8
”Menemenemeneme mennään panemaan / toisiamme salaa hotelliin, motelliin / kyllä se on totisesti mukavaa / kun freudilaisia lipsahduksia harrastaa”.
Näin se alkaa, ”Virtaset”. Hurja aloitus biisille? No ei. Gösta Sundqvistin kynästä kaksi vuosikymmentä sitten lähtenyt ”Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla” on ”suuren yleisön” biisin aloituksena rankkuudessaan vertaansa vailla.
”Virtaset”-biisin sanat singahtelevat välillä maaliin osuen, välillä eivät. Sävelet lentävät hengästyttävää tahtia, välillä henkeä vetäen. Biisi sekoilee ja koheltaa, ylittää ja alittaa riman ilman pelkoa omien kasvojen menettämisestä.
Kun suomirockiin olennaisesti kuulunut hölmöily, seksillä ja viinalla patsastelu sekä piittaamattomuus ns. hyvästä mausta on siirtynyt suomirapin harteille (tai jäänyt suomipunkin perillisille), niin aikuistuneen suomirockin maailmassa Tiisu onkin yllättäen poikkeus.
Edustaako Tiisu huonoa makua ja/tai suomirockin rasittavimpia piirteitä on totta kai kuulijasta kiinni. Bändin biisintekijän, laulajan ja seremoniamestarin Henrik Illikaisen näkökulmasta kysymys huonosta tai hyvästä mausta on luultavasti vain turha este paremmalle tekemiselle, musiikista ja elämästä nauttimiselle.
Tiisua on verrattu mm. Tuomari Nurmioon ja Ismo Alankoon. Parempi vertailukohta olisi minusta nuori Juice Leskinen. Nurmio ja Alanko edustavat taiteen traditiota (jatkuva uudistuminen, rajojen rikkominen), mutta nuori Juice edusti paremminkin, tai myös, viihde- ja kuplettiperinnettä.
Muistaakseni luin jostakin blogista, että Tiisun olisi pitänyt antaa kasvaa ennen kuin lähdetään ensi levyn tekoon. Juice oli ensilevynsä aikoihin Illikaista monta vuotta vanhempi, mutta ei tainnut Leskinenkään olla ”Jyrki, Jyrki, älä tyrki”-riimin aikoihin ”kypsässä taitelijavaiheessaan”. Miksi olisi pitänyt?
Kuulen Tiisun Illikaisen laulussa Alangon ja Nurmion sijasta vaikkapa Esa Pakarista ja koko suomalaista kuplettiperinnettä. Tämä ei ole häthätää keksitty perustelu bändin merkitsevyydelle osana suurta suomalaista jatkumoa, vaan musiikista suoraan nouseva tunne ja pohjavire. Tiisu edustaa vähintäänkin yhtä hyvin rillumareita kuin suomirockin ”vakavasti otettavia” taiteilijoita samalla tavalla kuin Juice edusti sekä Helismaata että (toista suosikkiaan) Frank Zappaa. Tosin Tiisun rillumarei on omaehtoista, ei 50-luvun tehdastuotantopopulismia. (Illikaisen omista suosikeista minulla ei ole aavistustakaan. Vain suomirock on näissä yhteyksissä mainittu.)
Tiisulla on myös Juicen (ja Zappan) ongelmat. Terävyys, nokkeluus ja näyttämisen halu nousee helposti itsetarkoitukseksi. ”Virtaset”-tyyppisiin biiseihin sisältyy aina vaara nopeasta kulumisesta kun sanaleikkien tai kertosäkeen alun perin irtonaiselta kuulostava lento kääntyykin ennen aikojaan puuduttavaksi hokemaksi (”Jyrki Jyrki…”)
”Virtaset” on Tiisun ensi-albumin nostatusbiisejä. Sanat ironisoivat itseään ja suomalaisia. Tavallisuuden tai maalaisuuden yläpuolelle ei kuitenkaan asetuta. Biisissä on riittävästi vaihtuvia osia, jotta se säilyttää mielenkiintonsa. Tiisulla on draaman tajua. Pakko ollakin. Muuten tällaiset biisit suorittavat sen nopean mahalaskun.
Jos naisten paikka on kupletti- ja rillumarei –perinteessä kotona tai aitassa ja yksioikoisessa äijärockperinteessä seksiobjektina tai lohduttajana, niin ”Virtaset” on kauniisti ja korrektisti nykyaikaa. Se on Illikaisen ja Salla-Marja Hätisen duetto, jossa parisuhteen molemmilla osapuolilla on tasavertainen rooli (”Tyttö luulee, tyttö luulee /että rakkaus on ikuista / poika luulee, poika luulee / että rakkaus on ikuista”.)
Lyhyt historian kertaus: Helismaan riimi ”suutarin tyttären pihalta kuului kuiskaus: eikö juu?” todettiin aikoinaan Yleisradiossa soittokelvottomaksi. ”Mennään panemaan”-sanat eivät nykymittapuun mukaan pitäisi radiosoittoa haitata. Vaikka ne huudetaankin.
Biisistä on myös tehty video. Sen kuvasto on hyvin kilttiä ja sympaattista. ”Mennään panemaan” kuulostaa tuossa perhe-, suku- ja maalaismiljöössä hellyyttävältä, tai pitäisikö todeta, kovin radioystävälliseltä.
Näin Tiisun kesällä Tammerfesteillä ensikerran ja katsoin et onpas energinen bändi ja aika kahjokin. Mut kappaleet kyllä yllätys yllätys olikin mukaansa tempaavia ja Tiisusta ei vaan voi olla pitämäti.
Virtaset on ihan ehdoton suosikkini.
Lapseni ovat ihmeissään että pidänkö oikeesti Tiisusta ja kyllä pidän!
Itse sanoin ystävälleni että tulee sielun veljet vähän mieleen(siellä tammerfesteillä)
Äiti sekä mummukin jo ?