Tämä ei missään nimessä ole lopunajan taidetta. Tai jos on, niin vaadin jatkoaikaa. ”Piru vie puolet” edustaa yhtä hyvin tulevaisuutta kuin mennyttä.
Eihän tällaista tässä maassa joka päivä näe. Ensimmäisenä videosta tuli tosin mieleen menneisyys: jos Badding olisi ollut suomalainen diskotähti, hän olisi ehkä liikehtinyt Lopunajan miehen lailla, yhtä mystisesti, ehkä jopa yhtä laajalla säteellä.
70-luvun tuontimusiikkilajit disko, rock ’n roll ja rockabilly yhdistyvät tässä suomalaiseksi omintakeisuudeksi, jonkinlaiseksi lempeäksi vainoharhaisuuden ja sekopäisyyden ylistykseksi. Piittaamattomuus, uhma, leikki, rohkeus, luovuus ovat kaikki läsnä tässä hämärätouhun ja kirkkaan valon oudossa ja kiihkeässä kohtaamisessa.
Eihän tästä täysin selvää saa. Eikä pidäkään. Tällaisia sanoja olen kuulevinani.
”Käännyin, se seisoo edessäni / hyvää iltaa nöyrä renkini / miksi pakenit eestä henkesi / kai muistat vielä sopimuksemme /… / Oli miten oli, tää diili on ikuinen /…/ Ja laulan hei hei huolet / sillä piru vei niistäkin puolet”
Video on tehty isolla näkemyksellä ja soitto- ja taustalaulupuoli on terävää ja tehokasta.
Lopunajan mies on Einari Stylmanin projekti. Vai onko? Kuulostaa taiteilijanimeltä tuokin. Ensi albumi ilmestyy tämän kuun aikana. (Spotify-linkin takaa löytyy toinenkin uudehko (?) biisi ”Oven takana on toinen ovi”. Kuuntele, se on loistava vajaa kaksiminuuttinen.)
Kyllä, Lopunajan mies, piru mieheksi.
Aion mennä tällä viikolla katsomaan häntä ja yhtyettä (?). Paikka on Bar 15 Seinäjoella. Voi lattia jäädä mieheltä pieneksi.
David Bowien ”Space Oddity” elää ikuisesti. Sen yllä olevat sanat voisivat kuvata hyvin kappaleen versioita, joka äänitettiin 1970-luvun loppupuolella erään syrjäisen kanadalaiskoulun liikuntasalissa. Paikalla oli kuutisenkymmentä oppilasta, koulun musiikinopettaja ja hänen ystävänsä vaatimattomine äänityslaitteineen.
Tämä ”Space Oddity” leijuu kauaksi pois, tavallisen maailman ulottumattomiin.
Tarina lyhyesti. Kanadalaisen Langleyn seudun lapsioppilaat harjoittelet musiikkitunneilla ja vapaa-aikana perinteisten lastenlaulujen sijaan tunnettuja poplauluja, koska koulun musiikinopettajaksi tullut Hans Fenger ei ymmärtänyt perinteisistä musiikinopetusmetodeista oikein mitään. Lapset innostuivat ja Fenger päätti lopulta äänittää harjoiteltuja lauluja koulun liikuntasalissa vuosina 1976 -77. Pieni painos LP-levyjä julkaistiin lähinnä osallistuneille muistoksi.
Kiehtovaa on että tämä kaikki tapahtui kaukana ”edistyksellisestä” maailmasta, Kanadan takamailla, vahvalla kirkkokansaseudulla ja koulussa, jonka ainoa pitkätukka oli kyseinen, muualta tullut koulutukseltaan epäpätevä musiikinopettaja.
V. 2000 eräs keräilijä löysi levyn sattumalta ja sen kuunneltuaan tajusi, mihin oli törmännyt. Levyn tekijät löytyivät, vihdoin myös levy-yhtiö ja v. 2001 äänitykset ilmestyivät cd:nä nimellä ”The Langley Schools Music Project”. Ansaittu kulttilevy oli syntynyt.
On vaikea kuvitella esitystä, joka olisi tätä ”Space Oddity” -versiota vähemmän ”radioystävällinen”. Jälkituotannon puuttuessa äänenvoimakkuuden ja dynamiikan vaihtelut ovat hurjia. Välillä tuntuu kuin esitys hajoaisi osiin ja jotkut vihlovat instrumenttiäänet sinkoavat suoraan korvaan kuin kyseessä olisi vanhan konepajan äänet.
Luojan kiitos, sillä kun tuo yhdistetään välillä korvia hiveleviin lauluharmonioihin, ollaan esityksen ytimessä. Tämä voidaan nähdä vaikkapa popmusiikin ja avantgarden ainutlaatuisena liittona. Tuskin yksikään popmusiikin tätä edeltänyt käytäntö tai yksikään taideteoreettinen pohdiskelu olisi voinut synnyttää tämän kaltaista lopputulosta. Näin vain tapahtui, ei tietystikään ilman harjoitusta, ymmärrystä tai intoa, mutta kukaan ei voinut tuolloin tuossa liikuntasalissa tietää, millaisen musiikillisen aarteen he tulisivat jättämään jälkipolville.
