Lana Del Rey: Norman Fucking Rockwell! (albumi, julkaistu 30.8.)
On jo kirjoitettu että tämän albumin myötä Lana Del Rey on siirtynyt ”pelkästä” poptähdestä ja biisien tekijästä isojen artistien sarjaan. Hyvin mahdollista.
Lana Del Reyn uusin albumi ole popin valtavirtaa, mutta ei myöskään vihainen julistus vaihtoehtoisuuden puolesta. Se on monessa mielessä ainutlaatuinen levy.
Harvoin olen nykypäivänä kuullut yli tunnin pituista albumia, joka pitää näin intensiivisesti otteessaan alusta loppuun, harvoin popmusiikki on ollut yhtä aikaa näin liukenevaa ja tarkasti rakennettua, harvoin sanalliset viittaukset popin & rockin kanonisoituun historiaan ovat olleet näin julkeita ja tarkoitushakuisia ja samalla niin kaukaisia itse musiikissa, harvoin epätoivo ja ulkopuolisuus ovat kuulostaneet näin lämpimältä ja romanttiselta, harvoin popmusiikki uskaltaa olla näin hidasta ja viipyilevää, harvoin ironian ja tosissaan olon suhde on näin häilyvä, harvoin popmusiikissa liikutaan yhtä aikaa näin pinnalla ja syvällä.
Ei ole ehkä yllätys, että ”Norman Fucking Rockwell!” (USA:ssa myös”F…..g!) on hengeltään hyvin amerikkalainen ja kalifornialainen, kannen kuvasta lähtien viimeiseen säkeeseen.
”You write, I tour, we make it work / you’re beautiful and I’m insane / we are American made”
En voi kieltää etteikö vanha Beach Boys & Brian Wilson -fanitukseni, haaveilut Kalifornian rannikosta ja siellä käynnit olisi vaikuttaneet siihen, että levy kuulostaa yllättävän läheiseltä ja siinä esiintyvät paikat levyn jälkeen vähintäänkin yhtä myyttisiltä.
Californian made? No vähän.
Related Posts
-
Kun kepeys ja vakavuus kohtaavat: Eetu
-
Country-katsaus, osa 2: The Highwomen
-
Uutta retroa Islannista
Suvi ja Ihmisen poika Seuraava:
Antti Tuiskun Suomi
