Musiikki & Media on Suomen suurin musiikkialan tapahtuma. Tämä vuosi oli järjestyksessään 25. Luulen että olen ollut paikalla 24 kertaa. Kolmas kerta siviilinä eli ilman tapahtumapassin Yle-merkintää.  Seuraava teksti perustuu paneelialustuksiin, -keskusteluihin, satunnaisiin tapaamisiin alan ihmisten kanssa ja näistä heränneisiin ajatuksiin. Nämä todella ovat poimintoja M&M:n tarjonnasta, paneeleja ja muita tilaisuuksia oli viitisenkymmentä ja Lost In Music –keikkoja 130. Pieneksi tuon keskellä ihminen itsensä tuntee. Tai ainakin rajalliseksi.

Näihin kahdeksaan kohtaan yritin jotakin oppimastani ja kokemastani tiivistää. Muistiinpanovirheet ovat yksin minun syytäni.

1. Pikkuparlamentti. Vuotuinen virallinen avauspaneeli menneestä vuodesta on traditio ja yleensä sen vetäjän Juhani Merimaan oma showcase. Tämän vuoden parlamentti lähti vain ajoittain lentoon. Festivaalien uusjako ja MTV Push Helsingissä olivat vuoden tapahtumista ehkä liikaakin pääosassa. Viimeksi mainittu on toki vuoden, ehkä kaikkienkin aikojen puhallus, mutta sen jälkikritiikki tuntuu jo liian helpolta. Ehkä olisi jo syytä keskittyä mitä tästä opimme vaiheeseen.

Livealan suurmies ja nyrkkeilyekspertti Risto Juvonen vastasi paneelin inhorealistisemmasta (?) kommentista: festivaalien taiteellinen johtaminen on nykyisin sitä, että otetaan ne artistit, jotka onnistutaan saamaan niistä artisteista, jotka nyt sattumalta sinä vuonna ovat kiertueella.

2. Biisit tulevat, albumit lähtevät?  Parissakin paneelissa käsiteltiin meneillään olevaa isoa rakenteellista muutosta, siirtymistä albumeista yksittäisiin kappaleisiin. Digiaikana albumitulot kertyvät kolmen neljän biisin kuuntelusta. Kustannuspuolella erot yksittäisten biisien eduksi ovat vielä suuremmat. Alasta on tullut yhä enemmän biisi- ja hittivetoista. (Toki on muistettava, että se suuri yleisö osti ja ostanee edelleen sen albumin yleensä yhden hitin perusteella.)

Albumit eivät kuitenkaan ole vielä katoamassa. Keikkajärjestäjät tekevät edelleen päätöksiä top-albumilistoihin tukeutuen ja varsinkin iskelmäpuolella albumit ovat käyntikortteja keikoille. Myös artistit itse kokevat edelleen olevansa artisteja vasta albumiensa kautta, tosin hieman genrestä riippuen (EDM ja rap ovat biisilähtöisimpiä). Albumikulttuuri on kuitenkin niin syvällä rakenteissa, että sen poismenosta on liian aikaista puhua. Albumien elinkaaret ovat vain huomattavasti lyhentyneet. Nyt puhutaan keskimäärin kahden kuukauden kaaresta. Michael Jacksonin kohdalla puhuttiin aikoinaan kahdesta vuodesta.

3. Digipalvelut tulevat, cd:t lähtevät? Isot yhtiöt ovat tunnettujen artistiensa ja laajan vanhan kataloginsa turvin menossa innokkaimmin kohti digipalveluja, mutta muiden kohdalla tulevaisuus on hämärämpi. Niin kuin pienten puolestapuhuja Tapio Korjus totesi, digipalvelut eivät nosta artisteja suuresta tuntemattomuudesta, koska se kuuluisa pitkä häntä ei toteutunutkaan. Tuossa maailmassa voittajia ovat myös hittibiisintekijät. Muille saattaa jäädä vain roposia.

Isojen yhtiöiden ohella digitaalisten musiikkipalveluiden kärjessä ovat Pohjoismaat. Niiden osuus ns. suoratoistopalveluiden maailman markkinoista on 16 %. Iso luku väestömäärään verrattuna. Eri digitaalisten palveluiden käyttäjiä Pohjoismaissa on jo lähes 14 miljoonaa.  Spotifyn käyttäjiä heistä 7 miljoonaa.

