Tina Dico artistinimenä kuulostaa jotenkin halvalta. Levyn kansikin näyttää kovin tusinatuotteelta eikä ”Whispers” tunnu kovinkaan omaperäiseltä albuminimeltä. Olin kuitenkin jonkun vihjeen perusteella kyseisen tuotteen levykaupasta tilannut, joten pakkohan se oli lunastaa.

Levyn aloitusraidan ”The Woman Downstairs” kuultuani olin valmis tutustumaan kyseisen artistin koko tuotantoon.

Tuohon levyn aloitusraitaan ja sen ensimmäiseen runsaaseen 30 sekuntiin tiivistyy paljon. Riisuttu ilmaisu, laulajan tumma, lämmin ääni, joka muutamassa hetkessä vetää kuulijan puoleensa määrätietoisuudellaan:

”I take all my clothes / for the woman downstairs”.

Kertosäkeen aikana rakkaudentunnustus saa yhä syvempiä ja pyyteettömimpiä muotoja:

”I give her my ears and  my eyes / I give her my future and  my past / they’re are both full of questions and lies / but i’ve  got a feeling she’ll never asks / where I am going / well, I’m going down / to the woman downstairs”.

Ei ole kysymys siitä, että tuo tekstin laulaa nainen, vaan siitä, miten tuo tarina  kerrotaan. Vakuuttavasti, uskottavasti, kauniisti, ikään kuin itsestään selvän rakkaudenosoituksen ja juhlallisen kirkkohymnin yhdistelmänä.  Tinan äänessä on soulin syvyyttä, folkin herkkyyttä ja tummasävyisen rockin salaperäisyyttä. Kaikki tuo ilman kyseisten genrejen maneereja.

”Well, I’m going down / to the woman donwnstairs”.

Noihin sanoihin myös päättyy tämä 4 minuutin ja 20 sekunnin kappale, johon en mitään lisäisi enkä mitään ottaisi pois. Näihin korviin ”Woman downstairs” saattaa olla vuoden toistaiseksi vakuuttavin ulkomainen musiikkiesitys.

Albumin toinen kappale ”As Far As Love Goes” jatkaa samasta teemasta, nyt todeten ”Oh woman / You’re still mystery to me / as far as  love goes”.  Itse asiassa levyn kolme ensimmäistä kappaletta muodostavat hienon rakkauslaulu-trilogian. ”Now the little I can give / is all my love into a song / I’ll never stop to sing” laulaa Tina levyn singleraidalla ”Someone You Love”.

Kyllä, tämän jälkeen olen kuunnellut lisää Tinan levyjä ja lauluja. Tuntuu kuin tällä loppukesästä ilmestyneellä ”Whispers” -albumilla artisti on saanut fokusoitua ilmaisunsa olennaisimpaan, omaan ainutlaatuiseen ääneensä. Ehkä levyn hiljaisella, kiireettömällä tunnelmalla on myös jotakin tekemistä sen kanssa, että albumi on äänitetty ja tuotettu Reykjavikissa, yhdessä Tinan nykyisen aviomiehen, islantilaisen Helgi Johnsonin kanssa.

Mutta Tina Dico, kuka hän on?  V. 1977 syntynyt tanskalaislaulaja, joka kotimaassaan tunnetaan myös  nimellä Tina Dickow. ”Whispers” on hänen yhdeksäs albuminsa. Ensimmäinen ilmestyi v. 2001.  Kotimaassaan hänet on palkittu useilla tunnustuspalkinnoilla ja kultalevyillä.

Miksi emme tiedä hänestä mitään? Ja  minä sentään koen pohjoismaalaisten (nais)laulajien tuotannon olevan jopa erityinen kiinnostuksen kohteeni. Toki ruotsalaiset (ja islantilaiset ) artistit ovat tällä vuosituhannella saaneet huomiota maan rajojensa ulkopuolella, mutta kai tämä tietämättömyys on osin kiinni angloamerikkalaisen musiikkimedian edelleenkin yllättävän suuresta ylivallasta maailman markkinoilla. Tai ehkä minä seuraan vain liikaa perinteisiä musiikkilehtiä, joissa tuo painotus korostuu.

On hyvin ymmärrettävää, että monet suhtautuvat kriittisesti ruotsalaisen Spotifyn (tai ranskalaisen Deezerin, saksalaisen Simfyn tai norjalaisen Wimpin) kaltaisiin musiikkipalveluihin, mutta tätä positiivista kulttuurista vaikutusta en enohtaisi: ne laajentavat sitä maakirjoa, joiden artisteilla on edes mahdollisuus päästä näkyviin nettimaailman paalupaikalle, etusivulle.

Niiden kautta mekin voimme parhaassa tapauksessa tehdä Tina Dicon kaltaisia löytöjä.

Related Posts