Suurieleisesti vuoden parhaista levyistä puhuminen on näinä loputtoman tarjonnan aikoina yhä kyseenalaisempaa. Ainakin yhden ihmisen valintojen kohdalla.

Joten alla biisejä ja albumeja, jotka tekivät minuun viime vuonna vaikutuksen, jotka koin läheisiksi ja joiden kuunteluun palasin. Suosikkilevyjäni siis. Nämä ja monet muut.

12 biisiä, 12 albumia. Aakkosjärjestyksessä tekijän mukaan. Musiikki on syntynyt jaettavaksi ja historiansa aikana se ei ole koskaan ollut näin helppoa, joten blogin lopussa soittolistaa valitsemiini levyihin ja videolinkkejä.

Biisit:

Beyoncé: Formation

Maailman suurin poptähti kertoo mustista juuristaan. Tuo tuskin jää kenellekään epäselväksi.

”Formation” tuntuu kuin videolle sävelletyltä. Ilman isoa rahaa tuollaista videota ei olisi voitu tehdä. Mutta noin vaikuttavaa siitä ei olisi tullut ilman kunniahimoa ja suurta näkemystä.

Carly Rae Jepsen: Fever

Biisi on poiminta Jepsenin vuoden 2015 ”Emotion”-albumilta yli jääneiden biisien kokoelmalta ”EMOTION SIDE B”. ”Fever” on ilmiselvä a-puoli ja voisi olla hitti, tyylinsä puolesta jopa useammalla vuosikymmenellä. Tämän kolmeminuuttisen biisin ainoa vika on sen kesto: liian lyhyt.

 JVG: Hehkuu

Popmusiikki syntyi aikoinaan tällaisia yllättäviä ja riemullisia kertosäkeitä varten. On täysin loogista, että sillä myös biisi alkaa.

Matti Johannes Koivu: Siinä on rakkautesi

Koivun ”taiteellisemman ohjelmiston” ja ”keskitien biisien” kaunis ja upea yhdistelmä.

Ainakin aiemmin biisiarviot loppuivat usein toteamukseen ”lupaa hyvää tulevalta albumilta”. Tämä laulu elää ja pitää lupauksensa tässä ja nyt.

”Mut siinä on rakkautesi / alaovella niin kuin ollut aina olisi / ja sellainen on elämä / yksi ilta pyyhkii tuhat alta”

Lady Gaga: Grigio Girls

Laulu tyttöjen välisestä ystävyydestä. Muodoltaan yksinkertainen, kestävyydeltään moninkertainen.

LP: Lost On You

LP-nimen taakse kätkeytyvä androgyyni yhdysvaltalaisartisti Laura Pergolizzi on ollut sen verran outo ja hämmentävä tapaus, että ”Lost On You:n nousu suosioon alkoi Kreikasta eikä se ole vielä vuodessakaan saavuttanut kunnolla artistin kotimaata.

”Lost On You” sisältää kertosäkeen, jonka jokainen tietää olevan olemassa, mutta kukaan ei ole aiemmin saanut luotua. Olen hyräillyt sitä lukemattomia kertoja, myös keskellä yötä.

Korvamato? Aivan liian ruma sana näin hienosta biisistä.

Kannattaa myös katsoa molemmat alla olevista videoista. Jälkimmäinen niistä lisää edelleen biisin ja sen tekijän jännittävyyttä kun sävellys muuttuu supertarttuvasta pop-hitistä amerikkalaiseksi juurimusiikiksi. Kannattaa myös kuunnella, mitä tapahtuu kohdasta 3.40 alkaen.

Mitski: Your Best American Girl

Epävarmuus, hyväksyntä, menetykset, unelmat, mustasukkaisuus, ymmärrys, ulkopuolisuus, amerikkalaisuus, musiikin miehisyys ja feminiinisyys. Siinä asioita, joita tämä kolmeminuuttinen biisi ja sen video herättävät.

Videolla Mitskin tarttuminen valkoiseen kitaraan saa poikkeuksellisen suuren merkityksen.

Mopo & Ville Leinonen: Naapurille

 ”Sain juuri tiedon että selviän elämästä / naapuri tervehtii mua rappukäytävässä”.

Vuoden säkeitä. Vuoden kolmeminuuttisia. Vuoden saksofonisooloja: Linda Fredriksson, Mopo.

My Bubba: Ghost Sweat

Ruotsalaisduon kappale, josta ei voi oikein käyttää biisi-nimeä. Raja musiikin ja hiljaisuuden välillä on harvoin näin häilyvä, ajatuksen ja musiikin välit näin läheisiä ja kahden ihmisen hengitykset näin lähellä toisiaan.

