Kirjoituksen 1. osan voi lukea tästä.

Oheisessa kuviossa olen yrittänyt hahmottaa musiikkimaailman tilaa ja lähitulevaisuutta neljän eri ”kentän” kautta.

Kyse on tiestysti vain eräästä mahdollisesta hahmottamistavasta ja tämän jaon takana on lähinnä musiikillisia, kulttuurisia ja liiketoimintaan liittyviä eroja. (Kyse ei siis ole koko musiikkialasta, koska en ole esim. ottanut mukaan musiikkikoulutusta tai tekijänoikeuskenttää. Ne vaikuttavat varmastikin kaikilla neljällä alueella luoden niiden sisälle edellytyksiä, mahdollisuuksia ja tulolähteitä.)

Alkuperäinen ajatus tanssi- , tähtitehdas- ja taidemaailma -jaosta on poimittu maineikkaan musiikkisosiologin Simon Frithin tulevaisuusartikkelista ”Musik 2025 –Scenario For The Future”(2010). (Artikkelin pohjalta laaditun kuvion ensimmäinen versio julkaistiin ”Kuka Mitä Häh” -ajatushautomon raportissa v. 2011. Tähän päivitettyyn kuvioon olen lisännyt uusia esimerkkejä ja kokonaan uuden neljännen kentän ”Musiikkipalvelujen maailma”. )

Frithin näkökulma oli kansainvälinen ja esim. Tähtitehdas-maailma kuulostaa jo nimenä hieman suureelliselta Suomen markkinoita ajatellen, mutta toisaalta Tanssimaailman näkeminen omana tärkeänä lohkonaan voi olla perinteisesti rockin ja sen alalajeja korostaneelle maalle kovinkin terve näkökulma.

Kuviossa ei ole kyse musiikillisesta genrekartasta, jo siksikin että monet niistä voivat jakautua kahdelle tai kolmelle kuvion alueelle. Esim. osa tanssimusiikin alalajeista toimii myös taidekenttää muistuttavilla ”säännöillä” ja arvottamisperusteilla. Voidaan myös ajatella, että suomalainen iskelmä jakautuu nykyisin kaikkiin kolmeen kenttään: perinteisenä tanssi-iskelmänä se kuuluu tanssimaailmaan, suurimpien tähtiensä kautta tähtimaailmaan ja kulttuurisena perintönämme osin jo osaksi taidemaailmaa.

Frithin artikkelin oli tarkoitus kuvata vuoden 2025 musiikkimaailmaa, mutta hänen oletuksistaan osa tuntuu jo nyt toteutuneilta. (Mutta eivät kaikki. Frith oletti tuolloin v. 2010, että nuorison merkitys musiikin kuluttajina ja markkinoinnin kohteena olisi radikaalisti vähentymässä, mutta tästä hetkestä katsoen kehitys on ollut päinvastaista.)

Tähtitehdasmaailma

Aloitan keskeltä ja sinne pääsystä. Tähtitehdasmaailmaan nousu poikkeaa usein rock-kauden perinteisestä hitaasta, ”marginaalista keskelle” -matkasta, jossa tie kulki pikkuklubeista ja ensidemoista pikku hiljaa kohti isompia areenoja ja albumeja. Toki tämä (miehiseen) ”rockunelmaan” usein yhdistetty reitti on edelleen olemassa, mutta ei enää ainoana ”oikeana”.

Tähtitehdasmaailmassa läpimurto voi tapahtua, ainakin ulkoapäin katsottuna, muutamassa päivässä. (Historia toki muistuttaa, että suoraan popin ytimeen tehdyn läpimurron takana voi olla pitkäkin ”harjoittelujakso”, esimerkkeinä, no, Beatles ja ABBA.)

Tähtimaailmassa pysyminen on toisaalta entistä vaikeampaa, koska uutta on tarjolla koko ajan ja erityisesti nuoren yleisön mielenkiinnon kohteet nopeasti muuttuvia.

Kuuluisuuden tason saavuttaneiden kohdalla tilanne on tosin vakaampi, olet sitten pop- (Madonna), rap- (Kanye West) tai rock-ikoni (Jagger, Bono).

Tähtitehdasmaailman sisälle voidaan sijoittaa myös isomman luokan nostalgiailmiöt ja -business. Sen alkuna voidaan vaikka pitää sitä päivää kun Buddy Holly kuoli, mutta se ei lopu siihen päivään kun Rolling Stones päättää vihdoin lopettaa kiertue-elämän.