”Space Oddityn” lisäksi kanadalaiskoululla äänitettiin mm. seitsemän Beach Boys -biisiä, kolme Paul McCartneyn biisiä Beatles- ja Wings –ajoilta ja yksi Phil Spectorin, Eaglesien ja Fleetwood Macin biisi. Kuuntele vaikka miten kauniisti soi ja loppuu ”Good Vibrations”, kuinka romuluisen lentävä on ”Band On The Runin” kertosäe tai kuinka oivaltava on lähes tuoreeltaan versioitu ”Rhiannon”.
Kun nykyisiä koulujen opetusmetodeja kyseenalaistetaan ja laitetaan uusiksi, niin Langleyn opit ovat siihen inspiroivaa materiaalia lähes 40 vuoden takaa.
Tuskin koskaan olen kuullut musiikkia, jossa ilo ja surumielisyys yhdistyvät näin odottamattomalla ja kiehtovalla tavalla.
On selvää, että David Bowie saa sanoa viimeisen sanan tästä sävellyksensä versiosta:
”The backing arrangement is astounding. Coupled with the earnest if lugubrious vocal performance you have a piece of art that I coudn’ t have conceived of.”
”Vaikka kappale alkaa sanalla ”Netflix”, niin sen tarinassa on ehkä yllättävänkin paljon perinteikästä suomalaisuutta, sen lempeimmissä muodoissaan. En ehkä osaa sulle puhua / jos annetaan ajan kulua /…/ Anna anteeksi jos oon kummallinen / kai yritän muuttua. Vaikka sanoissa laitetaan lohdutukseksi musiikkia kovemmalle, kappale pitää kuitenkin kauniisti oman linjansa eikä korota turhaan säveliään, tämä on henkilökohtaista eikä sellaisesta huudella liikaa maailman toreilla.
Kukaan ei voi tietää kauanko tämän hittibiisin tenho kestää, mutta vahva arvioni on että vuosikymmeniä.”
Minulla oli kunnia valita Sannin ja Hank Solon ”2080”-luvulla” Suomen Musiikkikustantajien vuoden biisiksi. Yllä osa perusteluista.
Häkellyttävin biisi: The Roxx: Breathe In
Ringa Mannerin laulun siivittämä biisin/teoksen toinen osa on ehkä uljain ja kaunein kuulemani minuutti vuoden 2015 suomalaisessa musiikissa.
Tälle levylle luotu maailma on tyly ja taianomainen, vaativa ja avautuva, oikeamielinen ja vainoharhainen.
Yllättäjä, biisi: Sara: Pelot ja heikkoudet
Tämä Kaskisista kotoisin oleva yhtye kuulostaa näillä uusilla biiseillään surulliselta, vakavalta, uhmaavalta, mutta myös valoisalta, lempeältäkin.
Yllättäjä, albumi:Laura Moisio: Ikuinen valo
Vaikka Moision laulut ovatkin muodoltaan valmiita, niiden maailma ei tarjoa varmoja vastauksia, vaan epävarmuuden, pelon ja pettymysten kokemuksia, toki myös hiljaisen mietinnän, onnen ja ilon hetkiä.
Vain elämää -biisit: Anssi Kela: 2080-luvulla, Antti Tuisku: Sata salamaa
Molemmat tulkinnat ovat ehkä ilmeisiä, mutta ehdottoman toimivia ja hauskoja.
Kela liikkuu rehdisti omalla mukavuusalueellaan 1980-luvulla ja ”Sata salamaa” on tietysti kuin jo aikoinaan Tuiskua varten tehty. Vai epäileekö joku etteikö Antilla artistina ja euroviisuilla olisi alusta alkaen ollut vahva ja läheinen suhde?
Live-kokemus: Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? -Flow-festivaali, 14. 8.
Tämä oli niitä keikkoja, jonka aikana innostus musiikista kääntyy hämmentyneeksi hymyilyksi ja pään pudistukseksi: ei voi olla totta! Kun keikan loputtua yhtyeen rumpali heittää rumpukapulansa yleisölle ja kun se sattumalta iskeytyy jalkojeni juureen, otan sen vaistomaisesti ylös ja mukaani, koska tajuan samalla hetkellä vanhan totuuden: musiikki on yhteistä omaisuutta.
Ulkomaiset
Yllättäjä: Bob Dylan: In The Shadows
Hassua. Tarvitaan suurin kaikista ”viihdelaulajista” Frank Sinatra avittamaan, jotta rocklaulun suurin uudistaja löytää kauniilta ja arvokkaalta kuulostavan vanhuuden äänen.
