28. Musiikki & Media Tampereella. Musiikkialan suurin vuosittainen ammattitapaaminen. Omalta osaltani ehkä 27. kerta. Kaksi-kolme päivää seminaaritarjontaa, keikkoja, puheita, keskusteluja, yleistä pölinää, juhlintaa.

Referoin ja kommentoin tässä joitakin M&M:n paneeleissa lausuttuja sanoja, mietteitä, arvioita, väittämiä ja heittoja. Sellaisia, joihin kiinnitin huomiota ja siksi muistiin kirjoitin.

Data ja omat korvat

Musiikkia koskevan datan lisääntyminen on keskeinen osa musiikkialalla meneillään olevaa vallankumousta. Data on korvannut mutun. Ehkä joskus myös omat korvat.

Sonyn Timo Kuoppamäki sanoi yhtiönsä tekevänsä jatkuvasti Suomen suurinta kuluttajatutkimusta ihmisten musiikin käytöstä. Eroja yritysten välillä toki on. Warnerin Mark Fry sanoi, että he ”puljaavat” vähemmän datan kanssa.

Pienillä tässä isossa pelissä ei taida oikein olla edes varaa puljata sen kanssa.

Englannin Polydorin Victoria Ree totesi kuitenkin A&R paneelissa, että vaikka saatavilla oleva data on erittäin tärkeää, niin uusien artistien kohdalla pätee edelleen vanha totuus: sinun on pakko uskoa omia korviasi.

Mielenkiintoinen oli myös Reen heitto, että ”data saa sinut tuntemaan itsesi pörssivälittäjäksi ja se on kyllä vähän pelottavaa”.

Data vaikuttaa myös artisteihin. Niin kuin Universalin Kimmo Valtanen totesi: ”Kun kaikki on nyt mitattavissa, niin artistit ovat peloissaan eri tavalla kuin aiemmin. Se ei ole hyvä asia”.

Pelko ja luovuus viihtyvät tunnetun huonosti samassa talossa. Laajemmin katsottuna kyseessä on tuttu ilmiö muualta bisnesmaailmasta: data alkaa korvata omaa ajattelua, omia päätöksiä, myös tuntematonta tulevaisuutta koskevia.

Musiikkialalla radio on tutkimustiedon käytön pioneeri. Kaupalliset radiot valitsevat musiikkinsa yleisötutkimusten perusteella, sen me alalla olevat ja asiasta kiinnostuneet olemme tienneet jo pitkään. Koska ko. radiot tuntuvat tekevän sitä entistä tarkemmin, niin pitkän linjan musiikkiammattilainen Pekka Ruuska totesi jo kokemustensa perusteella, että ”tutkimuksista johtuen kaupallisilla radioilla ei ole musiikkivalinnoissa enää olleenkaan omaa tahtoa.”

Jos tiukkaan dataan perustuva Top 50-käsite ja käytännöt ovat korvanneet paljon löyhempään tietoon perustuvan vanhan ”Top 40 -maailman”, niin siihenkään ei pidä loputtomasti luottaa. A&R-panelistin Lasse Kurjen sanoin: ”Top 50 ei ole koko maailma. Olkaa varovaisia sen kanssa. Pitää katsoa myös sen ulkopuolelle.”

Digi-journalismin asiantuntija Jussi Pullinen otaksuikin suoratoistopalvelujen tuottavan tulevaisuudessa datan, teknisten ratkaisujen ja soittolistojen lisäksi myös tietoja ja tarinoita. ”Elämme data-ohjattua aikaa, mutta kuratoinnin ja pitkän hännän toteutuminen voi sittenkin olla tulossa”.

Musiikkialan oma burnout

Musiiikki & Mediassa puhuttiin ensi kertaa siitä, mistä muu bisnesmaailma on puhunut jo pitkään, loppuun palamisesta. Nem Agencyn Rowan Rafferty totesi aihetta koskevassa paneelissa ”kuinka vähällä nukkumisella pystyy tekemään duunia on edelleen ihmeellinen urheilulaji keikka-alalla”.

Se toki johtuu osin keikkojen painottumisesta iltaan ja yöhön, mutta Raffertyn, Suomen Ohjelmatoimistot- ja Agentit ry:n puheenjohtajan, vaatimus oli:

”Koko alalla pitää olla vastuu siitä, että emme ole tavoitettavissa 24/7”.

Tuo tuntuu sekä terveelliseltä että loogiselta vaatimukselta. Eihän rock&roll 24/7 elämäntapana ole enää pitkään ollut se ainoa tai suurin haave, joka määrittää musiikin tekemistä.

Sähköauto musiikin päätelaitteena?

Bisnes-analyytikko Kari Tervonen esitteli Teoston ja Musiikkituottajien tilaamaa uusinta tutkimusta suomalaisten musiikinkulutuksesta. Koska palaan siihen seuraavassa blogissani, tässä vain muutama luku tutkimuksen ehkä mielenkiintoisimmasta kalvosta:

16-65 –vuotiaista suomalaisista 77% menee musiikkivalinnoissaan niin sanotusti biisi edellä, 13 %:n mielestä hyvä esiintyjä on tärkeintä, 6%:n mielestä hyvä albumi, 5%:n mielestä tärkein valintaperuste on hyvä soittolista.