Suomi kulkee kuitenkin Pohjolan jälkijunassa. Digitaalisesta musiikista (viimeisen vuoden aikana) maksaneita on Suomessa 13%, Tanskassa 23, Ruotsissa 24 ja Norjassa 36%. Palveluihin käytetty rahamäärä on Suomessa keskimäärin 1,40€, Ruotsissa 5,70€. (Tässä esitetyt luvut ovat pääosin Teoston tuoreesta tutkimuksesta, joka keskittyi 15-65-vuotiaisiin nettikäyttäjiin.)

Jotta nuo luvut Suomessa kasvaisivat, näköpiirissä olisi ainakin seuraavia keinoja:

1)   Digipalveluiden tarjonnan lisääminen liittymien yhteydessä (Suomessa luku nyt 4%,  Ruotsissa 14, Norjassa 27%).

2)   Kotimaisen digipalvelun/-palveluiden tulo markkinoille. Ruotsissa tunnetusti on jo yksi, mutta myös Norjalla on omansa.

3)   Kuluttajamarkkinointi. Niin kuin digiasiantuntija Jari Muikku paneelissa totesi, nyt palvellaan 10% kuluttajista eli tiukkaa aktiiviharrastajien joukkoa. Tutkimusten mukaan se potentiaalinen 40%:n laaja asiakaskunta, joka suotuisissa olosuhteissa olisi valmis palveluista myös maksamaan, ei joko löydä palveluita tai niistä omansa näköistä tai kokoista tarjontaa. Digi-tv-kampanja oli tässä maassa massiivinen, jotain edes sen suuntaista tarvittaisiin nyt, kaikkien asianosaisten yhteistyönä.

4)   Markkinointi ei voi tapahtua streaming- tai suoratoistopalvelun nimisenä, koska se olen alan ja edelläkävijöiden kieltä, jota laajempi yleisö ei oikeutetusti ymmärrä. Esim. ”henkilökohtainen radiosi” –sanat avaisivat jo vähän sitä maailmaa, mitä kannattaisi markkinoida.

Cd-levyjen nopealla alasajolla olisi todennäköisesti hyvinkin tylyjä seurauksia. Erityisesti ne pienyhtiöt, joiden keskeisin tulolähde on levymyynti, olisivat tuolloin pulassa. Näin on jo cd-markkinoiden huvetessa tapahtunut. Myös iskelmäpuoli olisi suurten ongelmien edessä kun genren suoratoistosta ym. saamat rahamäärät ovat ainakin vielä lähes olemattomia. Myös biisintekijöitä odottaa uusjako. Digimaailmassa tulot kertyvät todellisen kuuntelun ja käytön mukaan, cd-maailmassa kaikki albumin biisit ovat tasavertaisia suhteessa tekijöiden korvauksiin.

Niin kuin panelistit totesivat, cd-levyjen asiakkaat eivät ole loppumassa, vaan heille kivijalkakaupoissa varattu osto- ja myyntitila. LP-levyjen liian nopeaan alasajoon tarvittiin aikoinaan yksi henkilö, joka oli riittävän korkealla suuren suomalaisen kauppaketjun organisaatiossa. Historia saattaa ikävästi toistaa itseään.

4. Tulevaisuus hämärän peitossa

Tutkimukset tästä hetkestä ovat tarpeellisia. Tulevaisuutta niistä on kuitenkin vaikea ennustaa. Varsinkin musiikin aktiiviharrastajien joukoissa on rakastettu liikaa jälkiviisasta puhetta siitä, mitä alan olisi pitänyt tehdä silloin ja silloin. Nyt taasen jotkut väittävät tietävänsä varmasti, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ja tuo tulevaisuus  ei ole heidän mielestään kovin ruusuinen. Mutta eivät he tiedä.  Tulevaisuus ei ole tunnetusti tietoasia, vaan vaativampi: se pitää luoda ja tehdä. Emme voi tämän päivän perusteella tietää, millaisia musiikkipalveluita on 10 vuoden kuluttua tai kuinka moni suomalainen niitä käyttää tai mitä he niistä maksavat tai ovat maksamatta. Emme voi mitenkään tietää miten niiden rahavirrat kulkevat tai mikä on musiikin suhde muuhun bisnekseen tai taiteen aloihin.

Niin, emmekä tiedä millaista musiikkia 10 vuoden kuluttua tehdään.

Nuo asiat ovat vahvasti tekojemme varassa. Siksi fatalismi epävarmuuden edessä on vaihtoehdoista ylivoimaisesti huonoin.

Mainos: jutun toisessa osassa mm. paljastuu, millaisen viestin ja potentiaalisen laulunaiheen sanoittaja Heikki Salo löysi kävellessään viime viikonloppuna kohti Hotelli Ilvestä!