Future-pop albumi: Grimes: Art Angels
On aina hienoa kun taiteellisesti kunnianhimoinen artisti laajentaa ilmaisuaan popin puolelle asettumatta genren yläpuolelle, vaan antaen sen parhaille ominaisuuksille uusia suuntaviivoja.
Retro-pop albumi: Little Mix: Weird
Englantilaisyhtyeen puhtain pop-albumi. Normaalien r&b- tai muiden trendivaikutteiden sijaan täysipainoinen kokonaisuus tarttuvia perinteisiä pop-biisejä. Joulukuun alussa ilmestynyt single ”Secret Love Song” James Derudon kanssa edustaa tyylipuhdasta isoa tunteikasta balladia, jollaiselle on/pitäisi olla aina tilausta. Jos pop olisi juurimusiikkia, tästä puhuttaisiin positiivisin sävyin paluusta, juurille.
Kaunein biisi: Ludovico Einaudi: Song For Gavin
Ainakin osa klassisesta musiikista pitäisi palauttaa sen alkulähteille, aikansa populaariksi musiikiksi. Some-aika tarjoaa siihen hienot mahdollisuudet. ”Song For Gavin” on yksi niistä biiseistä, joista voisi aloittaa.
KauneinBeach House biisi: Space Song
Viisiminuuttinen helmi yhtyeeltä, joka julkaisi viime vuonna kaksi samansuuntaista albumia.
”Tender is the night / For a broken heart / Who will dry your eyes / When it falls apart / What makes this fragile world go ’round?”
Sanat ja musiikki ovat yhtä.
Country-tulokas: Cam
Cam -tyylisten country-artistien kohdalla on aina olemassa ikävä mahdollisuus, että heitä pidetään pinnallisina ulkonäkönsä ja ”kepeän” ilmaisunsa tähden. Samaa epäiltiin aikoinaan Dolly Partonista.
Vuoden punkpostpunkindiealternativeguitarnoisemusicvideo, joka näyttää viileältä ja kuulostaa siltä kuin Patti Smith laulaisi: The Savages: The Answer
Levyboxi: Bob Dylan1965-1966 The Cutting Edge -The Bootleg Series Vol.12 (6 cd-versio)
Bootleg -sarjan viimeisin ei ole vain komeasti paketoitu, kuvitettu ja kirjoitettu kokonaisuus, vaan myös jännittävä ja kiehtova matka Dylanin musiikin syntyyn studiossa. Sävellysten eri versiot kertovat spontaanisuudesta, määrätietoisuudesta, harhailuista, kokeiluista, osaamisesta ja onnistumisista, kaikista luovan työn ydinalueista. Kyseessä ei ole vain tuote Dylan faneille ja -keräilijöille, vaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneet suuren artistin häkellyttävistä neljästätoista kuukaudesta (joiden aikana syntyi kolme albumia) tai kahdesta käänteentekevästä vuodesta 1900-luvun kulttuurihistoriassa.
Live-esitys: Aretha Franklin: A Natural Woman (Kennedy Center Honors 30.12.)
Kun soul on laajassa katsannossa nykypopulaarimusiikin äiti, tv:n talenttikisojen aloittelijoista r & b -diivoihin, niin soulin kuningattaren paluu olisi jo sinänsä ollut kaiken kunnioituksen herättävä hetki. Mutta kun Aretha esityksen aikana syntyy uudelleen ja saa, ei vain mustan presidentin vaan kaikki soulia koskaan rakastaneet kyyneliin, voidaan jo puhua historiaan jäävistä hetkistä.
Musiikkikirja: John Seabrook: The Song Machine –Inside The Hit Factory
Kyseessä ei ole loistavasti kirjoitettu tai aiheensa syvällisesti hallitseva teos, mutta aiheen ja näkökulman tärkeys ja tuoreus tekee Seabrookin kirjasta pakollista luettavaa tämän päivän populaarimusiikista kiinnostuneille.
Lyhyesti kolme huomiota luetun jälkeen:
-Musiikin autenttisuuden vanhat määritteet on viimeistään nyt arvioita uudelleen,
-Anglo-amerikkalaisen tuottajuus-hegemonian murtuminen pop-markkinoilla on vihdoin ansaittua huomiota saanut tosiasia, vuosikymmeniä ABBA-nimisen yhtyeen läpimurron jälkeen,
-Motown-yhtiön merkitys 2000-luvun musiikkiteollisuuden edeltäjänä nousee entisestä enemmän pintaan. Jos ajatellaan vaikkapa artistia kokonaisvaltaisena tuotteena/brändinä, tiimityöskentelyä metodina, tuloshakuista pyrkimystä hittientekoon, mustan ja valkoisen kulttuurin yhdistämistä, kaikki nuo olivat jo läsnä 60-luvun Detroitin Hitsvillessä.
Blogini vaihtuva, uusista biiseistä koostuva soittolista. Näitä olen tänä vuonna mielenkiinnolla kuunnellut, näistä pitänyt ja moneen ehkä jo pysyvästi kiintynyt.
