Rooxx: Breathe In (julkaistu 15.10.)
9
PMMP:n taustahahmon ja mm. Magenta Skycoden keulahahmon Jori Sjöroosin komea paluubiisi Rooxx-nimen alla. Biisi koostuu neljästä osasta, ikään kuin kyseessä olisi pieni sinfonia. Mitä tämä oikeastaan onkin. Ensimmäinen osa on raivokas elektronis-metallinen alkusoitto, toinen ylevä, taivasta tavoitteleva ”kirkkokuoro”-osa, kolmas Sjöroosin laulama herkkä romanttinen osuus ja neljäs kahden ensimmäisen osan synteesi.
Tällaisenaan tämä on vaikuttava ja omaperäinen populaaritaideteos, toisella tavalla koostettuna tässä saattaisi olla myös vaikuttavan ja omaperäisen kansainvälisen hitin ainekset. Ringa Mannerin laulun siivittämä biisin/teoksen toinen osa ehkä uljain ja kaunein kuulemani minuutti tämä vuoden suomalaisessa musiikissa.
SMG: Sido tiukempaan (albumilta ”Baabel”, julkaistu 16.10.)
8+
Kahden erinomaisen singlen (”Suurin rakkaus”, ”Frank & Claire”) jälkeen ”Sido tiukempaan” on yhtyeen uuden albumin ehkä kiehtovin raita. Jos albumin teemoja ovat, niin kuin Terhi Kokkonen on todennut, vallan ja etuoikeutetun elämän eri muodot (”nyt tulit ylös muistaaksesi / viimeisen voiton / ajan jolloin sinäkin / olit hetken vahingoittamaton /…/ maailman katolta näkee kauas / katseilta piilossa tähyilet alas”, ”Jättiläinen”, raita kolme), niin ”Sido tiukempaan” on albumin lempein ja positiivisin laulu, ”puhdas” rakkauslaulu. Toki senkin sävy on alussa epäilevä (”Emme kanna / kauniisti itseämme / tai kuulu edes / toisillemme”), mutta kääntyy tulevaisuuden uskoksi (”jos onnemme kuitenkin kääntyisi / ja alkava aamu / ei päällemme kaatuisi / olen sinun nyt ja aina / aina nosta korkealle”).
Musiikki polveilee, svengaa ja hengittää ja luo tunteen kiihkeydestä ja kiireettömyydestä. Soitto on terävää ja laulu lämmintä. Huippuhetket ovat biisin kuulas ja kaunis 25 sekunnin intro ja keskivälin samansävyinen lähes säestyksetön lauluosuus, näillä sanoilla:
”Maailma on ahtaampi / kuin milloinkaan / tule takaisin / sido tiukempaan”.
Yo La Tengo: Somebody’s In Love (albumilta ”Stuff Like That There”, julkaistu 28.8.)
8
Alkuperäinen on jazzlegenda Sun Ran (1914-1993, yli sata albumia) varhaistuotantoa, Yo La Tengo-yhtye (perustettu 1984, viitisentoista albumia) on tunnettu monista cover-versioistaan.
”Somebody’s In Love” ei kuitenkaan ole jazzia vaan 1950-lopun kadunkulma doo-wopia. Yo La Tengon versio on pidättyväinen, kuin vastakohta mustan musiikin intensiteetille: ääntäkään ei koroteta. Lopputulos kuulostaa kuin suurkaupungin rosoisista äänistä olisi tehty taidokas esikaupunkilaisdemo ja 50-luvun rock & rollin romanttinen puoli olisi yhtäkkiä siirtynyt indierockin lämpimäksi ja viattomaksi sydämeksi.
Sun Ran ja Cosmic Raysin alkuperäinen sentään pitenee runsaalla kymmenellä sekunnilla, kesto 2.02.