Love Recordsin perustamisesta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta. Sitä on juhlittu levyin ja konsertein. Niin pitääkin.

Ehkä kaikkein lähimmäksi juhlitun yhtiön vanhaa henkeä on kuitenkin päässyt nuori artisti, joka tuli tunnetuksi Idols-kisasta. Tosin artistin suhde kisaan oli jotenkin Love Records-henkinen: Lassi Valtonen on Idols-kisan kuuluisin dropout. Juuri kun ”kansa” oppi häntä rakastamaan vuoden 2011 kisassa, hän hyppäsi kelkasta.

Viisi vuotta sitten ilmestynyt Valtosen ensi-levy ”Kukin tyylillään” oli monipuolinen näyttö artistilta, jonka tapa ajatella ja tehdä musiikkia ei tuntunut oikein sopivan mihinkään kaavaan. Valtosen toinen albumi ”Kasvottomat päivät” (Sony, julkaistu 26.8.) toimii asian lisätodisteena. Tätä epätrendikkäämpää levyä ei aivan heti tule mieleen (ainakaan ison yhtiön julkaisemana).

Kun lisäksi Valtosen suhde julkisuuteen lienee sitä luokkaa, että sen rinnalla kuka tahansa vaihtoehtoartisti tuntuu julkisuus-tyrkyltä, niin matka Love Recordsin vanhoihin julkaisupolitiikan ja markkinoinnin käytäntöihin ei ole kovin pitkä. Levyn nimi ja kansi eivät nekään liiemmälti viittaa positiivisuuskurssien jälkeiseen reipashenkisyyteen vaan 70-luvun ”kokeellisten” levyjen kansipiirroksiin ikuisten sivullisten maailmasta.

Voisiko myös tässä yhteydessä todeta, että Valtosen ärrävika on kuin piste iin päällä: tällä levyllä ei eletä täydellisten ihmisten maailmassa.

Love Recordsin levyt olivat harvoin täydellisiä. Ei ole tämäkään. Kuka nyt sellallaisen haluaisi tehdä, tuossa iässä.

Valtosen ensialbumi liikkui kauniisti jossain suomalaisten kansanlaulujen, iskelmien ja folkin risteyksessä. ”Kasvottomat päivät” on rockimpi. Se on vähän kuin 70-luvun Love Records-levy, jossa yhdistyvät yhtiön rock-, proge- ja folk-henkisten artistien musiikki (esim. Pekka Streng, Juice, Kaseva, Tabula Rasa) Lassin sekä tuottaja & sovittaja Erno Laitisen luomaan tyyliin tavalla, josta on vaikea havaita, missä yksi tyyli loppuu ja toinen alkaa.

Lassi on itse vihjannut levyn grunge-vaikutteisiin, mutta särökitaralla alkavaa ”Renttupoika”-biisiä lukuun ottamatta kuulen paremminkin kiehtovia viitteitä 70-luvun Free-tyyppisiltä rockbändeiltä (”Piru istuu olkapäällä”, ”Myrskyn silmä”) tai 80-luvun Foreignerin tai Van Halenin selkeistä kitara-syntikka riffeistä (”Ravintolassa”, ”Rento Reino”).

”Kasvottomat päivät” on kuitenkin ensilevyä selkeämpi kokonaisuus, varmaan siksi että Valtonen on itse biisien ainoa tekijä.

Levyn sovitukset ja tuotanto ovat ihailtavia, koska kaikki nuo vaikutteet kolahtavat kummasti kohdalleen ja päällimmäisenä ei ole tunne jatkuvasta pastissi-virrasta. Levyn lyhyet kitarasoolot (Erno Laitinen, Samuel Leminen, Sami Hurmerinta) ovat nekin niin osuvia ja tyylin mukaisia, että niitä kuuntelee hyväksyvästi hymyillen.

Lassi Valtonen hakee näissä lauluissa itseään. Myös sanoittajana. Ne vaihtelevat ilmiselvistä (”kaupunki herää unestaan / ja tervehtii meitä kauneudellaan”) ilmeikkäisiin (”mietin taas mistä saisin tupakan / ehkä raamatun lehdestä paperin rapsakan”)

Albumin perusvireet löytyvät jo sen neljän ensimmäisen biisin nimistä: ”Piru istuu olkapäällä” ja ”Pahuus” sekä ”Taikametsä” ja ”Naapurin tyttö”. Hyvä ja paha, toivo ja toivottomuus elävät rinnakkain. ”Me taikametsän läpi käveltiin / sä pidit kii /…/ satuin aamulla katsomaan mä peiliin / haamun näin” //”Älä turhaan pelkää / aikuinen mies / minä voin pelastaa itseni” // Mä en tajuu miten pystyy elää / niin kuin mä” // ”Sä kerkeet vielä ryhdistäytyy / ennen kuin tuoppi kolahtaa”.

Synkimmilläänkin tai rankimmillaankin levy huokuu outoa lämpöä. Musiikki ei ole missään kohtaa keinotekoisen aggressiivista tai tarkoituksellisen vaikeaa.

Levyn parhaat raidat (”Taikametsä”, ”Myrskyn silmä”, ”Yksi tupakka”, ”Renttu Reino”) ovat juuri oikean mittaisia, selkeitä, hiljalleen mieleen painuvia biisejä.

Levyn kauneimman biisin ”Taikametsän” taustalaulaja on muuten helposti tunnistettavissa, varsinkin tällaisessa Love-yhteydessä: Maarit Hurmerinta.

Levyn tekijät ovat olleet ilmeisen tietoisia siitä, mitä hakivat.

Maaliin pääsivät. Reippaasti.

 

Related Posts

• 

  Suosikkilevyjäni vuodelta 2016