Suvi Teräsniska on 27-vuotias. Se on nuori ikä iskelmätähdelle.

Iskelmän kohdalla artistit alkavat yleensä saada arvostusta vasta iäkkäämpinä, ainakin jos puhutaan iskelmän omaa yleisöä laajemmasta hyväksynnästä. Iskelmätähtien arvostus yleensä lisääntyy sitä mukaa kun suosion ylä- ja alamäet on koettu, elämä opettanut ja ääni karheutunut. (Klassisina esimerkkeinä Paula Koivuniemi ja Kari Tapio.)

Samalla tavoin iskelmäyleisön ulkopuolisille vanha iskelmä on aina ollut parempaa kuin uusi. Nostalgiana iskelmä nauttii varmasti perusyleisöään laajemman joukon suosiosta. Suhteessa vanhaan nykyiskelmä on lähes aina  altavastaajan asemassa.

Vuosi 2016 oli vuosi, jonka jälkeen Suvi Teräsniska on edelleen nuori, mutta ei vain iskelmälaulaja. Eikä vain laulaja. Viime vuonna aika moni hiljeni ensi kertaa kuuntelemaan hänen tulkintojaan.

Teräsniska voitti viime vuoden heinäkuussa ansaitusti Iskelmä-Finlandian, kaikkien aikojen nuorimpana palkinnon saajana. Iskelmäyleisö tuntee omansa.

Iskelmän ulkopuolelta katsottuna Suvin arvostuksen puute ei ehkä yllätä. Yleinen kriittinen mielipide ei voi mitenkään pitää sopivana, että nuoren artistin uran kolmas single on nimeltään ”Hei mummo” ja toinen albumi heti joulualbumi (”Tulkoon joulu”, 2009). Muutenkin Suvi on tuntunut edustavan sitä ”muun Suomen makua”.

”Vain elämää”-sarja on muuttanut käsityksiä monesta artistista, myös Suvi Teräsniskasta. Tämän vuoden tuotantojaksolla jokaisella hänen tulkinnallaan oli sijansa ja muutamat niistä liikkuivat kaukana kaukana tavallisuuden tuolla puolen.

Esimerkkejä. Kun Suvi tulkitsee ohjelmassa Hectorin biisin ”Yhtenä iltana”, sitä toki toivoo, että iskelmien sanoitukset olisivat useammin näin syviä, mutta Suvi tekee sävellyksestä omalla tulkinnallaan, omalla luontevalla tyylillään myös suuren iskelmän, ilman ylimääräisiä ”taiteellisia tehokeinoja”. Lauri Tähkän ”Puolikas”-biisin tulkinta taasen kääntää sävellyksen melkein ylösalaisin ja hakee intensiteetin ja lämmön yhdistelmässään vertaistaan. (Suvin tulkinnasta olen kirjoittanut aiemmin täällä.)

Mikko Kuustosen ”11. hetki”-tulkinnan osalta voin vain toistaa Satulinnassa paikalla olleiden artistien ensireaktiot. ”Tässä on viihteen klassikko ja olemme nyt kuuntelemassa sitä ensi kertaa” (Chisu), ”Tässä oli Suomen Suvi” (Hector).

Samalla tavoin kuin itse sarjassa, vuoden lopun ”Vain elämää”-konsertissa tuli vahva tunne, että kun koko joukon hiljaisin nousee ylös tuoliltaan ja aloittaa laulunsa, artistit ja 13 tuhantinen yleisö hiljentyvät kuuntelemaan.

Sarjaa seuranneet tietävät, että omassa jaksossaan Suvi avautui ja totesi kyyneleet poskillaan: ”En ole koskaan elämässäni tehnyt yhtään biisiä. Sen takia minulla on välillä ollut sellainen olo, etten voi kutsua itseäni muusikoksi…Minua jännitti tosi paljon tulla teidän keskelle…kun minä olen vain laulaja ja en osaa mitään muuta.”

Sitähän voisi taas epäillä/olla varma, että formaatin käsikirjoituksessa luki tuossa kohdassa ”kyyneleitä kiitos”, mutta jos Suvi kokee olevansa vain pelkkä laulaja oikean artistin sijaan, niin kyse voi todellakin olla jostain muustakin kuin yhden kaupallisen formaatin vaatimuksista. Vaikkapa siitä, miten artisteja tai taiteen tekemistä on arvotettu viimeisen parin sadan vuoden ajan ja mihin paikkaan iskelmä (tai pop-) artistit, harvoin omien laulujensa kirjoittajina, ovat tuossa historiassa asetettu.

Kun Anna Puu totesi Suvin jälkeen kokeneensa samanlaisia tuntoja omalla urallaan, niin kyse tuskin oli pelkästä sympatian osoituksesta. Myytti omaehtoisesta, itse kaiken alusta loppuun tekevästä taiteilijasta voi ja elää edelleen hyvin. Aivan liian hyvin.

Vain elämää -sarjan ulostulon aikoihin tehdyssä lehtihaastattelussa Suvi myönsi olevansa huono puhumaan tunteistaan. ”Puhun laulujeni kautta. Kun sanat loppuvat, alkaa laulu”.

Hienon suomalaisen artistin laulu.

Related Posts

• 

  Vain elämää -konsertti ja historiallinen kitarasoolo

• 

  Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue

• 

  Antti Tuiskun Suomi