MENU

• 24.9.2014 • Blogi1 kommentti

Kamppailua vain elämästä

Vaikea löytää musiikista pitävää ihmistä, joka ei jotenkin kommentoisi ”Vain elämää” –sarjaa tai jolla ei, ainakin kysyttäessä, olisi siitä mielipidettä. On sitten sarjaa nähnyt tai ei. Usein nuo mielipiteet jakautuvat rintamalinjoiksi. Itse olen kai puoleni valinnut kun kirjoitan nyt, että ”Vain elämää” –sarjan 3. tuotantokauden 1. jakso tuotti ainakin  kaksi vaikuttavaa musiikkiesitystä. Paula Vesalan tulkinnan Loirin ”Elegiasta” ja Paula Koivuniemen tulkinnan ”Lapin kesästä”.

Vaikuttavuus ei syntynyt ainakaan Koivuniemen kohdalla lauluvalinnan yllättävyydestä, vaan osin niiden suhteesta alkuperäisiin Loiri-tulkintoihin. Loirin Eino Leino-tulkinnat olivat paljolti laulettua runoutta (jota olen aina vierastanut), mutta nämä tulkinnat  olivat jo lauluja.  Kannattaa vertailun vuoksi kuunnella Loirin ”Lapin kesän” alkuperäislevytys, sovituksellisesti se kuulostaa kovin kepeältä ja viihteelliseltä suhteessa vakavaan tekstiin.

”Ja minä itse, miksi näitä mietin? / se merkki varhaisen on vanhuuden / miks seuraa käskyä en veren vietin / vaan kansain kohtaloita huokailen /…/ Havisten halki ilman lentäkäätte / tekoja luokaa, maita valaiskaa / mut talvet poistuneen kun täältä näätte / mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa”.

Koivuniemen tumman äänen tulkitsemana ja oivaltavan sovituksen tukemana ”Lapin kesästä” tuli näihin korviin tekstinsä arvoinen laulu. Heikki Salon määritelmää käyttäen, runosta tuli laululyriikkaa. Etten myös sanoisi hiljainen, syvä iskelmä.

Paula Vesalan tulkitseman ”Elegian” sanat on syytä myös kirjoittaa tähän, sillä Leinon tekstikokonaisuutta on tiivistetty ajatuksella:

”Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä virta / langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta / turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiinni / riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat / mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat / kaikkeni annoin, hetken mä heilua jaksoin / haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan / kaikuvi kannel, lohduta ei laulu lastaan / hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin / rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.”

Kummasti nuo valitut säkeet tuovat Vesalan tulkinnan kautta mieleen monen suomalaisen laulajan, Loirin mukaan lukien.  Ja kun nuo säkeet laulaa voimalla Paula Vesala, 2000-luvun keskeisiä suomalaisia artisteja, joka hänkin tietää jo paljon laulujen lunnaista, niin sana vaikuttava ei ole kovin kaukaa haettu.

Jakso oli kokonaisuudessaan sen verran elämänmakuinen, formaatin osin rasittavasta toistokertoimesta huolimatta, että sen rinnalla ohjelman sisällä pyörineet mainokset alkoivat kääntyä vahvasti itseään vastaan, aivan kuin amatöörihelppoheikit olisivat lupaa kysymättä keskeyttäneet ammattilaisten lämminhenkisen perheillallisen. Aivan liian pitkään ja useasti.

Totean tuon myös siksi, että monen mielestä koko ohjelma on pelkkää mainosta.

Sarjan suosion nostattaminen ja sarjaan kohdistuva kritiikki menevät jälleen totutun kaavan mukaan. Nelonen ja lehdistö ottavat suosiosta kaiken irti ja käyttävät sumeilematta kaikki keinot sitä lisätäkseen ( ”Samuli itkee lähes koko jakson”, IS, ”Vain elämää”-jakson raju seuraus: Nainen kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan”, AL) Samaan aikaan ohjelmaa kritisoivat käyttävät voimansa (liian) populaarin ohjelman alas ampumiseen. Ei tästä kovin pitkä matka ole taaksepäin, rillumarein 50-luvulla saamaan vastaanottoon. Reaktiot osoittavat ilkeänkin suoraan, että korkean ja matalan, aidon ja epäaidon, hyvän ja huonon, kulttuuri-ihmisten ja ”tavallisen kansan” maun välillä käydään edelleen kamppailuja. Rillumarei oli vääränlaista, epäaitoa ja kaupallista kansankulttuuria, ”Vain elämää” vääränlaista populaarikulttuuria, kaupallista ja jos ei nyt täysin falskia, niin ainakin epäaidon tuntuista.