Nostalgia on musiikkikulttuurin ja -markkinoiden ehtymätön luonnonvara.

Tässä kohden kysymys tietysti kuuluu: kun musiikkikenttä hajautuu, kuka täyttää tulevaisuudessa stadionit? Onko tulevaisuuden retro-business samasta syystä pienempi kuin nykyinen?

Tehdasmaailma ja luovuus

Tähtitehdasmaailmassa luovuudella on entistä selkeämpi suhde tehokkuuteen, ainakin jos verrataan perinteiseen artistien ”omaehtoisuuteen”.

Jos rock-kaudella isokin levy-yhtiö joutui usein vuosiakin odottamaan nöyrästi ison jo menestyneen artistin uutta albumia (osin edelleenkin), nyt apuna ovat ainakin pop- ja r&b -maailmassa huipputuottajat, tekijäkollektiivit ja biisileirit, joiden pohjalta voi syntyä nopeitakin täsmähittejä. (modernista hittitehtailusta antaa erinomaisen kuvan John Seabrookin kirja ”The Song Factory”).

Koska keskiössä ovat hittibiisit, tuossa maailmassa on myös yhä vähemmän käyttöä esim. ”hyville albumiraidoille”. Pelkästä markkinanäkökulmasta katsottuna ne voidaan nähdä lähinnä tuhlauksena.

Tuossakin suhteessa elämme uudelleen 1960-luvun pop-aikaa, jolloin biisiä tehtiin ammattisäveltäjien, -sanoittajien, -sovittajien, -äänittäjien, -tuottajien ja studiomuusikoiden usein kiivaana liukuhihnatyönä. Niin kuin historia tietää, näin tapahtui erityisesti New Yorkissa (”Brill Building pop”) ja Detroitissa (Motown).

Tuo myös muistutuksena, että tehdasmainen tuotanto ei taivu aivan helposti luovuuden vastakohdaksi, vaikka tähän on niin monesti haluttu uskoa.

Tähtitehdasmaailma on vahvasti suurten musiikkiyhtiöiden tuotannon ja toimintojen keskiössä. Se lienee loogista, mutta ilmeinen kysymys samalla kuuluu, a) miten tuossa jatkuvasti muuttuvassa ja eniten kilpaillussa maailmassa pystytään luomaan pitkän tähtäimen uria, sellaisia jotka kannattavat sekä artisteja ensimmäisten hittien jälkeen että yhtiöitä pitkän tähtäimen tuloksiin ja b) jos katse on vain keskellä, unohtuvatko sen ulkopuolella toimivat uudet, mutta vielä marginaaliset musiikit ja ilmiöt potentiaalisina uudistumisen ja jatkuvuuden takaajina?

Niin kuin todettu, uran voi aloittaa ehkä entistä useammin keskeltä, mutta em. vanha reitti marginaalista keskiöön tuskin on vielä kuljettu loppuun.

Mikä on suurten ja pienten yhtiöiden välinen suhde uusien kykyjen ja tyylien suhteen? Kuka etsii, kuka löytää, kuka kehittää, kuka omistaa, kuka kustantaa, kuka julkaisee? Isoja kysymyksiä aikana, jolloin musiikkiin liittyvien oikeuksien omistaminen on yhä tärkeämpää.

Tähtitehdasmaailma ei suinkaan ole luovuuden hautausmaa, mutta olennaisimpia kysymyksiä koko alan kannalta on kyseisten kenttien välinen suhde. Mitä enemmän niiden välillä on liikettä ja sitä kuuluisaa hedelmällisistä vuorovaikutusta, joko tietoisesti tai sattumalta syntynyttä, sitä parempi koko musiikkialalle.

Tähtitehdasmaailma on, ironista kyllä, maailma, jossa faneilla on eniten valtaa. Heidän valtansa ei ole koskaan ollut näin suuri suhteessa niihin ”pahoihin levy-yhtiösetiin”.

Tanssimaailma

”Mikään ei ole ihmiskunnalle niin välttämätöntä kuin tanssi”. Moliere, 1670.

Jos tähtitehdasmaailmassa musiikki on eniten osa bisneksen tekoa, niin tanssimaailma on heterogeenisempi: sen sisältä löytyy sekä isoa että pienimuotoista bisnestä, sekä arvostettua kulttuuria (dj:t tekijöinä, klubit, marginaalisempi tanssimusiikki) että kulttuurisen arvostuksen puutetta (tanssi-iskelmä, perinteiset tanssipaikat, laivaristeilyt).