”Lonesome times are over” laulavat My Larsdotter ja Bubba Tomasdottir lopuksi.

Public Access TV: Evil Disco

Public Access TV on retro-post-punk-pop jne. Näitä poikabändejä riittää. Joskus vanhoistakin aineksista saadaan kuitenkin riittävän rennolla asenteella ja kelpo biisintekotaidolla hauskaa jälkeä. Autotallirokkia, nahkatakkeja, t-paitoja, vanhoja autoja, parkkipaikalla vetelehtivää nuorisoa.

A-osa on kuin lainattu Cars-yhtyeeltä ja b-osa yhtyeeltä The Undertones. Sopii minulle erinomaisesti.

Ritarit: Etelään

Nykyiseen hittitehtailuun olennaisesti kuuluvien biletys- ja biitsi -aiheisten tilaustöiden suomalais-kansainvälinen light-versio. Laulajan aksentti tekee tästä sympaattisen, melodia ja enteenpäin liitävä rytmiikka innostavan.

 Savages: Adore

 ”I know evil when I see it / I know good and I just do it”

”Adore” on brittiyhtyeen vaikuttava esitys ymmärryksen, viisauden ja ihmiselon suhteesta.

”I adore life / I adore life / Do you adore life?”

Viiden sekunnin hiljaisuus ennen noita sanoja ja kahden minuutin loppukiihdytystä on harvinaisen pysäyttävä ja perusteltu.

Uskon, että tekijät hyväksyvät myös ajatuksen, että ”Adore” on kaunis kunnianosoitus Patti Smithin musiikille.

Albumit:

Amanda Bergman: Docks

Taalainmaalta kotoisin olevan artistin ensimmäinen soolo-albumi. Rakastuin Amandan ääneen heti. Matala, levollinen, ennemminkin toteava kuin kiihkeä. Albumin tuotanto ja orkestroinnit (Petter Winnberg) tuntuvat tarkoin mietityiltä ja oikea aikaisilta. Ne korostavat avoimuutta, kirkkautta, kiireettömyyttä.

Case/Lang/Veirs

Neko Casen, k.d. langin ja Laura Veirsin yhteisalbumia määrittää sen kokonaistunnelma, ei yksittäiset biisit. Kaikille kolmelle löytyy omaa ja yhteistä tilaa. Musiikki ei kilpaile kenenkään kanssa, mistään.

Ehkä tuosta tunnelmasta kerto parhaiten ”I Want To Be Here”-sävellyksen sanat.

”I just want / I wanna be here with you / not bracing for what comes next / I’ve got some new words / I can see sideways / if there is a limit / it hasn’t found me yet”

Leonard Cohen: You Want It Darker

Cohen julkaisi ensi-levynsä 33-vuotiaana ja kirjoitti jo yli 30 vuotta sitten laulunsa ”Hallelujah”. Cohen ei musiikin tekijänä ollut koskaan nuori.

Siinä ehkä eräs syy, miksi Cohenin viimeiset levyt ovat hänen tuotantonsa täysin loogista jatketta. Koska kuulin albumin (nimikappaletta lukuun ottamatta) vasta Cohenin kuoleman jälkeen, laulut kuulostavat ymmärrettävästi entistä hartaammilta.

Pitkät, kauniit jäähyväiset.

Frankie Cosmos: Next Thing

22-vuotiaan newyorkilaisartistin kappaleet ovat kaukana normaalien hittibiisien rakenteesta. Musiikki ei etene lineaarisesti, vaan paremminkin pysähtyen, miettien, kääntyen moniin suuntiin. Albumin pisin kappale kestää 2.43, lyhin alle minuutin.

Laulut kuin ihmettelevät omaa olemassaoloaan, ovat paremminkin keskeneräisiä kuin valmiita. ”I haven’t written this part yet / Will you help me write it? Frankie laulaa kappaleellaan ”Outside with the Cuties”.

Valmiiden vastausten ja selkeiden rakenteiden puute kääntyy musiikissa avoimuudeksi, soitto- ja laulutaidon rajallisuus omaksi tyyliksi.

Ellinoora: Villi lapsi

Vuoden rohkeimpia, kunnianhimoisimpia levyjä. Ja onnistuneimpia. (Olen kirjoittanut levystä ja sen tekijästä aiemmin täällä.)

Mikko Joensuu: Amen 2

Kuten yllä. Vuoden rohkeimpia, kunnianhimoisimpia ja onnistuneimpia levyjä.

