MENU

• 23.10.2018 • Arvostelut, BlogiKommentoi

Albumiarviot

Karjalainen & Gröhn & Haavisto & Lankinen & Nyman

 

J.Karjalainen: Sä kuljetat mua (julkaistu 19.10.)

Jossain minun aivoissa on huoneesi sinulla

Ai jumalauta, katso mua Rosetta, onks se jätkä lyönyt sua taas?”

Terve Sirkka Lautamies / mä katson sinun kukkia / kesäkuussa -25

Siinä kolme pysäyttävää J. Karjalaisen uuden albumin biisi-avausta.

Karjalaisen levyillä nykyhetki ja vanha kohtaavat. Niin myös uuden ”Sä kuljetat mua” -albumin kohdalla.

Karjalaisen levyarvioita on vaikea aloittaa sanoilla ”Karjalainen on palannut juurillensa”. Ne ovat tavalla tai toisella koko ajan läsnä, joskus ehkä rajoitteina, mutta pääosin luontaisina ja hedelmällisinä mahdollisuuksina uusien tarinoiden kertomiseen.

Albumin julkistamisen yhteydessä Karjalainen on jo ehtinyt puhua kauniisti niistä tavoista, joiden kautta biisit, sanat ja tarinat ovat saanet alkunsa ja lopullisen muotonsa, usein vasta pitkän ajan kuluttua ensimmäisistä aihioista. (Kannattaa lukea HS:n artikkeli täältä.)

Siksi voisin nyt korostaa laulua, soittoa, sovituksia ja kaikkien elementtien yhteyttä.

Esimerkiksi levyn toinen raita ”Gunpowder Cha Cha” alkaa perinteisesti ”Tää voi olla tanssi viimeinen, mutta sinun kanssasi mä tanssin sen”. Se saa kuitenkin uusia sävyjä ja uutta painoarvoa tekijänsä lauluäänen kautta. Samalla tavoin kuin esim. ”Tule kesäyö”-biisin säkeet ”tule minun luokseni, lonksauta ikkunaa, tule tuulen henkenä, tule kesäyö”.

Karjalainen on tyylinsä hallitseva suuri suomalainen biisintekijä, mutta tuskin hän on kuitenkaan ollut maan teknisesti osaavimpia tai monipuolisimpia laulajia. Siksi on huomioitava, kuinka Karjalaisen laulussa on nyt uudenlaista läsnäoloa, pehmeyttä ja elävyyttä.

Karjalaisen nykyinen kolmella viime albumilla soittanut bändi, hänen lisäkseen Pekka Gröhn, Janne Haavisto, Mikko Lankinen ja Tom Nyman, soittaa ainutlaatuisella otteella: ammattitaidolla, joka on kaukana rutiinista, rentoudella, josta ei puutu jäntevyyttä, kokonaissoinnilla, joka on kaukana tasapaksuudesta.

Albumin biiseillä kuten ”Gunpowder Cha Cha”, ”Luulei”, ”Tummansininen seuralainen” tai ”Terve Sirkka Lautamies” bändin yhteiset sovitusratkaisut ovat hienovaraisia ja oivaltavia. Eivät päälle liimattuja vaan tarinoista lähteviä.

Vaikka albumilla on paljon tuttua sointia ja sointuja, jotenkin kysymykset musiikin konservatiivisuudesta tai uudistumisesta jäävät levyä kuunnellessa toissijaisiksi. Musiikki ei istu normaaleihin kaavoihin, se ei ole perinteistä suomirockia, ei iskelmää, ei folkia, ei juuri-, ei vaihtoehto-, ei perinteistä laulaja-lauluntekijä-musaa eikä solistin ja hänen yhtyeensä musiikkia vaan musiikkia, jossa tekijöitä, sanoituksia, laulua ja soittoa on mahdotonta erottaa toisistaan.

Tuntuu kuin kaikilla muusikoilla olisi sama kartta, rastit ja maali ja tuohon maastoon jokainen tuo itsensä ja osaamisensa (kuuntele esim. miten bändin soitto saa siivet alleen ”Vieraita muistoja”-biisin instrumentaaliosuuksissa tai kuuntele Pekka Gröhnin villiä pianosooloa levyn päätösraidalla ”Neuvo Van Han”).

Kyse on yhtyemusiikista siinä vaativassa merkityksessä, jota aikoinaan edusti esim. ”yhtyeiden yhtye”, The Band. Ei ole sattumaa, että levyn tuottaja tulee myös bändin sisältä, Janne Haavisto.

Levyn sisäkannen kuva yhtyeestä Tavastian lavalla kertoo paljon, sekä yksilöllisyydestä, mutta ilman muuta myös yhtenäisyydestä, yhteisessä tilassa olemisesta.

HS:n haastattelussa Karjalainen toteaa ”saattavansa laulut matkaan, jotta ne voisivat alkaa kerätä ihmisten muistoja ylleen. On hienoa kun joku sanoo, että soittakaa sen meidän biisi”.

Tuossa taitaa kiteytyä se ainoa selkeä genre, johon Karjalaisen musiikki voidaan sijoittaa, sillä juuri tuosta matkasta ja yhteydestä populaarimusiikissa on parhaimmillaan kyse.

Elämme 2010-luvun loppua ja J. Karjalaisen musiikki ei mitenkään vielä käänny pelkäksi nostalgiaksi. Harvassa ovat ne vuosikymmeniä sitten aloittaneet artistit, joiden uusi kiertue voi pääosin perustua uuden levyn, tai ainakin kuluneen vuosikymmenen materiaaliin.

Ehkä tuntemukseni tätä Karjalaisen uran 23. studio-albumia kohtaan on albumin sisään kirjoitettu, ”Tule kesäyö” ja ”Tummansininen seuralainen” -biisien sanoihin:

Tule minun luokseni outoina lauluina / loruina mustien lintujen, tule kesäyö

Tuokio alla tähtien, soitossa stratosfäärien /…/ Pyörät laulaa lauluaan: mennä mennä mennä vaan! Aika lakkaa, katoaa / Sydämeni rauhan saa

Lähdetkö mukaan?

 

 

 

 

 

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *