”Don’t bother just leave us alone / Anyway we’re almost grown” –Chuck Berry, 1959

”Better leave her behind with the kids, they’re alright / The kids are alright” –The Who, 1965

”They say we’re losers and we’re all right with that / we are the kings and queens of the new broken scene”. -5 Seconds Of Summer, 2015

Nuoriso synnytti 50-luvulla rock’n’rollin, 60-luvun alkupuolella popin ja saman vuosikymmenen loppupuolella rockin. Noin 50 vuotta myöhemmin CLASSIC ROCK on monia sukupolvia yhdistävä rockin suurin markkinapaikka, Mick Jaggerista on tullut ikiliikkuja ja entisistä heppoisina pidetyistä poptähdistä on tullut osa rockin hyväksyttyä tarinaa, The Monkees-yhtyeestä alkaen.

Samaan aikaan markkinoille on palannut kohderyhmä nimeltä NUORISO, entistä nuorempana, entistä laajempana. Se ei enää vanno rockin nimeen. Sen enemmistö pitää siitä, mitä me olemme kutsuneet POPMUSIIKIKSI. (Perinteinen markkinatutkimusten nuorisokohderyhmä 15-24 v. ei mitenkään riitä enää kuvaamaan musiikin kuluttajien ikäjakaumaa. Esim. Spotify on ottanut käyttöön uuden karkean, mutta kuvaavan ikäryhmän 0-17v.)

Vuosituhannen vaihteen tienoilla moni luuli tietävänsä paremmin: nuoriso on hylännyt musiikin, sitä kiinnostaa ihan muut asiat. Ei hylännyt. Sen mielestä musiikin kuuntelu oli vain ja ainakin liian a) kallista, b) hankalaa.

Musiikin mobiilikäyttö, suoratoistopalvelut ja some ovat luoneet nuorisomarkkinat uudelleen. Nuoriso on sekä tekijä että kohde. Samalla Pop on vallannut markkinansa takaisin. Se ei missään vaiheessa kuollut 70-, 80- tai 90-luvuilla, mutta se eli, ainakin julkisuudessa ja arvostuksessa, rockin varjossa.

Siksi kesän keikkatapaus saattoi olla kun Robin esiintyi Ilosaarirockissa, tuossa rockin perinteisiä tinkimättömiä arvoja ehkä eniten kunnioittavalla (isolla) festivaalilla. Järjestäjien taholta se osoitti rohkeutta (vaikka perustuikin kohderyhmätutkimukseen), hyvää liiketoimintatajua ja ehkä ennen kaikkea edellä kävijyyttä tulevaisuuden edessä.

Josta pääsemme kesään ja kertosäkeisiin.

 5 Seconds Of Summer: She’s Kinda Hot (ilmestyi 17.7.)

 ”They say we’re losers and we’re alright with that / we are the leaders of not coming back / But we’re alright though / Yeah we’re alright though / we are the kings and queens of the new broken scene”.

Siinä australialaisen poikapopbändin uusimman singlen sukupolvijulistus. Eivät he tietystikään edusta koko sukupolveaan, mutta vähintäänkin fanejaan ympäri maailmaa (yhtyeen hitti ”She Looks So Perfect” on soinut pelkästään Spotifyn kautta yli 90 miljoonaa kertaa).

Biisin maailma on tarkoitushakuisesti/kovin ilmeisesti/tehokkaasti rakennettu. ”My shrink is telling I’ve got crazy dreams / she’s also saying I’ve got low self-esteem/../Sometimes I’m feeling like I’m going insane /../My neighbour told me that I’ve got bad brains”/../ My friend left college cause it felt like a job / his mum and dad both think he’s a slob”. Ollaan itsetunnon/meitä ei ymmärretä/nuorisokapinoinnin jne. perusalueella, ei kovin kaukana 50-luvun rock’n’roll-levyjen nuorisosta. Nekin olivat pääosin tilaustöitä silloin uudelle kohderyhmälle.

Ytimessä on tietysti myös biisin otsikon tyttöystävä: ”She wont get out of my head / She’s kinda hot through”.

Biisin rakenne on oiva. Pop-punk kertosäkeen sähkökitaroiden vastapainona mukana on akustinen kitara, marimba (?) ja banjo (?), jotka luovat keveyttä ja leikkisyyttä, ikään kuin tietoisena todisteena poikabändin rankkuuden rajallisuudesta. ”She’s KINDA hot”. Tämä on rankimmillaankin vain pop-punk litea. ”La la la la la la la la la la la”, niin kuin lopun sing-along -osuus menee. Sinä vaiheessa itsekin tuntee että sitä ollaan, jos ei nyt sentään heidän, niin ainakin popmusiikin puolella.

 Biisi on hienosti tuotettu. Tukee ja nostattaa tarinaa. Ammattilaisten työtä.

 Halsey: New Americana (ilmestyi 17.7.)

Halsey on uusi newyorkilainen 20-vuotias laulaja. ”New Americana” on hänen ensilevynsä isolle levy-yhtiölle. Isot ovat myös sen kertosäkeen panokset:

”We are the new Americana / High on legal marijuana / raised on Biggie and Nirvana / We are the new Americana”.

Tässä on jo liberaalissa Amerikassa kasvaneiden sukupolvilaulun tuntua. Avarakatseisuus, rap ja grunge ovat olleet kasvualustaamme, osin vanhempiemme kautta (Halseyn vanhempien hyllystä löytyi sekä Biggien (Notorious B.I.G.) että Nirvanan levyjä.)

Sävy on kuitenkin kaksijakoinen. Rikkailla on omat paratiisinsa. Mekin voimme olla yksi heistä, ainakin ennen yhteistä tuhoa. Halsey ei aseta itseään, kavereitaan tai sukupolveaan ulkopuoliseksi.

”Self-made success now she rose with Rockafellas. /../Survival of the richest, the city’s ours until the fall / They’re Monaco and Hampton’s bound but we don’t feel outsiders at all”.

Halsey ei julista. Kyse on paremminkin oivaltavasta läsnäolon ja ulkopuolisuuden yhdistelmästä, jota Halseyn samalla sekä energinen että pidättelevä laulu korostaa. Kertosäe on kuitenkin niin tarttuva ja kohottava, että se alkaa kuulostaa pikku hiljaa kokonaisen populaarikulttuurin ylistykseltä.

En ihmettele jos tästä tulee kesän isoja amerikkalaisbiisejä. Tämä biisi on kieltämättä hyvin periamerikkalaisesti cool. Ja vähän hot.

 ”We know very well who we are, so we hold it down when summer starts.”

Pop Music. Long may you live.

 

Related Posts