Danny: Ikuisesti kahdestaan (”Vain elämää” -8. tuotantokausi, julkaistu 18.5.)
”Vähän ennen kyyneleitä / pääsi poispäin käännä etten niitä nää”
”Kun ollaan lähekkäin / itket kasvot minuun päin”
Noiden Dannyn laulamien sanojen välillä on yli 50 vuotta. Yhteistä niille on, että molemmat laulut kuuluvat Dannyn tuotannon vaikuttavimpiin hetkiin.
Alkuperäinen Arttu Wiskarin ”Ikuisesti kahdestaan” julkaistiin v. 2013. Jos se oli sinänsä ”oikein” tehty ja laulettu, hyvää tarkoittava, hieman tilaustyön oloinen biisi monia koskettavaan aiheeseen, niin Dannyn version hidastettu tempo ja tummemmat sävyt tekevät kappaleesta enemmän sanojensa mukaisen.
Vaikka kyseessä on alkujaan nuorempien ihmisten tarinasta, Dannyn nyt hieman karhealla äänellä laulettu ja muutamassa kohden säveliäkin etsivä tulkinta tekee laulusta uskottavamman, kokemuksellisemman.
Vain muutamassa minuutissa tämä laulajalegenda, yleensä diplomaattisesti sanojaan harkitseva musiikkineuvos on muuttunut avoimeksi, haavoittuvaiseksi, ikäisensä oloiseksi ja siitä voimaa saavaksi, vaikuttavaksi tulkitsijaksi.
Kyynelten arvoista musiikkia.
Lori McKenna: People Get Old (julkaistu 9.5.)
Lori McKennan ääni, tyyli ja kertomukset saattavat jäädä varjon puolelle suurieleisessä maailmassamme. Hänen tyylinsä on hillitty, hänen äänessään arkisuutta ja hänen laulunsa kertovat ”vain” ”tavallisten” aikuisten ihmisten elämästä.
McKenna on todennut, että omat rajalliset äänivarat ovat olleet hänen siunauksensa. Kertomukset ovat saaneet sitä kautta oman vähäeleisen muotonsa. Niin kuin hän jo kymmenen vuotta sitten lauloi kappaleellaan ”Unglamorous”: ”no frills, no fuss, perfectly us –unglamorous”.
Harva kuitenkin laulaa McKennan kaltaisella lämmöllä yhtä arkirealistisia ja humaaneja tarinoita.
Hänen lauluissaan on poikkeuksellista viisautta.
”People Get Old” on McKennan mukaan laulu hänen isälleen. Se ei ole rakenteeltaan tai melodialtaan poikkeuksellinen, mutta jälleen kerran laulun tekijä osoittaa taitonsa tiivistää asioita muutamalla sanalla.
”Daddy keeps busy in the afternoons / playin’ cards by himself /…/ for the pride of love he don’t say too much / but hell, he never did”
Se on myös laulu elämän kiertokulusta.
”And you still think he’s 45 / but he still thinks that you’re a kid /…/ Oh, one day you find yourself saying things they said / you’ll walking down the hallway turnin’ off every light switch /and you twirl your kids in your arms / before you know it won’t take too long / they’ll be runnin’ off making a life just like you did”
Ja vanhenemisesta.
”Every line on your face tells a story that somebody knows / it just how it goes / you live long enough / the people you love / get old”
Nuo kappaleen viimeiset sanat ”get old” Lori laulaa tavalla, joka tuntuu sisältävän toiveen, tai neuvon, ehkä vaatimuksenkin: parasta on hyväksyä vanheneminen ja ymmärtää, mitä kaikkea se voi tuoda eteesi kokemuksina, muistoina, uutena, luonnollisena elämänvaiheena.
Tämän laulun kanssa kannattaa elää.
Related Posts
-
Country-katsaus, osa 1: Tenille Townes ja Ruston Kelly
-
Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue
-
Antti Tuiskun Suomi
Biisiarviossa vuoden pop-biisi? Seuraava:
Lauri Tähkä muuttaa kaupunkiin?
