Emma Salokoski: Mä selvisin (ilmestyi 14.8.)
9
Emma Salokosken uusi albumi ”Kiellettyjä asioita” on, artistin omin sanoin, irtiotto aiemmasta. Albumilla on tuosta monta vahvaa todistusta. ”Mä selvisin” on varmasti sitä jo tyylilajinsa vuoksi. Se on niin sanottu voimaballadi. Tekijöinä Salokoski (sävel ja sanat) ja Julius Mauranen (sovitus ja tuotanto).
”Mä selvisin” tuo esiin Salokosken parhaat puolet, äänen kauneuden, puhtauden, silkan laulamisen taidon; poissa ovat minun korviani häirinneet turha varovaisuus ja tyylillinen korrektius. Nyt kuulen ison biisin ja tarinan, jossa tulkinta, sanat, sovitus ja tuotanto ovat samalla rohkealla ja kunnianhimoisella tasolla.
”Sä nostit minut taivaisiin, kun tahdoit / kunnes aivan yllättäin, mut torjuit /…/ piirrän rajat uudestaan, ne suojaan / et voi enää mua satuttaa, sen tiedän / tän pienen palan kuolemaa, mä siedän /…/ ja vaikka kaikki menetin, mä selvisin”.
Sanat eivät tarvitse kommentointia, vain kuuntelua.
Kappaleen vajaan viiden minuutin kesto ei ole ylimitoitettu vaan sisällöstä suoraan nouseva. Biisin viimeinen sanaton minuutti on erityisen komea. ”Mä selvisin” yhdistää pop-, balladi- ja musikaaliperinteen suomalaisittain ainutkertaisella tavalla. Kappaletta ei ole näytelty etukäteen niin kuin monia genren tuotteita.
Poppiin kallellaan olevat voimaballadit ovat (tutkitusti) erityisesti naisille läheinen musiikkityyli ja ”musiikkiasiantuntijamiehille” musiikkityyleistä ehkä kaikkein epäilyttävin. Falskia ja pinnallista on meillä tapana väittää. Vähän niin kuin itse kehiteltynä luonnonlakina.
Ei koske ainakaan tätä biisiä.
Tässä on kauneutta, voimaa ja tyyneyttä. Musiikillista viisautta. ”Mä selvisin” on taidonnäyte ilman alleviivauksia. Voimaballadi, jonka avara ja kuulas tunnelma kantaa pitkään.
Hisser: Forget (ilmestyi 4.9.)
9
”Forget” on jännittävästi etenevä viisi ja puoliminuuttinen kappale. Olemukseltaan kuin kokonainen albumi yhden biisin muodossa.
Kuulin tämän ensi kertaa kaukaa keittiöradiosta. Sen jälkeen minikaiuttimista, sitten isoista, jälleen pienistä. Musiikin volyymin vaihtelu ei tunnu rajaavan kappaleesta mitään pois, vaan tuo siihen lisää ulottuvuuksia. Yksi hyvän musiikin ominaisuus, luulisin.
Biisinä ”Forget” on jatkoa ”Park Fiction”-singlelle. Melodiakulussa ja soinnissa on samoja aineksia herättäen myös samanlaisia mielikuvia ja kysymyksiä. ”Forget” on vähintäänkin yhtä kiehtova kuin edeltäjänsä.
”Forgetin”maailma avautuu kerroksittain, koskaan sulkeutumatta. Uudet elementit tulevat sekä yllättäen että pakottomasti, kuin luonnostaan käytetystä materiaalista käsin. Biisi on kuin soiva taulu, jonka katsomiseen ei kyllästy ja joka jättää kokijalleen tilaa. Ei taulu galleriassa, vaan mukana matkassa.
Kuten ”Park Fiction”, ”Forget” ei kosiskele kuulijaansa, mutta ei ole myöskään tarkoituksettoman vaativaa tai ankaraa. Kepeys ja syvyys, kiihkeys ja levollisuus, kirkkaus ja tummuus ovat yhtä aikaa läsnä.
Biisin nais- ja miesäänet soivat yhdessä ja erikseen, välillä erottuen, välillä kadoten tai muuntuen. Sanat ovat osa palettia, avoimeksi jääviä. ”Kiss me wish your eyes closed /…/and maybe you should forget / maybe other one to love /…/ move your hand / superslow”. Jotakin tuollaista? Syntyy halu mennä lähemmäksi, sisälle musiikkiin.
En osaa enkä aio edes yrittää kuvailla ”Forgetin” musiikkia viittaamalla muihin artisteihin tai joihinkin genreihin. Vaikka ei kukaan koskaan tee musiikkiaan tyhjiössä, Hisserin kokonaisuus on omansa. Tyylilaji on sivuseikka.
”Forget” on kuin uusi kadoksissa ollut maailma olisi yhtäkkiä edessäsi. Biisin päättyessä edessäsi ei ole loppu, ei valmiita vastauksia, vaan avoimia, kiehtovia kysymyksiä.
Sellaisia, jotka synnyttävän halun kuunnella uudestaan. Pakottomasti.
Hisserin biisin nimi on Forget, ei ”goodbye”, kuten se tekstissä usein mainitaan 🙂