Tenille Townes: Somebody’s Daughter, Jersey On The Wall (I’m Just Asking) (biisejä)
Tenille Townes (kuvassa) on 25-vuotias kanadalainen artisti, jonka viimevuotinen ”Living Room Worktapes”-EP kiinnitti huomioni. Tuon akustisen levyn kahdesta parhaasta biisistä on tämän vuoden aikana tehty uudet versiot.
Ne ovat erilaisia. ”Somebody’s Daughter” on muodoltaan kuin perinteinen vetävä ja tehokas amerikkalainen autobiisi, ennen kuin pysähdyt kuuntelemaan sen tarinaa.
”She’s always standing at the stoplight on 18th Street / She could be a Sarah, she could be an Emily / an Olivia, maybe Cassidy /…/ and she’s looking at me /…/ Now this light’ll turn green and I’ll hand her a couple dollars / and I’ll wonder if she got lost or they forget her / She’s somebody’s daughter”
”Somebody’s Daughter” on humaani biisi, jonka Townes tulkitsee kaikella voimallaan ja joka saa lisätehoja pienimuotoisista gospel-vaikutteista (urut, kättentaputukset). ”Daughter” on countryn tarinankerrontaa parhaimmillaan, pienistä yksityiskohdista aukeaa isompi tarina, joka ei unohdu heti liikennevaloista päästyä.
”Oh, I don’t know the reasons why / I’m the one who’s driving by / and she’s the one on the corner of 18th street”
”Jersey on The Wall”-biisillä Townesin ääni on rakastettava yhdistelmä nuoruutta ja aikuisuutta, vähän kuin nuori Dolly Parton viattomimmillaan ja terävimmillään. Juuri tämän kaltaisia asioita Dolly on osannut kysyä:
”If I ever get to heaven / You know I got a long list of questions / like how do You make a snowflake? / are You angry when the earth quakes? /…/ and somewhere there’s a mother / who stopped going to church / `cause Your plan quit making sense down here on earth /…/ how do You keep this big rock spinning? / why can’t You stop a car from crashing? / forgive me, I’m just asking”
Kuuntele myös kappaleen akustinen live-versio. Jos olet koskaan rakastanut countrya, folkia, ”americanaa” tai nuoren ihmisen tulkintakykyä, ole valmiina: sydämesi voi murtua.
Townes on artisti, josta jo nyt, ennen ensimmäistä koko albumia, olen halukas ennustamaan, että hänestä vielä…Varsinkin kun hänen syntymäpaikkansa on nimeltään Grande Prairie, hänen levymerkkinsä Columbia Nashville ja hän on jo esiintynyt vanhassa Grand Ole Opryssa.
Vaikka näin ei tapahtuisikaan, sydämessäni on jo paikka hänen lauluilleen.
Ruston Kelly: Weeping Willow, All Too Well (biisejä, albumilta ”Dirt Emo, Vol. 1”)
Ruston Kellyllä on klassinen country-ääni, sellainen hieman karhea, kiireetön ja joka kuulostaa sopivasti itseään vanhemmalta (Kelly on 31). Mutta sen sijaan, että hän etsisi monien kollegoidensa tapaan autenttisuutta, Kellyn tavoitteet ovat laajemmat, voisiko todeta, kunnianhimoisemmat.
Toki Carter Familyn lähes sadan vuoden takaisen country-klassikon ”Weeping Willowin” (1927) versiointi kertoo jo sinänsä jo historia-tietoisuudesta, mutta Kellyn jälkeen ”Weeping Willow” ei ole enää formaattiinsa (bluegrass) ja historiaansa sidottu menneistä kertova laulu, jota vain asianharrastajat osaavat arvostaa. Nyt se on tunteikas, koskettava, moni-ilmeinen kappale, myös heille, joille country on ehkä vain nimiä sieltä jostain (Cash? Parton?)
Rosanne Cash on tehnyt toki aiemmin (albumilla ”The List”, 2009) kauniin version samasta kappaleesta, mutta Kellyn versioon verrattuna se on enemmän perinteitä kunnioittava, ”oikeaoppisempi”.
Kelly käyttää versiollaan vocoderia (samoin kun artistin viimevuotisen ensialbumin parhaalla biisillä ”Son Of A Highway Daugter”). Modernisointia? Kosiskelua? Kokeilua? Ei, vocoder ja steel-kitara kuuluvat näillä biiseillä saumattomasti yhteen, lisäten niiden draamaa, haurautta, hämmentävyyttä, ja ajattomuutta. Ja mikä ehkä yllättävintä, Kellyn versio nostaa kappaleen melodian esiin kuin uutena timanttina, kaikkien hyräiltäviksi ja laulettaviksi.
”Bury me under the weeping willow tree / so he may know where I am sleeping / I could hardly believe it was true / until an angel softly whispered / he has proven untrue to you”
”All Too Well” on versio Taylor Swiftin modernista pop-klassikosta, ”Red”-albumin monitasoisesta, pitkästä (kesto 5.29) ja vaikuttavasta erolaulusta. Kellyn versio on alkuperäistä lempeämpi, nostalgisempi, ikään kuin suhteesta olisi kulunut jo vuosikymmeniä. Nyt ”All Too Well” on hengeltään country-laulu; mikä tietysti on mukavaa ja sopivaa, koska ”Red” oli juuri se albumi, josta alkoi country-artisti Swiftin muutos pop-artistiksi.
”Thank You for this unbelievable cover of ”All Too Well” on Swift kirjoittanut Instagramissa Rustonille. Kuuntele alta ne molemmat.
Seuraavassa blogissa arvio vuoden tärkeimmästä country-albumista.
Related Posts
-
Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue
-
Antti Tuiskun Suomi
-
Suvi ja Ihmisen poika
