MENU

• 11.1.2008 • Yle blogit ja kolumnit 2007-2014Kommentoi993

Sukulaismiehet Gösta Sundqvist ja Kristian Smeds

Edellisessä blogissani kirjoitin Gösta Sundqvistin lauluille omistetusta levystä “Melkein vieraissa”.
Kristian Smedsin Kansallisteatterille ohjaamasta Tuntemattomasta sotilaasta kirjoitin hieman ennen ensi-iltaa (blogi 26.11.07). Tuntemattoman ohjauksen jälkeen Smedsistä on tullut 2000-luvun kuuluisin teatteriohjaaja.

Tuossa välissä löysin kirjakaupan ale-hyllystä Kristian Smedsin teatteria käsittelevän teoksen “Kätketty näkyväksi”(2005). Niin kuin Tuntematonta käsittelevässä blogissani totesin, olen teatterimaailman tuntijana todellinen amatööri. Omaksi hämmästykseni huomasin kuitenkin kahlaavani kyseisen lähes 400-sivuisen kirjan läpi kuin huomaamatta.
 Osin varmasti teatteriversion aiheuttamasta vaikutuksesta. Mutta kun samaan aikaan kuuntelin “Melkein vieraissa” -levyä, niin aloin ihmetellä niitä yhtäläisyyksiä, joita kirja avasi näiden kahden suomalaisen taiteilijan välille.

GöstaSundqvist ei käyttänyt itsestään taitelija -titteliä. Gösta oli kansanmies. Mutta niin tuntuu olevan myös Kristian Smeds.
“Siviilihahmona hän on ihmisestä loputtoman kiinnostunut kansanmies, joka seurustelee mielellään nurmijärveläisen maanviljelijän, kajaanilaisen työttömän tai suomussalmelaisen kassanhoitajan kanssa”.
 Näin kirjoittaa Annukka Ruuskanen Smedsistä. Me tiedämme Göstasta saman, hän oli kansanmies, samalla tavoin loputtoman kiinnostunut arkisista ihmisistä. Ei ehkä aina jutellut ihmisten kanssa, mutta kuunteli ja tarkkaili heitä kaiken aikaa.

Gösta oli stadilainen ja verkkareissa harppova Gösta Sundqvist oli tuttu näky Fredrikinkadulla. ’Verkkareissa on kiva kulkea, kun ne eivät purista’, totesi Gösta aikoinaan. Kristian Smeds tuntuu viihtyvän lähinnä ryppyisissä t-paidoissa.

”Hän korostaa omassa taiteilijuudessaan kansankuvauksellista puoltaan, sitä, että hänen teoksensa puhuvat tavallisista ihmisistä. Hänen esityksensä on olla kaikkien ymmärrettävissä erotuksena elitistiseen taiteeseen, joka vaatii vastaanottajaltaan tiettyä lähtötasoa, sivistyspohjaa tai taidenäkemystä’, todetaan Smedsistä em. kirjassa.

Niin korosti Göstakin. Tosin Gösta oli valinnut alakseen jo sinänsä kansan taiteen, populaarimusiikin (eikä siis rockia, ei ainakaan sen elitististä puolta).
 Smeds kertoo itsestään: ”Sijoitan kyllä itseni lähemmäs Pekko Aikamiespoikaa kuin Grotowksia. Yhdeksi esikuvakseni luen Hannu Karpon, hän antoi äänen niille, joille kaikki nauroivat ja joita kukaan muu ei oikeasti kuunnellut. Näytelmäni ovat…mielestäni populaareja draamoja populaareista aiheista”.

“Kun katsoin viime keväänä televisiosta Heikki ja Kaija -sarjaa, olin innoissani. Se oli lähellä todellisuutta ja itse tyypit ihastuttivat. Niistä olivat kliseet kaukana, ne olivat rankkaa inhimillisyyttä ja suomalaisuutta’, totesi Gösta Sundqvist v. 1991.
Hannu Karpo ja Heikki ja Kaija -sarja ovat toki eri asioita, mutta kuitenkin: Karpo ja Heikki ja Kaija, Smeds ja Sundqvist ovat kaikki samalla puolella suomalaisuutta.

“Smedsin suhde suomalaisuuteemme on kiihkeä, se on rakkaussuhde…Mennään niin likelle suomalaista identiteettiä, että se tuntuu kuumana kaikkine rosoineen ja hajuineen ja säilyttää silti ihmeellisen poeettisuutensa. Smedsin näytelmissä suomalainen on kunniassa kaikkine virheineen ja kömpelyyksineen, suomalainen on niissä silottamaton ja pateettinen, niin että eteläisemmät olennot tuntuvat hänen rinnallaan omituisen hailakoilta…Smedsillä lähtöpaikka on usein konkreettinen, se on esityspaikka. Oulunkylän työväentalo, Kajaanin kaupunginteatteri jne. Kun lähtökohta jo kirjoitettaessa on konkreettinen, ei monitasoisuudesta koskaan tule keinotekoista”.
 Noin Smedsin teatterikäsityksen lähtökohdista em. kirjassa. Kun Smedsin paikalle laitetaan Sundqvist, näytelmän ja esityspaikan paikalle laulu, niin saadaan oudon tarkka ja syvä kuva Gösta Sundqvistin laulujen maailmasta.

Ja vielä yksi lainaus. Näin Outi Nyytäjä Smedsin teatterista em. kirjan jälkikirjoituksessa:
 ”Smedsin näytelmissä nimenomaan menneisyys ja tulevaisuus, elämä ja uni, elämä ja kuolema, haaveet ja pelot nukkuvat sylikkäin. Siinä syleilyssä suomalaisuus ja vieraus, koskettavasti traaginen ja koominen, ylhäinen ja alhainen ovat niin kietoutuneet toisiinsa, että niistä on tullut yksi ruumis ja yksi liha”.

En yhtään epäile, etteikö tuo olisi hieno ja osuva kuvaus Kristian Smedsin teatterikäsityksestä ja hänen dramaturgiastaan. Kovin varma olen myös siitä, että tuo sama kuvaus toimii kauniina kiteytyksenä Gösta Sundqvistin elävästä musiikillisesta perinnöstä.

Mene ja kuuntele. Ja sen jälkeen jäämme yhdessä odottamaan sitä suurta kirjaa, joka voitaisiin, ja pitää, kirjoittaa Gösta Sundqvistin taiteesta.

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *