9
Maija Vilkkumaa on julkaissut uuden kappaleen ”Lissu ja mä” neljän vuoden tauon jälkeen. Biisin alku on tarinana ja taidonnäytteenä hieno:
”Lapsena Lissul oli pakkomielle / mennä silmät kii moottoritielle / se huus jokainen lähtee / ennemmin tai myöhemmin / se on totta / ja silti mä emmin”.
Laulu kertoo naisten välisestä ystävyydestä. Laulun Lissu ja mä olivat jo tyttöiässä eri maailmoista. Vastakohtana vaikkapa Ultra Bran laulun kaveruksille, ”jotka kävelivät kadulla rinnakkain”, tämän laulun tytöistä vain Lissu olisi kävellyt ”niin, että vastaantulijat joutuivat väistämään”(”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”, 1998).
Tarina jatkuu tuolla erolla ja jännitteellä. ”Puolapuiden alla Lissu piti hovia / siteeras Madonnaa ja Bon Jovia /…/ ja minä olin ujoin ja ulkopuolisin / pelkäsin elää ja että kuolisin” /…/ nelkyt ja Lissu vei leikatut tissinsä lehteen / oli nuorempi mies / ne kertoi mitä ne on tehneet /…/ meni vuodet ne jonnekin imaistiin / Lissu meni kai neljästi naimisiin /…/ minä vuodenaikoja tarkkailin / ne oli oudommat kuin aiemmin / tuttuudutududuu”.
Muutamalla riimillä Vilkkumaa kiteyttää Lissun ja laulajaminän eroavuudet ja siinä ohessa jotain olennaista keltaisesta lehdistöstä ja julkisuudesta.
Kappaleen tuotanto on aiempaan Vilkkumaahan verrattuna ”vähemmän rock”, kitaran sijasta pääosassa on syntikka-matto, konebiitit ja piano. Tarina on aikuisempi ja tyyli pidättyvämpi. Toki Vilkkumaan kertosäe on taas kohdillaan tarinaa lennättävänä voimana.
”Ja Lissun hautajaisissa kakstuhattaseitkytkaks / minäkin olin tullut jo hauraammaks”.
”Lissu ja mä” tuo mieleen biisin 40 vuoden takaa, Hectorin ”Ake, Make, Pera ja mä”. Se katsoo kuitenkin vain taaksepäin nostalgiseen nuoruuteen. ”Koulu päättyi taas suvivirteen / reksi huusi ”Kommarit hirteen!” / Pera juoksi kattoja pitkin / kotiin pääsin, itkin minäkin”.
”Lissu ja mä” on sävellyksenä moniosainen, kauniisti ja loogisesti etenevä. Lissun muistopuheen kohdalla biisi hiljenee ja lopun nostatus jää ilmaan, ikään kuin tarina jatkuisi kuitenkin kysymysmerkkinä. Pidinkö sen muistopuheen? Mitä minulle tapahtui? Tuliko sitä vuotta kakstuhattaseitkytkaks koskaan?
Kun suomalainen naisrockartisti laulaa menneistä tyttövuosista ja miettii jo vanhan ystävänsä muistosanoja, olemme oudosti kuin uuden ajan alussa. Sen verran lyhyt on naisartistien perinne.
Tämä maa on arvottanut taitavia sanoittajia aina Juicesta ja Hectorista alkaen. Maija Vilkkumaa mainitaan edelleen liian harvoin samassa lauseessa näiden ”todellisten” (mies)sanoittajien kanssa. Ehkä siksi, että hänen laulujaan laulavat pääosin ne, jotka eivät ole olleet kirjoittamassa tai arvioimassa maamme rockhistoriaa.
Mutta toisaalta heillä on tuossa historiassa paljon isompi rooli. He kirjoittavat sitä laulamalla mukana.
Related Posts
Biisiarviot: Pariisin Kevät, Sanni, Egotrippi Seuraava:
Rockhistoria biisien kirjoittajana
Todella surkea biisi kaikkinensa. Lyriikat aivan hirveetä kuraa ja artistin artikuloinnista ei tahtonut saada mitään selvää. Biisiarvioista mukaan laulantaan ja isompaan rooliin.
En sanoisi kuraa. Vilkkumaa on opiskellut suomenkieltä ja se näkyy sanoituksen riveissä, jos vain osaa kuunnella;
raapi kepillä verkaa / huusi: ei jumalauta / tuo salamitoasti ja lärvilauta
ja miten ne tuntee maamme lumen ja riitteet / sylikkäin kannessa talvisotaliitteen
Jatkanpa kommentointia, koska kuulin biisin tänään ensimmäisen kerran. Mikään merkittävämpi taide, oli se sitten tekstiä, musiikkia tai näiden sekoitusta, ei kuitenkaan vanhene muutamassa vuodessa mihinkään.
Sekä biisi itse että biisiarvio ovat aivan erinomaisia, kiitoksia. Vilkkumaa ei mielestäni ole laulajana kovin kummoinen, mutta biisintekijänä ja etenkin sanoittajana aivan lyömätön, ja on kyllä tietynlainen vääryys, ettei häntä (vielä) mainita muiden raskassarjalaisten kanssa samassa lausessa. En toki väitä lyriikasta paljoakaan ymmärtäväni – mittarinani on puhtaasti vain se, koskettaako se vai ei. Vilkkumaan teksteissä huomioiduiksi tulevat sekä sydän että pää 🙂