Sibelius Academy Folk Big Band: FBB (Siba Records)

Vuoden arvostetuin suomalaislevy on ansaitusti Pepe Willbergin ”Pepe ja Saimaa”. Sen arvioissa on usein toistuvan ”vähemmän on enemmän” määreen sijaan käytetty ilmaisua ”enemmän on enemmän”. Tuossa hengessä on syytä palata jo alkuvuodesta ilmestyneeseen toiseen suomalaiseen merkkialbumiin. Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin (perustettu 2010) ensilevyyn tuo ilmaus sopii aivan yhtä hyvin. Nuo sanat löytyvät jo sen kansitekstistä.

Eivät turhaan. Kahdeksan päälaulajaa, 12 jousisoittajaa, kolme harmoonin, neljä haitarin, neljä kanteleen, neljä kitaran, viisi puhaltimien soittajaa, kolme perkussionistia jne. Roolit ja soittimet vaihtuvat.  Jokainen on orkesterissa sekä solisti että yhtyeen jäsen. Ei kapellimestaria, ei nuotteja. Vastuu on jaettu. Ilmassa on tämän päivän luovan työyhteisön tuntua: yhdessä enemmän.

FBB on aarreaitta. Polkkia, sottiiseja, balladeita, valsseja. Kakofoniaa,  hiljaisuutta, paimenten äänimaailmaa. Rytminvaihdoksia, kättentaputuksia, heviriffejä, kalevalaista laulua. Suomenruotsalaisuutta, amerikansuomalaisuutta, irlantilaisuutta, slaavilaisuutta. Työväenlauluja ja Suomi-lauluja. Traditionaalisia ja uusia. Lista on pitkä.

Muutama poiminta. Konsta Jylhän musiikki kohtaa ”D-mollisottiisissa”  Apocalyptica-tyyliset riffit ja free jazzin hälyäänet. Samankaltaista vanhan kansanperinteen ja urbaanien äänien yhdistelmää edustaa myös komea ”Haliasoitto”.

Amerikansuomalaisen kansanedustajan ja agitaattorin Santeri Mäkelän vanha Michiganin kaivosmiehistä kertova ”Kaivantomiehen laulu” voisi sopia suoraan Bruce Springsteenin Irlanti- tai Peter Seeger -sessioiden ohjelmistoon. Laulu on niin komeaa  kuultavaa, että se kääntyy kuin itsestään proletaarilaulusta kaikkien vapautuslauluksi.

Levyn päättävä Timo Alakotilan (myös albumin tuottaja) ”Promootiokantaatti”  vetää monipuolisuudessaan vertoja ”Pepe & Saimaa”-levyn isoimmille sävellyksille. Tuo 12-minuuttinen juhlakantaatti polveilee eri suuntiin tempon ja instrumentaation vaihdellessa. Svengi ja kaiho kohtaavat. Pensseli on iso ja värimaailma rikas. Sävellys päättyy kuitenkin kauniisti hidastuen ja hiljentyen, kuin nöyrästi oman voimansa tuntien.

Levyn kauneimmat melodiat, ”Kaivantomiehen laulun” ohella, ovat uusia. Tero Hyväluoman ”Vanhalla Nuorisoseuralla” ja Ilona Korhosen ”Metsän sävel” soivat tavalla, joka saa silmät kostumaan.

Kunnianhimoinen levy ja projekti? Aivan varmasti, mutta ilman tuollaisiin projekteihin usein liittyvää turhaa puristusta ja ohjelmallisuutta.

Albumin kokonaiskesto on 74,45, enemmän on enemmän. Toisaalta tällä levyllä vähemmän on myös enemmän, kappale ”Konsta Jylhän tuotanto 16 sekunnissa” on juuri tuon mittainen.

FBB ei kuitenkaan ole pikkunäppärää, hyväntahtoista kansanmusiikin modernisointia, vaan jotain enemmän: kokonaisvaltaista visiointia musiikin kohottavista mahdollisuuksista.

Siksi tämän levyn syvällisin teema on elämän ilo.

Olen vaikuttunut. Nyt on sinun vuorosi.  Ja muista soittaa tätä musiikkia sellaisella volyymilla, että naapuritkin kuulevat. Hekin voivat ihastua, tai ainakin heidän pitää ymmärtää sanomaasi: kyse on sentään kansan musiikista.

Millainen FBB olisikaan elävänä yleisön edessä. Missä tahansa päin maailmaa.  Tässä olisi virallisen Suomen vaatimuslistalla juuri nyt olevan rohkean yrittäjyyden ja kulttuurityön paikka! Jos hetkeksi unohdetaan taiteen itseisarvo, niin tämähän kuulostaa kuin Suomi brändin kehittäjien märältä unelta:  tällaista musiikkia modernit suomalaiset ja heidän koulutusjärjestelmänsä tuottavat!

Kuin tuon vakuudeksi FBB tulkitsee levyllään Jaakko Juteinin kuuluisan runon ”Laulu Suomelle”. Miten tätä päivää ja tätä levyä nuo laulun sanat vuodelta 1816 ovatkaan:

”Opin tiellä oppineita / Suomessa on suuria / Väinämöisen kanteleita / täällä tehdään uusia / valistus on viritetty / järki hyvä herätetty / luonnossa on lempeyttä / sydämessä siveyttä”.

Related Posts