Rättö ja Lehtisalo: UU mama (Ektro Records)
Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo -kokoonpanon mainion “Hiekkarantaa”-albumin jälkeen parivaljakko Rättö ja Lehtisalo taikovat hatustaan hieman vaisun levyn. Levy vaikuttaa välityöltä, jonka tasapaksun keskitempoisissa kappaleissa hittipotentiaali loistaa poissaolollaan. Naiivisti nimetyt kappaleet kertovat etäännyttävästä ironiasta ja lopputulos vaikuttaa postmodernilta sekoilulta. Tuntuu että aika on kulkenut länsirannikon herrojen ohi ja he taitavat olla siirtymässä jo eläkkeelle pop-museoon. Läpimurto jäi heiltä saavuttamatta, mutta jotain omaperäistä tässä kuitenkin on.
Tuo levyarvostelu ei ole käsialaani, vaan se on kopioitu suoraan Ektro Recordsin nettisivuilta. Rättö ja Lehtisalo ovat kirjoittaneet sen itse.
Vaikka yhtyeen itse kirjoittama arvio omasta levystään ei olisikaan aivan ainutkertainen, niin ainakin kyseessä on hauska ja oivaltava poikkeus mediatiedotteiden uuvuttavassa virrassa.
Sanomattakin on selvää, että kyseinen uutuustuote on hankittava sen ilmestyessä 12.5. Subjektiivinen levyarvio odottaa kirjoittajaansa.
Musiikkihistorian lyhyin levyarvio julkaistiin muuten aikoinaan Rolling Stone-lehdessä. Kyseessä oli Yes-yhtyeen ensilevy ja arvio oli yhden sanan pituinen:
No.
Related Posts
Hanna Pakarinen: Idols takana, elämä edessä Seuraava:
Hanna Pakarinen rockkritiikin kourissa