Noiden lukujen valossa on selvää, että biisilähtöisyys ei suinkaan ole vain musiikin suoratoiston ja uusien sukupolvien aikaansaama muutos musiikkikäyttäytymisessä.

Hauska oli Tervosen heitto tulevaisuudesta: kun 91% auton käyttäjistä kuuntelee autossaan musiikkia ja kun sitä ei kohta tarvitse enää itse ajaa, niin yksityisautosta tulee paikka, jossa, niin, kuunnellaan musiikkia.

Ehkä jopa siihen keskittyen. Sitä kautta suomalaisten keskimääräisen keskittyneen kuuntelun päivittäinen määrä voisi lisääntyä.

Paljonko se on nyt? 15 minuuttia.

Saanko hittibiisin huomiseksi, kiitos.

Hauskin, opettavaisin, viihteellisin ja liikuttavin Tampereen tilaisuuksista oli toista kertaa järjestetty ”hittibiisityöpaja” ja siihen liittyvät kaksi yleisösessiota.

Ajatuksena on, että kolme musiikkipäällikköä tilaa musiikin tekijöiltä biisin, joka olisi ideaali ”tähän aikaan/meidän kanavalle” ja seuraavan illan ja yön aikana biisejä synnytetään ja esitellään lopuksi yleisölle ja tilaajille vuorokausi startin jälkeen.

Seitsemän musiikin tekijää kohtaa toisensa, itsensä, ammattinsa, osaamisensa, väsymyksensä, toiveensa, epävarmuutensa, intonsa, yleisönsä.

Siltä vahvasti tuntui. Viime vuonna tuloksena oli hitti (Mikael Gabrielin ”Loistat pimeäs”).

Me paikalla olijat kuulimme nytkin hitin. Ja vielä tärkeämpää, lisäsimme ymmärrystämme musiikista.

Hyvät biisit eivät synny tyhjästä. Ne voivat syntyä myös tilauksesta. Varmimmin ne syntyvät luovuudesta ja ammattitaidosta.

Olen melkoisen varma, että Juha ”Junnu” Vainio olisi pitänyt näkemästään ja kuulemastaan.

Entistä itsenäisempi Suomi?

Vuosittaisen suuryhtiö-paneelin ”Meet The Majors” mielenkiintoisimmat puheet liittyivät yrityskulttuuriin. Kaikkien kolmen yhtiön (Sony, Universal, Warner) edustajat vakuuttivat aikojen muuttuneen.

Suhde emoyhtiöön on itsenäisempi kuin koskaan aiemmin. Warnerin Mark Fry puhui jopa Suomen noudattavan omaa strategiaansa suhteessa yhtiön globaaliin strategiaan. Universalin Kimmo Valtanen totesi brittiläisen ”koulukiusaamiskulttuurin” poistuneen alalta. ”Ettekö te idiootit siellä Suomessa osaa oikeasti mitään?!” –tyyppisten purkausten tilalle on tullut kannustaminen. Toki kaikki myönsivät, että nyt kun yhtiöillä menee paremmin kuin vuosiin, kannustaminen on helpompaa.

Kaikki kolme myös väittivät yhteen ääneen, että yhtiöissä yhä vähemmän keskitytään excel-taulokoihin ja seuraavaan kvartaaliin. Emoyhtiöistä tulevat kysymykset koskevat paremminkin uusia artistikiinnityksiä tai uusia läpimurtoja, ei ensimmäisenä rahavirtoja.

Kun kansainväliset suuryhtiöt aikoinaan tulivat Suomeen, tarkoituksena oli lähinnä varmistaa yhdysvaltalaisten ja brittiläisten artistien levyjen myynti myös täällä.

Tuosta yksioikoisesta jakelu- ja markkinointiorganisaatioajatuksesta on mitä ilmeisemmin tultu pitkälle. Tai ehkä Suomen kannalta ilmaistuna: päästy pitkälle.

Kun paneelin päätteeksi entinen levy-yhtiöpomo Maija Kuusi kysyi nykyisiltä tulevaisuudesta ja siihen liittyvästä vastuusta, tilanteessa jossa kolme suurta yhtiötä hallitsee noin 90 prosenttia markkinoista, niin yhteinen vastaus oli: tarvitaan lisää indie-toimijoita ja yhteistyötä niiden kanssa.

Iso ja vaikea haaste tulevaisuudelle. Juuri tuo perinteinen yhteys ja työnjako suurten ja pienten välillä tuntuu lähes hävinneen. Siihen on syynsä, josta osa on selitettävissä, osa varmaan ei.

Aihe vaatisi oman paneelinsa, mutta koko alan kannalta: toimia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Related Posts

• 

  Pitkä-aikainen ystäväni Musiikki & Media

• 

  Artistin ura, uusien artistien kuuntelu ja musiikin hyvinvointi