Flown konsertti albumin musiikin ensiesityksenä vaikutti vielä enemmän, mutta tämä albumi tulee kestämään aikaa. Flown kaltaista orkesteriproduktiota pitäisi ylpeänä kierrättää maailman festivaaleilla. Julkisen tuen saattelemana.

Lori McKenna: The Bird & The Rifle

Lori McKennan yhdeksännellä albumilla voi olla perinteinen muoto, mutta se ei tee musiikista konservatiivista. Countryn ja folkin perinne on vain kuin hiljaa viitteellisesti tukemassa McKennan lauluja ihmisten arjesta. Laulujen ydin on myötäelämisessä, ihmisten, ihmissuhteiden ja elämäntilanteiden kauniissa ymmärtämisessä. ”Humble & Kind”-biisin sanoin:

”Hold the door say please say thank you / don’t steal, don’t cheat, and don’t lie /…/ When the dreams you’re dreamin’ come to you / when the work you put in is realized / let yourself feel the pride but / always stay humble and kind”

Joskus vanhat elämänohjeet ovat myös kaikkein ajankohtaisimpia.

Parker Milsap: The Very Last Day

Country on bluesin tavoin musiikkia, jossa vanhalta kuulostaminen on etu. Se luo uskottavuutta.

Parker Milsap, 23, kuulostaa käheästä äänestään huolimatta nuorelta. Olettaen että siihen kuuluu halu, into ja kiihkeys ilmaista itseään tässä ja nyt. Milsapin musiikin pohjana on pitkä perinne, mutta ilmaisuvoimassaan hän on koko ajan ylittämässä sitä, pelkän kunnioituksen sijaan.

Voima, ääni, biisintekotaito, karisma. Viimeksi mainitun voi todentaa myös alla olevasta videolinkistä.

Rihanna: Anti

Albumin nimi kuulostaa osuvalta. Supertähti lienee tehnyt levyn, jonka ensimmäisenä tarkoituksena ei ollut hittiputken jatkaminen vaan oman riippumattomuuden korostaminen. Musiikki on paremminkin leijuvaa kuin iskevää, paremminkin sisäänpäin kääntynyttä kuin julistavaa.

Levyn suurin tähti on Rihannan oma ääni. Tuosta lahjastaan hän kirjoittaa fyysisen levyn kansitekstissä kauniisti näin:

”My voice is my suit and armor, my shield, and all that I am. I will comfortably live, eat and breath in it, until I find the moment to be silent”.

Elza Soares: The Woman At The End Of The World (A mulher do fim do mondo)

Maailmanmusiikin ja avantgarden ainutlaatuinen yhdistelmä. Elza Soares, 79, on myös tämän levyn perusteella ainutlaatuisen voimakas artisti. (Hänen tarinaansa kannattaa tutustua, tein sen heti levyn kuuntelun jälkeen.)

Et voi olla vaikuttumatta kun hän laulaa ”Pra Fuder” (”To Fuck”) kappaleella (sanat englanniksi käännettynä) ”I look at by body / I Feel the lava ooze down / I see my own fire / Nothing can stop me now /…/ You’re going to beg me to: Fuck! Fuck! Fuck” tai liikuttumatta kun hän laulaa albumin lopetuskappaleella ”Comigo” (”With Me”) ”I Carry / My Mother / With Me / Because she gave me / her own self”.

Lassi Valtonen: Kasvottomat päivät

Lienee sopivaa, että Love Recordsin perustamisen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhtiön henkeä saattoi hyvinkin päästä lähimmäksi artisti, joka on Idols-kisan kuuluisin dropout.

Lassi Valtosen toinen albumi on äärimmäisen persoonallinen ja ehdottoman epätrendikäs. (Laajempi levyarvioni täältä.)

Vesala: Vesala

Albumi, jonka hyvyydestä vallitsi viime vuonna poikkeuksellinen yksimielisyys. Minulla ei ole mitään syytä olla eri mieltä.

Totean nyt vain levyn kannesta, että sen viesti ei jätä epäilyjä siitä, mihin maahan albumin laulut sijoittuvat luomispaikasta riippumatta.

Vesalan toisen asuinpaikan Kalifornian pääkielellä ilmaistuna: The Great Homecoming.

Related Posts

• 

  Ystävyyttä ja kansainvälisyyttä. Biisarvioissa Vesala ja Louie Blue

• 

  Suosikkilevyjäni vuodelta 2018, osa 2

• 

  Suosikkilevyjäni vuodelta 2018, osa 1