“Me noustaan joka aamu ennen seitsemää
/ isä tuskin aamukahvin juoda ennättää
/ kun se työhön jo kiiruhtaa
 /
tehtaan piipun takaa nousee aurinko
/ aamuvuorolaiset ahkeroivat jo
/ liukuhihnalta leivän saa
 /
Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
/ ja katson ulos elämään
/ jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
/ en haluaisi mennä mihinkään
/ Mietin miksi aina täytyy kouluun ennättää
/ enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää
/no kenties ahkeruus palkitaan
/ Hiljaa hiljaa
lumihiutaleet leijailee
/ mä painan nenän….”
(säv. ja san. Gösta Sundqvist)

Siinä se. Yksi kauneimmista lauluista, mitä suomalaisesta kaamoksesta on laulettu. Tai suomalaisesta elämästä.

Leevi & The Leavingsien Gösta Sundqvist ei hahmottanut itseään ammattimaisena muusikkona, laulujana tai tuottajana. Hänen työmetodeihinsa ei myöskään kuulunut kappaleiden rakentaminen valmiiksi treenikämpällä (sellaista ei ollut). Työ tehtiin studiossa paljolti yrityksen ja erehdyksen, leikkaamisen ja liimaamisen kautta. Göstalla saattoi olla selkeät näkemykset mitä piti tehdä ja miltä jokin piti kuulostaa, mutta perfektionisti hän ei ollut. Monia asioita jätettiin tarkoituksellisestikin hiomatta.
 Se kuuluu myös levyiltä. Varsin moni Leevi & The Leavings-esitys jää ikään kuin puolitiehen.  Siksi on jotenkin loogista, että Göstan lauluja saa ja myös voidaan menestyksellisesti uudelleentulkita.

Göstan lauluja on kuitenkin levytetty uudelleen kovin vähän. Santtu Luodon “Raparperitaivas”-kirja vuodelta 2004 listaa niitä vain seitsemän. Nyt syksyllä ilmestynyt 2000-luvun artistien Leevi & The Leavings-tulkintoja sisältävä ’Melkein vieraissa’ -levy yli kaksinkertaistaa tuon määrän.

 

 

Ymmärrän kyllä miksi uusia tulkintoja ei ole tehty. Leevi & The Leavingsien levyt ja Göstan maailma ovat olleet niin ainutlaatuisia, ehkä rockareille vieraitakin, että niihin ei ole osattu tai haluttu koskea.

Kaikki “Melkein vieraissa”-levyn tulkinnat eivät toki ole onnistuneita, mutta hyvin moni on. Egotripin singlenäkin ilmestynyt ’Rin Tin Tin’ on huiman kaunis tulkinta eräästä Göstan tunnetuimmasta laulusta. (Sen alkuperäisesityksen lauluosuus Raparperitaivas-kirjassa otetaan esimerkkinä osuudesta, joka “olisi voitu tehdä paremminkin”.) Myös “Synkkien laulujen maa” -kokoelmalla aiemmin esiintynyt Olavi Uusivirran ja Paula Vesalan tulkinta “Pimeä tie, mukavaa matkaa” -kappaleesta on jo nyt samanlainen tulkintaklassikko.

’Elämä ikkunan takana’ on itse asiassa Leevi & The Leavingien esityksenä (levyllä “Perjantai 14. Päivä”, 1989) yksi kaikkien hiotuimmista Leavings –levytyksistä. Ahti-Marja-Ahon jousisovitus alkuperäisellä on jo sinällään poikkeuksellinen.

Tuosta huolimatta Stella-yhtyeen tulkinta tuo alkuperäiseen uusia ulottuvuuksia. Nuoren naislaulajan (Marja Kiiskilä) äänellä laulettuna tarinan sävy muuttuu alkuperäistä intiimimmäksi ja henkilökohtaisemmaksi.

Tuossa laulussa on niin paljon Göstaa maailmaa: tavalliset duunarit, työnteko ja sen kunnioitus, käsin kosketeltavissa oleva arki, myötäeläminen, ahdistus, hellä optimismi.

On kaunista ja komeaa, että tämä kunnianosoitus Leevi & The Leavingsille on myynyt tässä maassa jo 30 000 kappaletta. Tuo on kulttuuriteko sekä artisteilta ja tuottajayhtiöltä että suomalaiselta yleisöltä.

Related Posts