Suvi Teräsniska: Ihmisen poika (julkaistu 9.8.)
Olli Lindholmin ja Suvi Teräsniskan yhteinen tarina alkoi tunnetusti Yö-yhtyeen keikalla Oulun Rotuaarilla v. 2006. Olli oli silloin 42-vuotias, Suvi 17.
”Ihmisen poika” on ensimmäinen Yö-yhtyeen kappale, jonka Suvi esittää ystävänsä kuoleman jälkeen. Suvin mukaan tämä oli Ollille Yön tuotannon läheisin laulu.
Juice Leskinen kirjoitti ”Ihmisen pojan” tilaustyönä. En tiedä, onko biisi juuri siksi poikkeuksellinen Juicen tuotannossa. Totta kai Juice kirjoitti rakkauslauluja, mutta ehkä tämä oli kuitenkin poikkeuksellista:
”Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit / me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit”
Pauli Hanhiniemi kertoo kirjassaan viilanneensa Ollin pyynnöstä sanoja hieman uusiksi. Lindholmin mielestä ”siinä oli liikaa jätkämäisiä ilmaisuja”. Paulin kanssa he päätyivät mm. pierun tai ähkäisyn sijaan kirjoittamaan ”hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää”.
On ymmärrettävää, että Suvin uudessa versiossa isä vaihtuu myös äidiksi kohdassa ”viisaampi kuin isäs milloinkaan”.
Tekstinä ”Ihmisen poika” on oikeastaan neljännesvuosisadan edellä aikaansa. Se kirjoitettiin Suomi-rockin valtakaudella sitä keskeisesti edustavalle yhtyeelle, mutta nyt se kuulostaa kuin tälle popin aikakaudelle ja uudelle sukupolvelle juuri kirjoitetulta tunnustuslaululta, jossa tunteet ovat, kuten iskelmissäkin, vahvasti pinnassa.
Lisäksi kappaleen teksti on helppo kuulla nyt kuin viisaana kommenttina vihaa kylvävässä ja yhä kaksijakoisemmassa maailmassa.
”Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan / ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan /…/ Voi kunpa matkas onneksi koituis / vihaa katkeruutta et tuntis joutavaa”
”Ihmisen pojan” perussävy on juuri niin lempeää, myötäelävää ja tunteellista kun suomalaisen iskelmän traditio voi parhaimmillaan tuottaa, tässä kohden vähintäänkin puoliksi ulkopuolisen, Juice Leskisen avustuksella.
Jos joku kritisoi tämän musiikin olevan aivan liian hempeää tai sentimentaalista, se on vähän sama kuin syyttäisi The Curen tai Joy Divisionin kaltaisten yhtyeiden musiikin olevan aivan turhan tummasävyistä tai synkkää.
Ilkka Mattila kirjoitti hienosti Lindholmista Ollin kuoleman jälkeen:
”On vaikea kuvitella artistia, jonka uraan olisi tiivistynyt enemmän kaikkea sitä, mitä on opittu pitämään Suomi-rockina.
Sitä maailmaa, jossa toppatakkeihin pukeutuneet nuoret vaelsivat pimeydessä kylmille tanssilavoille kuuntelemaan, kuinka suomalainen mies pakottaa neliskulmaisen hardrockin läpi iskelmän pyöreästä reiästä”.
Olli itse totesi aikoinaan: ”Minä tarvitsen 95-kiloisen miehen rakkauslauluja, joissa on isoja yksittäisiä rivejä”.
Se kaikki mikä Yön musiikissa oli iskelmää, sen Suvi Teräsniska meille laulaa.
On jotenkin suomalaisen kaunista, että tuo kulmikkaan laulun perikuva oli idoli ja mentori tämän vuosikymmenen suomalaisen populaarimusiikin pehmeimmälle ja taipuisammalle äänelle.
Olen kirjoittanut Suvin äänestä ja tulkintakyvystä sen verran monasti (mm. täällä), että nyt totean vain biisin tulkinnan ja koko tuotannon (Janne Oinas, Leri Leskinen) osoittavan suurta ymmärrystä sävellystä ja ihmisyyttä kohtaan.
Ehkä samoin kuin Anna Puun alkujaan esittämä ”Mestaripiirros”, ”Ihmisen poika” jatkanee tulevaisuudessa matkaansa vahvasti myös julkisten esitysten tuolla puolen, ihmisten arjessa ja sen käännekohdissa.
Sukupolvista riippumatta.
Related Posts
-
Country-katsaus, osa 1: Tenille Townes ja Ruston Kelly
-
Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue
-
Antti Tuiskun Suomi
Blogini soittolista: selityksiä ja tunnustuksia Seuraava:
Lana Del Rey, American made
