MENU

• 28.6.2010 • Yle blogit ja kolumnit 2007-2014Kommentoi814

Tähteyden kriisi?

Siitä ei ole kauaakaan kun konserttilipussa luki: ”Kameroiden ja videolaitteiden tuominen konserttipaikalle ehdottomasti kielletty”.

Tämän päivän perspektiivistä katsottuna tuo lause tuntuu jo koomiselta. Se mikä oli aikoinaan lehtikuvaajien yksinoikeus tähtikonserttien kahden ensimmäisen kappaleen aikana, on nyt kaikkien konserttilipun lunastaneiden jokamiehenoikeus. Tai melkeinpä kansalaisvelvollisuus.

Sekään ei ole enää uutinen, että artistit taustajoukkoineen käyttävät eri tavoilla hyödykseen yleisön ja fanien kuvaamaa konserttimateriaalia.

Kontrollin aika on ohi, sanotaan. Tuo koskee niin musiikkiteollisuutta kuin työpaikkojakin. Musiikkiteollisuuteen olennaisesti liittyvän tähteyden näkökulmasta aikamme on mielenkiintoinen. Tähteyteen kun on perinteisesti kuulunut julkisuuden kontrolli. Nyt tähdet ja yleisö kilpailevat paremminkin siitä, kumpi pääsee lähemmäksi toinen toistaan.

Mutta tähteydestä ja kontrollista pidetään edelleen kiinni, ainakin konserttilavojen suljetulla puolella.

Axl Rose ja tavallinen vesipullo

Ilta-Sanomat julkaisi Gun N’Rosiesien Suomen konsertin yhteydessä Axl Rosen ns. raiderin eli listan kaikesta siitä, mitä tähdille pitää olla tarjolla ennen konserttia, joko hotellissa tai itse konserttipaikalla. Listalla oli 60-70 tarjoiluun liittyvää vaatimusta erikois-samppanjapulloista tavallisiin vesipulloihin. Ja ohjeita esim. siitä, mihin suuntaan tarjottimella olevien porkkanat on siivutettava tai minkä merkkistä pähkinävoita pitää pöydästä löytyä.

Konsertin järjestäjän Kalle Keskisen mukaan vaadittavien tuotteiden hankkimiseen ja etsimiseen osallistui kaksi asiantuntijaa useine avustajineen.

Listan luettuaan sitä alkaa kummasti miettiä, mitä se tavallinen vesipullo mahtaakaan tässä yhteydessä tarkoittaa.

Kuilu tolkuttoman kalliiseen elämäntapaan tottuneen ja lähinnä pr-toimistonsa kautta kommunikoivan perinteisen tähden ja tämän päivän ekologisesti tietoisen ja faniensa lähellä olevan tähden välillä on koko ajan kasvamassa.

Mutta Axl Rose edustaakin jo vanhaa maailmaa.

Tavallinen tähti?

On selvää, että netin alulle panema uusi maailma on muuttanut ratkaisevasti tähden ja fanin, artistin ja yleisön, levy-yhtiön ja kuluttajan suhdetta. Siinä missä aiemmin oli kontrollia, on nyt uutta avoimuutta, siinä missä aiemmin oli korkeita rauta-aitoja, on nyt yhteisöllisyyttä, siinä missä aiemmin oli tiedotteita, on nyt keskustelua.

Tuo on kehitystä, joka on muuttanut (musiikki)kulttuuria positiiviseen, rikastuttavaan, tasa-arvoisempaan suuntaan.

Mutta toisaalta, onko samalla kadotettu jotakin tähteyden lumosta ja siihen olennaisesti liittyvästä salaperäisyydestä?

PMMP:n Paula Vesala kirjoitti keväällä Nyt-liitteen kolumnissaan, että nykyisin pitää cd- ja dvd -levyille lisätä kaikenlaista tylsää ja arkista lisämateriaalia sen nimissä, että pitää tulla fania lähelle.

Neuvonsa artisti-kollegoilleen Paula kiteytti näin: ”Jos musiikkinne kuljettaa kuulijan hetkeksi arjesta johonkin unimaailmaan, älkää tulko lähelle nöyränä ja tavallisena. Pysykää siellä jossain kaukana”.

Kyllä. Tavallisuus on ainakin tähteyden vastakohta.

Tosin ei välttämättä Suomessa. Suomalaistähdiltä on aina vaadittu myös tavallisuutta. Pitää olla jalat maassa, tähteydellä ei pidä ylpeillä. Tämän suhteen sekä Anna Abreu että Kari Tapio ovat samalla viivalla.

Suomessa tähdeksi ei synnytä vaan siihen pitää kasvaa ja sen kanssa pitää elää siivosti.

Pitäisikö kuitenkin kirjoittaa: Eläköön tähteys, eläköön se mitä aikoinaan kutsuttiin eskapismiksi, eläköön taiteilijan ja yleisön välinen ero!?

Eikö tähteyteen liittyvät unelmat ja salaperäisyys ole osa tähteyden ydintä eikä suinkaan vain sen bonusmateriaalia?

Tämä voi olla ääriesimerkki, mutta hei, kuka meistä oikeasti olisi halunnut nähdä, miten Marilyn Monroe selviää aamuaskareistaan?

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *