8,5
Vilma Alina: Tulevaisuuden lupauksii (julkaistu 7.10.)
”Ei taida täti uskoa / et must tulee huippututkija”.
Runsas puoli minuuttia biisin alusta kuulen tuon riimin. Se herätti. Ja nyt, kuinkahan monta kertaa olen tämän jo kuullut? Ei, ”Tulevaisuuden lupauksii” ei ole korvamato vaan säihkyvä pop-biisi.
Voiko terävämmin ja hauskemmin tiivistää sukupolvien välistä epäluuloa? Kannattaa kuunnella, miten Vilma Alina laulaa sanan ”huippututkija”. Kuulostaa samaan aikaan piikiltä, ironialta ja tulevaisuuden kanssa flirttailulta.
Varsinkin kun sanan laittaa yhteyteensä:
”Bussis vielä kakskyt minuuttii / pitääks nyt katella näitä ihmisii?/…/ eikä mulla oo liikaa käteistä / kun oon mäkkiin liian pätevä”/ ”Ei taida täti uskoa / et must tulee huippututkija / tai laulaja tai kuvaaja / mut Siwassa olis paikka avoinna”.
Ja sitten ollaan kertosäkeessä. ”Me ei koskaan mennä naimisiin / meist on hauskaa olla pelti kii / puolet meistä muuttaa Berliiniin / me ollaan tulevaisuuden lupauksii”.
Eli puolet on pelti kii ja puolet muuttaa Berliiniin. Tyhmää, tarkoitushakuista, laskelmoitua? Jos olisikin, niin olisiko tämä sitä yhtään enempää kuin jos peruspunkbändi vetäisi normiriimit me ollaan KOKO AJAN pelti kii?
Biisin maisema on Suomi ja Helsinki, ei Berliini eikä ainakaan Hollywood. Elämää Siwan kassan ja trendipaikkojen välillä (”sit Saara soittaa viimeinkin / mennään Maxilliin, mä syön salaatin/…/ ja mä haluun aina tänään eikä huomenna / koristella glitterillä silmäluomia”). Peiliin katsotaan ja pitkään, mutta sieltä näkyy muutakin kuin minä ja minun loistava tulevaisuuteni. Vilman itseironia on paikoin viiltävää. Löytyy biisistä toki ohjeistustakin. ”Muistakaa, se on teistä kii / te ootte tulevaisuuden lupauksii”, mutta sitäkin edeltää riimit ”ilta valmennuskurssilla / Kostiaisen sylki naamalla”.
Biisin c-osan riimit (mm. ”mä haluun paahtoleivän ilman kuorii / ja tanssii baarituolilla just sopivassa kuosissa”) lauletaan intensiteetillä, joka saa tuntumaan ne yhtä aikaa maailman tärkeimmiltä ja naurettavimmilta asioilta.
Jotkut riimit ovat ilmeisiä, jotkut ontuvia, mutta nekin saavat nostetta biisin rakenteesta, oivasta tarttuvasta kertosäkeestä ja koko tarinan kumman selväjärkisestä perustasta. Tämä on totta, tämä on valhetta, tämä on tylsää, tämä on hauskaa, tämä on pelottavaa, tämä on arkea, tämä on juhlaa, tämä nuori elämämme.
Muistin kuunnellessani, että olin nähnyt aiemmin Vilma Alinan vuoden takaisen videon ”Hullut asuu Kallios”. Katsoin ja kuuntelin sen uudelleen, samoin Vilman viime keväänä julkaistun biisin ”Ota mut niin”. Molempien introt kelpaavat esimerkeiksi biisin kirjoittamisen taidosta. ”Tyhjensin sun laatikot mun alusvaatteista / ja heitin sun avaimet mereen Pitkäsillalta” (”Hullut asuu Kallios”), ”Maailma loppuu huomenna / jäljelle jää kuiskauksia / tuhkaa ja kultahippuja / tänään saat kaiken minusta” (”Ota mut niin”). Noin parikymmentä sekuntia ja olet mukana tarinassa. Tai sitten et. Vaikka kyse on popmusiikista, niin ei tässä koko maailmaa pyritä ottamaan haltuun.
Kolme biisiä julkaistuna. Vaikka olen taatusti kaukana Vilman Alinan kuvaamasta maailmasta, niin tuntuu kuin hänellä olisi harvinainen taito saada muutamilla laulun säkeillä ilmaistua jotakin olennaista siitä ihmisen ajasta, jota kutsumme nuoruudeksi.
Related Posts
Haussa rockin historian paras vuosikymmen Seuraava:
Biisiarviot: Rooxx, SMG, Yo La Tengo
