Luultavasti.

Alkuoletukseni on, että mitä isompi levyhylly on, mitä harvinaisempia levyjä se sisältää ja mitä enemmän se muistuttaa kokoelmaa hyllyssä lojuvien levyjen sijaan, sitä todennäköisemmin sen omistaja on mies.

Levykokoelmien lisäksi levyjen julkinen pyörittäminen ammattina on sekin ollut lähes yksinomaan miesten hommia.

Levyjen keräilystä kertovassa kirjassaan ”Vinyl Junkies” Brett Milano onkin ironisesti todennut: Oletko koskaan kuullut levynkeräilijästä, joka jätti vaimonsa? Yleensä vaimo lähtee ja levykokoelma jää.  Maailman suurimman yksityisen levykokoelman omistanut Paul MacWhinney on kertonut, että siinä vaiheessa kun kokoelmaan kuului 160 000 levyä, vaimo jäi, mutta kokoelma kyllä lähti. Erilliseen varastoon.

Tuija Pallaste kirjoitti äskettäin Nyt-liitteessä samasta aiheesta. ”Ero ei ole vain ero ihmisestä vaan myös ero levyistä. Siis kumppanin levyistä”. Pallaste ehdottaakin levykauppiaille eroiltojen järjestämistä eli eronneille myydään heidän menettämänsä musiikki takaisin!

Naisetkin omistavat levykokoelmia, totta kai. Toimittaja Erika Tooker kertoo ”Vinyl Junkies”-kirjassa, ettei erään miessuhteen loppuminen ollut sinänsä traagista, mutta kun hän lähtiessään otti salaa muutaman levyn hänen kokoelmastaan, niin se tuntui paljon pahemmalta. ”Minulla on tuhansia levyjä, mutta tiesin tarkalleen mitä hän oli varastanut”.

Erikalla on siis levykokoelma eikä vain levyjä hyllyssä. Erika kuulostaakin paljon enemmän High Fidelity-kirjan levykaupanpitäjältä Rob Flemingiltä kuin tämän naisystävältä Lauralta.

Nick Hornbyn ”High Fidelity”-kirja on tietysti pakollista luettavaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää mitä ”levynarkkarimiehen” päässä voi liikkua. Sen päähenkilön, levykaupanpitäjä Rob Flemingin ihmissuhdefilosofinen pääkysymys tunnetusti kuuluu, että ”onko mahdollista jakaa elämä sellaisen ihmisen kanssa, jonka levykokoelma sotii omaasi vastaan?”

Harvoin tosin tuollaista sotatilannetta syntyy, koska yleensä kokoelmia on vain yksi. Se miehen.

Suomensukuinen muusikko, levytuottaja ja levykeräilijä Miriam Linna kertoo em. Vinyl Junkies-kirjassa, ettei hänellä ole koskaan ollut ongelmia parisuhteensa ja levykokoelmansa välillä. Nyt on kuitenkin muistettava, että Miriam tapasi miehensä, kyllä, levymessuilla. Parisuhteensa he ovat sen jälkeen varmistaneet yhteisellä levykokoelmalla.

Hornbyn hengessä voisi väittääkin, että kyllä intohimoisen levykeräilijän kanssa voi elää täysin normaalia perhe-elämää onnellisessa parisuhteessa, mutta täysin ongelmatonta se ei voi olla!

Tietoa vai tunnetta?

Ihmiset kuuntelevat ja suhtautuvat musiikkiin eri tavalla, se on selvä. Mutta onko ihmisten väliset erot suuremmat kuin sukupuolten välinen ero?

Yleinen oletus (ja jota tutkimukset myös tukevat) on, että naiset pitävät tunteikkaammasta musiikista kuin miehet. Naiset eivät myöskään torju musiikkilajeja niin voimakkaasti kuin miehet, silloinkaan kun se ei ole heille itselleen läheistä. Miehet sen sijaan korostavat useammin musiikin tiedollista tai teknistä puolta.

Niin kuin musiikkikriitikko Laura Barton äskettäin aiheesta kirjoitti, naiset voivat aivan hyvällä omalla tunnolla rakastua yhteen ainoaan kappaleeseen ilman, että syntyy tarve hankkia saman tien artistin koko tuotantoa. Miehet ovat yleensä tässä suhteessa systemaattisempia.

Tosin Laurakin sanoo seurustelleensa miehen kanssa, jolla oli kolme albumia ja niistä kaksi oli naislaulaja Jewelin.

On siis parasta puhua yleisistä suuntauksista. Mutta onko miesten suhtautuminen lopulta vähemmän emotionaalista?  Niin kuin eräs musiikkifani on todennut, että vaikka hän pystyy luettelemaan yli 40 The Fall -yhtyeessä soittanutta muusikkoa, niin tuo on ollut seurausta vain siitä, että hän on alun perin suhtautunut yhtyeen musiikkiin hyvin emotionaalisesti.

Verkkokokoelma?

Digitaalisten musiikkikokoelmien kartunta on jo luonnollisesti alkanut. Ainakin se säästää asuntoneliöitä. Ja samalla ehkä parisuhdetta.

Digitaalinen kokoelma ei kuitenkaan poista kokoelmille olennaista luokitteluongelmaa. Kun Katri Helenan kohdalla taannoin painoin musiikkilaji-kategorian kohdalla i-kirjainta iskelmä-sanan ensimmäisenä kirjaimena, niin iTunes-ohjelma ehdottaa genreksi ”industrial”. Tai onko esim. Mott The Hoople-, The Clash- ja Radiohead-yhtyeitä yhdistävä genre iTunesin ehdottoma ”alternative”, ”vaihtoehtoinen”?

Digitaaliseen musiikkilataukseen kasvaneet voivat hyvinkin nähdä musiikin kokoelmana, joka jaetaan muiden, usein samanmielisten, kanssa. Näin levykokoelman näkeminen yksilöllisenä, usein oman minän ilmaisuna, on saanut /saa rinnalleen ajatuksen jaettavasta, yhteisöllisestä musiikkikokoelmasta.

Toisaalta ”mitä sulla on tai kuinka monta biisiä sulla on iPodilla” -kysymys on läheistä sukua kysymykselle, millainen ja kuinka suuri on levykokoelmasi?

Missä järjestyksessä?

Jokainen, jolla on levyjä kotona metreittäin, joutuu joskus vastaamaan kysymykseen: missä järjestyksessä säilytät levyjäsi? Genre-, aika-, maa-, levymerkki- vai aakkosjärjestys?

Edellä mainittu musiikkikriitikko Laura Barton on löytänyt uuden, sanoisinpa kauniin tavan järjestää levyhyllyä. Hän väittää asettavansa levynsä vierekkäin sillä ajatuksella, että nämä artistit voisivat olla ystäviä keskenään.

Hän pitää tuota tapaa järjestää levyhylly naisellisena.

Totta. Tuota ideaa tuskin olisi keksitty miesporukassa.

 

Related Posts