Pop Idols-kilpailun keskeisiä postiivisia ansioita on ilman muuta tämä: ohjelma toimii naislaulajien tärkeänä esillepääsykanavana. Sitä kautta ovat jo nousseet lahjakkuudet Hanna Pakarinen, Katri Ylander, Anna Abreu ja Kristina Brask.
Myös rockin puolella on kasvamassa uusi naislaulajien sukupolvi. Maija Vilkkumaa ja Jonna Tervomaa ovat saamassa seuraa.

Perinteisen iskelmän puolella uudet tähdet ovat kuitenkin olleet harvassa. Kaikki on ollut oikeastaan yhden kortin, Anne Mattilan, varassa.

Kyse on myös luonnollisesta sukupolvimuutoksesta. Iskelmäsäveltäjien, sanoittajien ja -tuottajien suuri sukupolvi on väistynyt ja uutta ei ole laajassa mitassa syntynyt. Syyt ovat osin ymmärrettäviä.

Epäilen, että kyse on myös silkasta laiskasta ajattelusta. Liian moni iskelmälaulaja on jäänyt toiveajattelun, heikon urasuunnittelun, väkinäisen modernisoinnin ja huolimattoman toteutuksen uhriksi. Ikään kuin iskelmäyleisölle kelpaisi lähtökohtaisesti jokin vähempikin. Tuntuu vähän oudolta kun juuri iskelmän alueella kun olisi mahdollisuus luoda, bisnes-kielellä ilmaistuna, pitkäaikaisia lojaaleja asiakassuhteita! Iskelmäyleisö jos mikä on uskollista kanta-asiakasyleisöä.

Medialla on myös ollut sormet pelissä. Iskelmä ei genrenä ole ollut urbaaneille mediapäättäjille yleensä riittävän, sanotaanko nyt, mediaseksikästä.

Pysähdytäänpäs hetkeksi ja otetaan esiin muutama nimi iskelmätähdistä: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Carola, Marion, Seija Simola, Anna Eriksson. Iskelmä on ollut vahvojen naisten aluetta, suomalaisessa musiiikissa naisten mestareiden liigaa. Aivan samoin kuin country on ollut Yhdysvalloissa.

Luulisi, että musiikkibisnes olisi enemmän Suomessa kiinnostunut naisyleisöistä ja naisten hallitsemasta ja pitämästä genrestä.

Tutkimustenkin mukaan vähintäin kolmannes suomalaisista pitää paljon iskelmämusiikista. Kaikki sen kannattavat eivät ole vielä haudassa, eivät alkuunkaan. Uutta potentiaalista, erityisesti naisyleisöä, olisi tarjolla. He voisivat jopa ostaa vielä aivan niitä perinteisiä levykauppaäänitteitä. He käyvät nimittäin ostoksilla.

Eikö levy-yhtiöissä ole muuta kuin nuoriso-osastoja? Hyvät herrat, mikä teitä vaivaa, eikö bisnes kiinnosta? Ettekö te luotakaan lukuihin? Eikö tanssi iskelmätähtien kanssa kiinnosta? Eihän tässä maassa ole paljon mitään sen suurempaa potentiaalista brändiä kuin aito iskelmätähti.

Kun suoraan silmiin katsotaan, niin ei rock ole yhtään sen enempää kuin iskelmä. Reijo Taipale vastaan Dave Lindholm. Kari Tapio vastaan Ville Valo. Paula Koivuniemi vastaan Pate Mustajärvi. Tuleeko ottelua?

Anne Mattilalla on hieno ääni. Kuin iskelmään luotu. Mutta Annenkin viimeaikaiset levyt ovat valitettavasti kuulostaneet kovin liukuhihnamaisilta (’Tyynyyn jäljet jää’ ja uusin “Nyt voimme jatkaa”).

Anna Erikssonin viimeisimmät levyt ovat sen sijaan olleet kunnianhimoisia. Anna ei ole tyytynyt vähään. Uusin “Ihode” ei ole Annan rocklevy. Hyvä niin. Tosin rockilmaisua Anna lähestyy entistä omakohtaisempien ja tunnustuksellisimpien tekstien kautta.
 Parhaimmillaan Annan musiikki on jotain genret ylittävää; jotakin, jossa moderni pop ja rock yhdistyvät luontevasti suureen suomalaiseen iskelmäperinteeseen suurine tunteineen. Annan kohdalla ollaan aina rajoilla, raivoisan tulkinnan ja liialllisen huutamisen, koskettavan ja pateettisen tekstin, kiireisen rocksoiton ja perinteisen iskelmäkaihon rajoilla. Usein onnistuen, joskus ei.

Tärkeintä on kuitenkin Annan ja tiimin kunnianhimo, pyrkimys tavanomaisen ylittämiseen.
Erityisesti minua viehättävät Ihoden laulut “Anna Domini” ja “Kuka saa sut nyt”.
Ensiksi mainittu ylittää rutiinitason erityisen hienolla sovituksella ja jälkimmäisessä kaunis kertosäe yhdistyy katkeraan tilitykseen. “Älä kerro, en halua tietää / kuka saa, kuka saa sut nyt / kai mun pitäisi siis onnitella täältä /kun mä seison lähtöportilla helvetin”.

Annasta voi tulla vielä kaikkein suurin. Karismaa, halua, uskallusta, ääntä ja tulkintakykyä riittää.

Äänellisesti potentiaalisin iskelmätähti, jonka olen viime aikoina kuullut on Suvi Teräsniska. Suvilta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi singleä (“Sanoja vaan” ja “Valkoinen valhe”).

18-vuotias Kolarista kotoisin oleva Suvi on laulanut toistaiseksi lähinnä taustoja Yö-yhtyeen kanssa. En tiedä mikä on Suvin tuleva linja, mutta äänellisesti ja tulkinnallisesti kuulostaa jo nyt siltä, että suomalainen iskelmämusiikki on saamassa uuden hienon tulkkinsa.
 Voi olla, että Suvi tulee laulamaan jotain muuta kuin perinteistä iskelmää.

Mikä tahansa on tyylilaji, niin ainakin Suvin äänelle pitää antaa tilaa. Ja ihmisenä aikaa.

Related Posts