Lauri Tähkä: Mä en pelkää (julkaistu 28.6.)

”Joskus maa mut nielaisee, suru silkkiin kietaisee / jalanjälkesi hiekkaan painan, kengänpohjassasi rahisen / heitä mut tuuleen, pihamaalle hautaa / ruusut ja lautaa, mä en pelkää”.

Rakkauslaulu tämä on, synkkä ja riehakas yhtä aikaa.

Jokin outo ja lämmin vire biisissä on. Se on kuin iskelmää, joka ymmärtää ihmisyyttä ja popmusiikkia, joka ei kumartele ketään. Vähän kuin iskelmän maanläheisyys, rockin vimma, popin iskevyys ja elektronisen tanssimusiikin lennokkuus olisivat päättäneet yhdistää voimansa ja unohtaneet keskinäiset raja-aitansa, kateutensa ja epäilynsä.

”Mä en pelkää” on todistusta myös siitä kuinka nykyiset biisileirit voivat tuottaa tämänkaltaista uutta henkeä ja yhdistelmää siinä missä itsestäänselvyyksiäkin, yhtä hyvin omaleimaisuutta kuin persoonattomuuttakin. ”Mä en pelkää” on syntynyt kolmen eri sukupolven ”leirillä”, Ellinooran, Matti Mikkolan ja Timo Kiiskisen. Tuottaja on ollut 2000-luvun merkittävimpiä, Jukka Immonen.

”Mä en pelkää” todistaa jälleen Tähkän olevan maan persoonallisimpia ääniä. Ja voimakkaimpia. Tähkää ei tunneta viileydestään. Hän on myötäeläjä, viihdyttäjä, yllyttäjä, yleisönsä villitsijä. Siksi ”Mä en pelkää” ei kuulosta väkisin modernisoidulta Tähkältä. Tanssimusiikin hurmos on aina ollut hänelle sukua.

Biisin video kannattaa myös katsoa. Se on oivaltava, suorastaan viileä. Yksinkertaisessa mustavalkovideossa Tähkä vain hymyilee ja virnistää, nojaa rentona lankkukasaan vanhassa rakennuksessa ja tapailee välillä kappaleen sanoja onnellisen, ja kyllä, pelottoman näköisenä miehenä.

Matka murteella laulavasta rokkistarasta aikuiseksi poptähdeksi tuntuu tätä kuunnellessa yllättävän lyhyeltä ja kivuttomalta.

Edellisellä albumillaan ”Vien sut täältä kotiin” Tähkä lauloi vielä ”mitä tuo kahtoo”, mutta nyt tuntuu kuin hän ei palaisi kotiin maalle, vaan olisi astunut pari askelta lähemmäksi kaupunkia.

”Mä en pelkää” on rajat ylittävä ”voimalaulu”, jonka ammattitaitoa, tehokkuutta ja riemua en voi kun arvostaa. Enemmän: riemuita sen mukana.

Related Posts

• 

  Vain elämää -konsertti ja historiallinen kitarasoolo

• 

  Country-katsaus, osa 1: Tenille Townes ja Ruston Kelly

• 

  Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue