Gugi: Isot opit elämän  (Bark Boat Music)

Ikä on vain numero. Noin pitää nykyisin sanoa ja niin voi toki olla.

Elämässä, mutta ei rockissa.

Iästä ei olisi tullut ongelma, jos rock & roll olisi ollut vain ohimenevä nuorisomuoti-ilmiö, mutta kun siitä tulikin elämän pituinen projekti. Jos moderni maailma loi nuoruuden, niin rock oli sen paras puolestapuhuja koko viime vuosisadan.

Viimeistään tällä vuosituhannella rock on joutunut tinkimään ideaalistaan luovuuden ja nuoruuden kauneimpana liittona. Vanhat rockartistit eivät suostu lopettamaan ajoissa ja ovat lisäksi musiikillaan monasti kumonneet nuoruuden luovuuden välttämättömänä ehtona.

Merkkinä muutoksesta on mm. ollut entisen kirosanan aikuisrockin entistä suurempi hyväksyntä sekä inspiraation lähteenä että kulutuksen kohteena.

On kuitenkin jo aika siirtyä tulevaisuuteen, seniorirockin kauteen.

Ei tämä nyt pelkkä vitsi ole. Termi tuli mieleen kun kuulin ensi kertaa 66-vuotiaan Gugi Kokljuschkinin ensimmäisen sooloalbumin ”Isot opit elämän”.  Levyn sisältö on nimensä mukainen, sen keskeiset uudet kappaleet kertovat elämästä, kyllä, seniori-ikäisenä.

Rockin vanhetessa nostalgia valtaa alaa. Jokainen sukupolvi palaa nuoruutensa musiikkiin. Rockin uudistumisen kannalta se on ongelma ja siksi nostalgiaan suhtaudutaan myös ja ymmärrettävästi kriittisesti. Nostalgia kun toimii aina, sille on takuuvarmat markkinat. Uusi on aina riski. Lisäksi sen hyvyyttä peilataan yleensä vanhaan ja silloin uuden armottomana vastustajana on jossain vaiheessa nostalgia.

Gugin vanha ja nykyinenkin bändi Top Most on nostalgiaa. Samassa mielessä, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin vaikkapa monen mielestä maailman isoin bändi Rolling Stones. Stones on ytimeltään nostalgiaa, sekä nuorille että vanhoille. Jälkimmäiset haluavat Stonesien kautta kokea uudestaan millaista se nuoruus oli, edelliset haluavat kuvitella millaista se mahtoi olla. Vai kuvitteleeko joku, että Stonesit täyttäisivät stadionit ihmisistä, jotka haluavat kuulla, miltä heidän uudet biisinsä kuulostavat tai miten Mick Jagger ottaa vanhuuden vastaan?

Tässä mielessä Gugin ”Isot opit elämän” –albumi tarjoaa enemmän: se juhlii sitä, mikä on nyt ja pohtii sitä mikä on tulevaisuus silloin kuin elinvuosia edessä ”rahtunen vain” (”Kaikkensa antanut mies”).

Siksi seniorirock on ajatuksellisesti jotain muuta kuin pelkkää nostalgiaa. Tämä levy ei kysy, osaako sen tekijä vielä rokata, vaan millainen hänen maailmansa on nyt.

Gugi laulaa: ”Rakkaus on alussa /…/ rakkaus on tullut, viisaus ja hulluus” (”Rakkauden synty”), ”Kuka mut korjaa kun takuukin umpeutui jo / miksei jo päästäis pois / kuollaanko aikuisuuteen / löydänkö onnen ennen kuin olen vahingossa / passe ja kuuskytkuus / tällainen” (”Kuollaanko aikuisuuteen”), ”Onni on hetki tuo tutuilla mailla / kun matkaa on jäljellä rahtunen vain” (”Kaikkensa antanut mies”), ”Sun pitää saada  voittaa, sun pitää saada takkiin / kun me kaksi kohdataan maailma tuhlaa lahjojaan / vaikk ois päivät lopuillaan, syliisi saavun taas” (”Loisto rakkauden”).

