To 09.04.2009 @ 12:38Jukka Haarma

Mistä levystä on kyse?

Se on uutta luova. Rohkea. Tärkeä. Muodostaa eheän taiteellisen kokonaisuuden.

Mitä levyä kuvaavat nuo rockkritiikissä kaiken hyvän musiikin tunnusmerkeiksi kohotetut määreet?

Kyse ei ole Tuomari Nuormion tai Björkin tai Tom Waitsin tai Radioheadin tai sen ja sen jalustalle asetetun taiteilijan uudesta levystä, vaan nuo kritereerit sopivat hyvin kuvaamaan Anna Puun ensilevyä “Anna Puu” (ilmestyy 29.4.)

Anna Puu (nimellä Anna Puustärvi) sijoittui toiseksi tämän vuoden Suomen Idols-kisassa.

On luultavaa, että Idols-kilpailun isä ja entinen Spice Girls-manageri Simon Fuller ei ajatellut tuon kaltaisia sanoja miettiessään millaista musiikkia formaatti tuo tullessaan.

Mutta tässä sitä ollaan. Kyseisiä sanoja käyttäen.

Uutta luova? 
 

Ei tule mieleen, että tämän tyylistä levyä olisi Suomessa aiemmin tehty. Levy avartaa käsitystä suomalaisesta popmusiikista, mitä se voi olla ja miltä se voi kuulostaa ja millaista musiikkia naisartistit voivat tässä maassa tehdä. Levyn musiikki ei asetu helposti minkään genreluokittelun tai formaatin alle.

 Rohkea? 

Olisi ollut helppoa jatkaa Idols-kisassa muotoutunutta Annan kuvaa runotytöstä, joka laulaa herkkiä lauluja. Sitä minäkin odotin. Tätä levyä tehtäessä ei ole kuitenkaan pelattu varman päälle, vaan lähdetty rohkeasti tuntemattomille vesille. Kohderyhmäoletukset eivät ole tuntuneet kahlinneen tämän levyn toteutusta. 
 

 Muodostaa eheän taiteellisen kokonaisuuden?

Ilman muuta. Levy alkaa ja loppuu hitaalla rakkauslaululla. Tulkinta, sävellykset ja sovitukset muodostavat monimuotoisuudessaan selkeän kokonaisuuden. Tuntuu kun jokainen kymmenestä raidasta on oikeassa paikassa suhteessa kokonaisuuteen.

Tärkeä?

Rockkritiikin hämärimpiä käsitteitä, mutta kun koplataan yllämainitut ominaisuudet yhteen, niin silloin rockkritiikillä on tapana huutaa yhteen ääneen: tämä on tärkeä levy.

Anna Puun ensilevy on kaikkea tuota olematta mitenkään rock. Se on poplevy sanan parhaassa merkityksessä. Tarttuva, koskettava, leikittelevä, hauska, raikas. Kepeä olematta pinnallinen. Tässä ajassa oleva olematta väkinäisen trendikäs.

”Anna Puu” on poikkeuksellisella tavalla yhtä aikaa lapsekas ja aikuinen, helposti lähestyttävä ja monitasoinen. Siksi tämä musiikki saattaa hyvinkin saada vastakaikua laajaltakin, monenlaisilta ihmisiltä ja yleisöiltä. Toivottavasti. Poplevy, joka on vain taiteellinen voitto ei ole saavuttanut päämääräänsä. (Jokapojan rockkritiikissä Idols-levy, joka on taiteellinen voitto, mutta kaupallinen floppi on tietysti looginen mahdottomuus.)

Levyn tuottajana ja sovittajina ovat toimineet Jukka Immonen, Knipi ja Lasse Kurki. Kaksi viimeksi mainittua ovat myös sävellysten takana. Syvä kumarrus kaikille. Olen ymmärtänyt, että tämän levyn synty on ollut kollektiivisen työn tulosta, johon Anna on myös aktiivisesti osallistunut. Tuota on helppoa uskoa, koska sen voi levyltä suoraan aistia.

Annan ääni on korkealle virittynyt ja jotkut voivat tuota toki vierastaa. Äänessä on kuitenkin samalla runsaasti sävyjä, yllättävää voimaa ja silkkaa ammattimaista varmuutta.

Enkä ole vielä edes kehunut levyn sanoituksia. Erityisen kaunis on esim. levyn aloittava Tuure Kilpeläisen “Linnuton puu”. Levy loppuu Mariskan sanoittamaan lauluun “Mestaripiirros”. “Niille. jotka epäilevät Luojaa / sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sut / kaikki rupeis uskomaan”.

Anna Puun, Idols-tähden, laulamana tuo kuulostaa ei vain kauniilta, vaan viileän rohkealta levyn lopetukselta.

Tuli varmaan jo selväksi: “Anna Puu” on minusta häkellyttävän hyvä levy. Tämä ei ole hieno levy vaan Idols-sarjassa, vaan missä tahansa sarjassa.

“Anna Puu” saa liian monen rockbändin levyn kuulostamaan ennalta arvattavalta formaattituotteelta.

Rocklehtien pisteytystä käyttäen: yhdeksän pistettä kymmenestä.

Related Posts