Tiisu bändin nimenä ei ole häävi. Parhaimmillaankin vain kummastusta herättävä. Tiisun musiikki on sen sijaan hyvinkin selkeästi määriteltävissä. Tiisu jatkaa, se on jo bändin alkumetreillä useasti todettu, suomirockin perinnettä. Bändi itsekin on tuosta samaa mieltä.

Yhtyeen syksyllä ilmestyneestä singlestä ”Suomalaisen suurin riesa on sisu” on tehty arvoisensa video, uudelle bändille poikkeuksellisen iso ja näyttävä. Ajatuksella ja sydämellä tehty niin kuin biisikin. Suomalaisuus, pohjalaisuus, voima, hulluus, hölmöys, tunnollisuus, mitä kaikkea niitä nyt on, tiivistyvät ytimekkäästi neljään minuuttiin.

Näin Tiisun lavalla viime viikolla. Muutaman biisin rykäys, mutta olkaamme huoletta: juuri tuo suomirockiin olennaisesti kuuluva ”oikea asenne” näkyy ja kuuluu. Bändin pääesiintyjä Henrik Illikainen huokui sitä, mitä suomirock on ahneimmillaan tarjonnut: Puolitotista uhmakkuutta, sinne tänne lentävää huumoria, mitä tahansa  voi tapahtua –asennetta. Lupaavaa jännitettä syntyi myös siitä, että vieressä olevat bändikaverit näyttivät kilteiltä opiskelijapojilta Illikaisen riehumisen rinnalla. Liika olisi liikaa.

Olen valmis jopa ostamaan Tiisun keikkajärjestäjän mainostekstin. ”Tiisu on ujo suomalainen mies nousuhumalassa”. Hohtoa lisää myös bändin alkuperäinen kotipaikka Somero. Sieltä oli kotoisin Suomen ujoin laulaja. Tiisu tuo kuitenkin enemmän mieleen erään hämeenlinnalaisen kansantaiteilijan, joka kaverinsa kanssa synnytti aikoinaan myös tämän henkisiä riimejä:

”Minulla on iso pipi pollassa / mieli absolut nollassa / nautin tuopin löytääkseni syyn /../ Nyt savessa ryömin ja pyllistän / skolioosini kuitenkin ryhdistän / joten kyllä minä korjaan mitä teen”.

 Biisin lopun yhteishoilotuskohdassa alkaa yleisö varmasti jo laulaa mukana.  Sitten jos ollaan siellä isolla lavalla.

Tiisun aiempi biisi ”Uusi aika” alkaa sekin kainostelematta: ”Mulle tultiin sanomaan että ammu hummasi / nyt koittaa uusi aika”. Tuntuu kuin Tiisua ei uusi aika kovastikaan kiinnosta, ainakin jos se on jotakin jota tarvitsee orjallisesti seurata. Toisaalta en saa kuvaa perinteessä kiinni olevasta yhtyeestä, joka olisi säilyttämässä jotakin.

Pari biisiä julkaissut yhtye on jo mainittu suomirockin suurena toivona. Tuo on synnyttänyt jo muutaman vastareaktion: ison levy-yhtiön julkaisemaa suomirockia ”isolla hypellä”. Ei voi olla hyvä. Superlatiivit voivat olla vahingoksi,  jälkimmäinen reaktio on onneksi vain tyhmää.

Mutta ainakin yhdessä asiassa bändin solisti/kitaristi Illikainen on itsekin väärässä. Hän on haastattelussa todennut, ettei suomirock välttämättä ole riippuvainen suosiota. Kyllä on. Suosio on suomirockiin melkeinpä sisäänrakennettu, se syntyy ja syttyy suosiosta.

Sitä ei onneksi voi kukaan taata, mutta Tiisun kohdalla sitä voi jo kuullun ja nähdyn perusteella ainakin toivoa.

Related Posts