Tanssimaailman toisella laidalla ovat isot tanssimusiikki & EDM -festivaalit (esim. Weekend), toisella laidalla usein maakunnalliset tanssipaikat perinteisine tanssiyleisöineen, iskelmälaulajineen ja orkestereineen (huvi.fi)

Edelliseen maailmaan liittyy olennaisesti jatkuvat tyylimuutokset ja -tietoisuus ja yhteisöllisyys. Jälkimmäinen kulttuuri on ollut kuolemassa ainakin tanssilavojen osalta, mutta toisaalta todennäköinen kasvuala on senioritanssitilaisuudet eri muodoissaan.

Taidemaailma

Frithin taidemaailmakentän keskeisin ennustus liittyy rockin asemaan. Keskiössä vaikuttamisen sijaan se on siirtymässä osaksi taidemaailmaa menettäen samalla kaupallista potentiaaliaan, mutta samalla kuitenkin nostattaen kulttuurista arvoaan osana ”legitiimiä taidemaailmaa”. Asia ei sinänsä ole uusi, onhan jo käsite taiderock vuosikymmeniä vanha. Nyt on luultavasti kyse laajemmasta ilmiöstä, jossa rock marginalisoituu kultakautensa jälkeen albumien, konserttisalien ja ”laatufestivaalien” sekä mahdollisesti myös laajemman julkisen tuen alueeksi.

Hyvänä esimerkkinä tästä eriytymisestä ovat nykyiset vanhojen klassikko-albumien pohjalle perustuvat kiertueet.

Toki nytkään ei ole kyse koko rockista. Artistien, yhtyeiden tai sen sisäisten alagenrejen arvottaminen ja hyväksyntä osaksi vakavampaa taidekenttää ei ole läpihuutojuttu. Ei nyt ja tuskin myöskään tulevaisuudessa.

Ja osa rockista toimii edelleen isolla keskuskentällä ja jos haluamme uskoa sykliteoriaan, palaa vielä sinne uusienkin artistien myötä.

Instituutiona taidemaailma on muuttunut yleensä hitaasti, mutta muutosvauhti on varmastikin kiihtymässä. Kulttuurilla ja taiteella on/pitäisi olla yhä vähemmän seiniä ja kiinteitä rakenteita, joihin tukeutua.

Musiikkipalvelujen maailma

Musiikkipalvelujen maailma on laaja, vaikeasti määriteltävä alue, jonka selkein piirre lienee se, että kyseessä on kasvualue. Samalla se on kentistä vaikeimmin ennustettava. Jotkut palvelut ovat pysyväisluonteisia, joidenkin palvelujen tarve varmasti kasvaa ja uuden teknologian tuomat mahdollisuudet esim. ”virtuaalitodellisuuden” (VR) ja ”lisätyn todellisuuden” (AR) alueilla ovat vasta lähtemässä lentoon (esimerkkinä vaikka kauan odotettu ABBA:n ”paluu”, virtuaalimaailmassa).

Todennäköistä on myös, että musiikki ymmärretään yhä enemmän osana ihmisten hyvinvointia ja sen edistämistä, on sitten kyse julkisista tai kaupallisista palveluista.

Samoin on todennäköistä, että musiikin läsnäolo ja musiikkiesitykset lisääntyvät kirjastoissa, kouluissa, lastentarhoissa, senioritaloissa ym. Sekä eri tarkoituksiin suunniteltu ”soittolistamusiikki” että elävä musiikki tulevat kuulumaan yhä useammin yhä yllättävimmissä tiloissa ja tilaisuuksissa.

On selvää, että tuossa maailmassa tarvitaan myös uutta ajattelua ja uutta ammattitaitoa.

 

Niin kuin tämän kirjoituksen ensimmäisen osan alussa totesin, elämme äänitealan radikaaleinta muutosta sitten äänentallennuksen keksimisen.

Tuolloin oli menossa vuosi 1877.

Tuon tallennustavan, ”fonografin”, keksijä Thomas Alva Edison lausui myöhemmin mm. nämä mihin tahansa luovuusoppaaseen edelleen hyvin sopivat sanat:

”Hell, there are no rules here, we’re trying to accomplish something!”

 

Kiitän Jari Muikkua (Digital Media Finland), Kari Tervosta (CEO Helsinki) ja Tuomas Ilmavirtaa (Music Finland) aihetta koskevista keskusteluista ja kommenteista.

 

Related Posts