Uusista lauluista vain levyn päättävän nimikkoraidan teksti on selkeä nuoruuden kertomus (Hectorin ”Hotelli Hannikaisen” hengessä), mutta sekin päättyy tähän päivään: ”Tiedän kelle velkaa oon / nyt sen ymmärrän /mun ekat kakskytvuotta / isot opit elämän”.

Heimo Hatakka, Edu Kettunen, Suvi Isotalo, Gugi ja tuottaja Hannu Sormunen ovat ymmärtäneet, mitä on haettu tai osuneet hakemisessaan oikeaan. Suunta on paljolti uusi ja siksi voidaan vain odottaa muiden vanhempien tekijöiden täydentävää tarinaa tämän levyn teemoista. (Ulkomaisista viime aikaisista esimerkeistä tulee ainakin mieleen Leonard Cohenin viimeisin albumi ”Old Ideas” ja Bill Fayn ”Love Is People”.)

Tekstit ovat osin naivejakin, mutta ne pitää myös kuulla. Gugin laulu ja kappaleiden sovitukset ovat energisiä ja luovat paremminkin tuntua tämän päivän ja tulevaisuuden juhlasta kuin melankolisista matkoista menneisyyteen.  Kovin syvälle lauluissa ei mennä, perusvire on oikeastaan varsin pop. Levyn henki on optimistinen, innostunut, sanoisinko suoraan: jotenkin ruotsalainen.

Erikoismaininnan ansaitsee levyllä taustoja laulava Marika Tuhkala.  Hänen laulunsa toimii hienosti Gugin karhean äänen vastapainona ja lisää osaltaan albumin lämmintä kokonaistunnelmaa.

Nimikkokappaleen ja albumin ensi-singlen ”Isot opit elämän” kertosäe teksteineen on niin hieno, tarttuva ja oivaltava, että siinä on sukupolvilaulun aineksia.

Muutenkin tämän levyn uudet laulut toimivat paremmin kuin vanhat tunnetuimpien laulujen käännökset (”Hän” /”She”, ”En saa sua mielestäin” /”I Can’t Stop Loving You”, ”Sain yön”/ ”Love Hurts”, ”Särkyneen toiveen katu” / ”The Boulevard Of Broken Dreams”).

Jos Top Most ei olisi vain nostalgia-yhtye, tämähän voisi pophengessään olla periaatteessa heidänkin albuminsa.

Mutta tämä on Gugin levy. Rakkaudella tehty.

Gugi keikalla

Levyn julkaisukeikka Tavastialla oli hieno, monestakin syystä. Keikan alkamisaika oli lauantaina klo 16 iltapäivällä, joka on ilman muuta tulevaisuuden alkamisaikoja, ei vain senioreiden vaan koko musiikkialan näkökulmasta. Keikan aluksi herra Tavastia Juhani Merimaa, 66, spiikkasi sisään Suomen vanhimman albumidebytantin sekä Antti ”Letku” Lehtisen johtaman pääosin nuorista muusikoista koostuneen bändin. Ja mikä tärkeintä, keikan edetessä yleisö lämpeni, bändi lämpeni ja keikasta tuli lopulta uuden ja vanhan, nuoruuden ja kokemuksen, nostalgian ja tämän hetken lämminhenkinen ja energinen yhdistelmä.

Kun Gugi kesken Olli Haaviston pedal steel -soolon lausuu mikrofoniin sanan ”ihanaa”, kyse ei tuntunut olevan vain spontaani kommentti Ollin soittoon, vaan myös kaunis kiteytys siitä, mitä tuolla keikalla tapahtui. Tuo sana kertoi paljon siitä voimasta, mikä musiikilla voi parhaimmillaan olla sen esittäjille ja  kuuntelijoille, sen yhdessä kokijoille, meille ihmisille, iästä riippumatta.

Related Posts