MENU

• 23.9.2015 • Blogi1 kommentti

Saran neljän biisin ep, Draama-Helmen yhden otoksen video

Sara: Ainoat hereillä (julkaistu 18.9.)

8,5

Sara on kulkenut pitkän tien. Kuusi albumia vuodesta 2000. Kokemukseni bändin musiikista on erittäin satunnaista, joten tämä ep-arvio lähtee tyhjältä pöydältä. Siihen antanee oikeuden myös bändi itse. ”Yhtye on nyt ottamassa uransa suurinta askelta kohti uutta ilmaisumuotoa”, todetaan Saran keikkajärjestäjän tuoreessa tekstissä.

Uusi ilmaisumuoto pohjautuu vahvasti vanhaan, 80-luvun syntikkabändien soundimaailmaan. Nuo vaikutteet ovat niin ilmeisiä, ettei niitä voi sivuuttaa.

Nostalgiayhtye Sara? Ei.

Ratkaiseva jännite syntyy Saran kielestä, laulajan Joa Korhosen äänestä ja tavasta laulaa Suomen kieltä. Joan äänen tumma pehmeys ja musiikin osin kulmikas, mutta hillitty draama luovat parhaimmillaan ainutlaatuista tunnelmaa. Yhdistelmä kuulostaa täysin luonnolliselta. Sara kuulostaa näillä biiseillä surulliselta, vakavalta, uhmaavalta, mutta myös valoisalta, lempeältäkin. Musiikki tuntuu etenevän rauhallisesti kohti taivaanrantaa juuri ennen pimeyden tuloa; ehkä kohti uutta aamua, tai suden hetkeä.

Sara on kotoisin Kaskisista, väkiluvultaan Suomen pienimmästä kaupungista. Tuossa olisi suuremmankin tarinan aineksia. Varsinkin kun se tuntuu kuuluvan myös musiikissa. Sara ei tavoittele suurkaupungin päällekäyviä ääniä, vaan pidättelee, pohtii, kysyy, epäilee, uskoo ja kiroaa, myös hiljaa itseään (”VDTA”.)

Heitätkö pois kun kukaan ei näe? / eikö meitä ollutkaan?” (”Ainoat hereillä”).

”Etkö pelkää totuutta? / se saa sut kiinni lopulta /se uskoo / ja kestää / se repii / ja toivoo” (”Pelot ja heikkoudet”)

Kaikki biisien riimit eivät kanna, mutta silloinkin Saran melodiat tulevat apuun. ”Pelot ja heikkoudet”-biisi on tarttuvuudessaan sitä luokkaa, että käsissä bändillä voisi/pitäisi olla hittibiisi. Sama koskee nimiraitaa.

EP on juuri oikea muoto näille biiseille. Koko albumi samalla tyylillä saattaisi viedä jo tehoja.

Olisko mun aika tullut”, kysyy Sara tällä levyllä. Tällä musiikillisella tasolla, kyllä.

Draama-Helmi: Kukkuu (video julkaistu 24.7.)

 9

Tänä vuonna näkemistäni suomalaisista musiikkivideoista ”Kukkuu” on omaperäisin, jännittävin, hauskin ja vaikuttavin.

Vanhan totuuden mukaan suuret ideat ovat yksinkertaisia; silloin kun ne ovat valmiina edessämme. ”Kukkuu” on kolmen ja puolen minuutin yhden otoksen video (no melkein). Sen musiikki on viitteellisyydessäänkin, tai juuri siksi, tehokasta. Draama-Helmen (!?) ilmaisutapa on jostakin runon lausunnan ja räppäyksen välimailta. Sinne tänne sinkoileva teksti on kuin juhlien jälkeistä katkonaista ja unenomaista monologia, jossa on kuitenkin kuin puolivahingossa läsnä ihmiselon epävarmuudet, pelot ja onnenhetket.

Sanat ovat Draama-Helmen, musiikki Miikka Sipilän, kuvaus ja leikkaus Jussi Tarvaisen, käsikirjoitus ja ohjaus Helmi Kajasteen.

Katsoja ja kokija olet toivottavasti sinä.

 

Related Posts

One Response to Saran neljän biisin ep, Draama-Helmen yhden otoksen video

  1. Lopussa kaikki yksin on sanoo:

    Harvoin kommentoin mihinkään, mutta pitää sanoa että Joa Korhosella tosiaan on taito luoda vahvoja tunnelmia kappaleisiin. Sanoituksista kuulee läpi viisaan ja lempeän sydämen oli tunnelma mikä vaan. Sellaisilla taidoilla ihminen kykenee luomaan kappaleita jotka ovat varmasti vaikuttaneet.

    Itse olen Saran musiikin kanssa kasvanut ja huomannut että se on aina omalla tavallaan pysynyt mukana. Ei koskaan nostalgiayhtyeenä, mutta tunnelmina jotka eivät katoa ja aina uudistuvat kuten elämäkin. Meadow Islandin kappaleet antoivat hapen sydämeen ja keuhkoihin, poistivat turhan kivun joka tukahdutti siihen aikaan. Jonkinlainen hiljainen ja aina ääneen sanomaton kiitollisuuden velka jää tunteisiin siitä kun levy on vaikuttanut syvästi.

    Myöhemmin elämässä on ehkä haikeasti soinut päässä että on luovuttava paljosta jotain saavuttaakseen ja elämä on muuttunut niin nopeasti, hetkessä. Riitojen tullessa on huomannut kaiken kokemansa jälkeen kasvaneensa ihmiseksi jonka sanat muuttuvat puukoiksi ja jonka jalkoihin jää. Ulkoa liian vahvaksi, siksi patsaaksi, josta Sara joskus lauloi. Vahvuudestakin on kiittäminen niitä tunnelmia joita Saran musiikissa joskus ennen oli. Ne kasvattivat ja opettivat elämästä paljon korvaamatonta.

    Nyt aikuiseksi kasvettua elämässä ei enää juuri ole musiikkia. Joskus yksin ollessani kuuntelen Saraa ja se rauhoittaa. Mahassa kasvava lapsi kuulee sen myös, ainut musiikki. Joskus mietin mitä tunnelmia se kuulee ja mitä ei pitäisi kuulla. Mutta kaikissa niissä tunnelmissa on lämpöä, turvaakin.

    Toivon Saralle kaikkea sitä arvostusta mitä se ansaitsee ja edessäpäin olevaa pitkää uraa musiikissa. Tuskin kukaan voi sitä kieltää etteikö kaipaisi kitaroita ja sitä vanhaa Saraa. Se oli ainutlaatuista. Mutta eteenpäin on mentävä, kasvettava elämän mukana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *