemisen tuotantovälineet haltuunsa ja jos he samalla saavat säilyttää riittävän itsenäisyytensä, niin musiikillinen demokratia ja sukupuolten tasa-arvo saavat uuden suuren mahdollisuuden.
On jo aikakin. Punkin tee-se-itse-aatteen alkuräjähdyksestä on jo kulunut yli 40 vuotta.
Nyt vallankumous ei tosin ala kadulta vaan lastenhuoneesta.
Olemmeko valmiita?
Related Posts
-
Kun kepeys ja vakavuus kohtaavat: Eetu
-
Country-katsaus, osa 2: The Highwomen
-
Country-katsaus, osa 1: Tenille Townes ja Ruston Kelly