Kamppailu tosin tuntuu kovin yksipuoliselta, koska se ”tavallinen kansa” tuntuu tässä yhteydessä kovin tyytyväiseltä näkemäänsä ja kokemaansa. (Toki sarjan seuraamiseen tai seuraamattomuuteen on moninaisia syitä, esim. sarjan käsittely lehdistössä saa varmasti monen hermot kireälle, vaikka itse sarja voisikin kiinnostaa, mutta nämä syyt eivät tämän taiston kannalta ole juuri nyt kiinnostavia. Ja kyllä, miljoonakaan katsojaa ei ole koko Suomen kansa.)

Kamppailuun kuitenkin kuuluu, että jokainen kulttuurista arvostusta omaava artisti joutuu perustemaan mukanaolonsa sarjassa. (Cheekin kaltaisten ”läpeensä kaupallisten” artistien motiivina on tietysti vain ”levymyynnin ja suosion kasvattaminen”, joten heiltä ei tarvitse kysyä.) Image-lehden mukaan Paula Vesala lähti sarjaan ”punk-hengessä”. Paulan omin sanoin: ”Itselleni mukaan lähteminen oli keskarinhajuinen teko tosikkoutta vastaan”.

Eiköhän Vesalan ”Elegia”-tulkinta jo osoittanut sellaista kulttuurista tajua ja osaamista, että selittelyt artistin kannalta tuntuvat turhilta.

Ruotsissa kaikki paremmin?

Ruotsissa sama sarja on katsojamäärältään ja levymyynniltään ollut Suomeakin isompi tapahtuma ja lisäksi Ruotsi on kaksi askelta edellä: 5. tuotantokausi alkoi juuri. Mielenkiintoista on verrata sarjalle annettuja erityyppisiä nimiä sitä lähettävissä maissa. Formaatin alkuperämaassa Hollannissa nimi on ”De beste zangers van Nederland” (”Maan parhaat laulajat”), Norjassa ”Hver gang vi mötes” (”Joka kerta kun tapaamme”), Suomessa jotenkin vaatimattoman kansallisesti ”Vain elämää” ja Ruotsissa jotenkin niin itsevarmasti ”Så mycket bättre”. Eli jos nämä tulkinnat eivät nyt aina ole alkuperäisiä parempia, niin hyviä nämä ovat, varsinkin kun laulamme niitä yhdessä. (Ruotsalainen nimi tulee Ted Gärdestadin vanhasta laulusta: ”Men det blir bättre om vi e’ tillsammans / så mycket  bättre, för o o ooh oss”.)

Otan yhden Ruotsi-esimerkin. Eräs 2000-luvun suosikkiartisteistani Laleh versioi Eva Dahgrenin klassikon ”Ängeln i rummet” vuoden 2011 tuotantokaudella ja tästä versiosta tuli myös kauden eniten nettilatauksia osakseen saanut esitys. Olisi väärin sanoa tämän ylittävän alkuperäisen, mutta jotakin poikkeuksellisen omaperäistä ja positiivisen ruotsalaista tässä tulkinnassa on. Dahlgrenin henkilökohtainen rakkauslaulu muuntuu tässä valloittavaksi (ja levytetyssä versiossa myös tanssittavaksi) yhteislauluksi, joka kuitenkin viime kädessä säilyttää alkuperäisen rakkauslaulun hengen.

Katsokaa Eva Dahgrenin kasvoja sitä mukaa kuin Lalehin tulkinta etenee. Nuo sarjan ytimeen kuuluvat kasvolähikuvat voivat nekin käydä pitkän päälle rasittaviksi, mutta jotakin olennaista nuo kuvat varmasti kertovat musiikin voimasta ja merkityksestä sen tekijöille.

Ja kuulijoille. Kun kuulin ja näin Lalehin version ensi kerran, niin kyllä, silmät kostuivat.

Related Posts

One Response to Kamppailua vain elämästä

  1. Aino Nurminen sanoo:

    Hei!

    Minun nimeni on Aino ja olen freelancer Promo logic:lla, netti media toimistolla. Olisimme kiinnostuneita lisäämään 2-3 lausetta ja linkin teidän sivullenne sovittuun hintaan vuodeksi.

    Olkaa hyvä ja ilmoittakaa jos tämä kuullostaa kiinnostavalta ja annan lisätietoja. Jos omistatte myös muita sivuja, olkaa hyvä ja liittäkää niiden URL osoitteet jotta voin käydä myös ne läpi mahdollista sopimusta varten.

    Kiitos ja pikaisiin kuulemiin!

    Ystävällisin terveisin

    Aino Nurminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *