Suomalaiset kuuntelevat musiikkia keskittyneesti päivittäin 15 minuuttia.
6 % :lle suomalaisista hyvä albumi on tärkein peruste musiikin valinnalle.
Musiikin kuunteluun suomalaiset käyttävät rahaa vuodessa keskimäärin 100€.
Jos ajattelen itseäni ja musiikkia ”kokopäivätoimisesti” harrastavia kavereitani, niin nuo luvut ovat pieniä, todella pieniä.
Mutta me emme edusta koko kansaa vaan marginaalia. Eikä meitä ole työnnetty marginaaliin, vaan olemme olleet siellä aina. Iästä ja paikasta riippumatta.
Siksi on aina terveellistä tutkia, miten ”ne muut” käyttävät ja arvottavat musiikkia.
”IKÄ on suomalaisen musiikin kulutuksen ylivoimainen ykkösselittäjä”.
16-24-vuotiaista suomalaisista on viimeisen vuorokauden aikana kuunnellut musiikkia puhelimesta 64 %, 55-65-vuotiaista 16 %. Spotify -musiikkipalvelua on viimeisen kahden päivän aikana käyttänyt ko. nuoremmasta ikäryhmästä 58 %, vanhemmasta 10 %. Englanninkielistä hip hop/rap -musiikkia on viimeisen kahden päivän aikana kuunnellut nuorimmasta ikäryhmästä 42 %, vanhimmasta 5 %. Suomalaista iskelmää nuorimmasta ikäryhmästä on kuunnellut viimeisen kahden päivän aikana viidennes, vanhimmasta puolet.
Näin todistaa Teoston ja Musiikkituottajat / IFPI Finland ry:n tilauksesta tehty tuore tutkimus suomalaisten 16-65 -vuotiaiden musiikin kulutuksesta (lisää tutkimuksesta ja sen tuloksista täältä).
Biisit vai albumit edellä?
Tutkimuksen mielenkiintoisin tulos liittyy minusta yllä mainittuun kuuteen prosenttiin. Kun suomalainen itse valitsee musiikkinsa, 77 %:lle tärkein valintaperuste on hyvä biisi, 6 %:lle hyvä albumi. Lisäksi 13 %:lle tärkeintä on hyvä esiintyjä, 5 % hyvä soittolista.
Me tiedämme, että suoratoistopalvelujen, kännykkäkuuntelun ja niiden suurimman käyttäjäryhmän nuorison kautta biisit ovat nousseet kulutuksen keskiöön.
Noiden lukujen valossa tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että biisit ovat aina olleet keskiössä, kuuntelijan iästä huolimatta. Eikö vuosikymmenten varrella ostetut albumitkin ole pääsääntöisesti hankittu yhden, kahden hittibiisin innoittamana eikä oletusarvolla hienosta albumikokonaisuudesta?
Ovatko albumit sitten kuolemassa? Eivät varmasti. Niillä on paikkansa, ei kuitenkaan kulutuksen keskiössä; jos ovat siis koskaan siellä olleetkaan. (Musiikkikirjoittamisen ja –arvioinnin keskiössä ne tosin ovat edelleen.)
Suomalainen maku
Oheinen kuva havainnollistaa isoa kuvaa 16-65-vuotiaiden suomalaisten tämän hetkisestä musiikkimausta. Sen keskiössä on Eppu Normaali.
En pitäisi tuota yllätystuloksena.
Ohessa myös kuva iän vaikutuksesta eri musiikkigenreistä pitämiseen. Tulos ei ehkä ole taaskaan yllättävä, mutta kertonee jotain tulevaisuudesta. Miten esim. käy suomalaisen iskelmän? Tai jatkuuko heavyn/metallin suosio suomalaisen maun erikoispiirteenä? (20-vuotiaat kuuntelevat sitä tällä hetkellä suunnilleen yhtä paljon kuin neli-viisikymppiset.)
Se että nuorimmat ikäryhmät kuuntelevat enemmän uusia esiintyjiä ja ovat enemmän kiinnostuneet uusista trendeistä kun vanhemmat ei varmasti sekään ole yllätys.
Sen sijaan vanhempienkin kuuntelijoiden tutkimuksessa esiin nostamat uudet artistinimet eivät ole aivan ennalta arvattavia:
Adam Lambert, Alma, Ellinoora, Haloo Helsinki, JVG, Robin ja Sanni ovat joitakin 45-54-vuotiaiden esiin nostamia uusia mielenkiintoisia artisteja. Lisäksi 55-65 -vuotiaiden listalta löytyy mm. Anna Puu, Chisu, Mikael Gabriel, Litku Klemetti, Jukka Nousiainen ja Paula Vesala.
Nuo eivät missään nimessä ole ko. ikäryhmien päävalintoja, mutta jotakin ne kertovat maailmasta, joka ei ole lukittu eikä aivan stereotypioiden mukainen.
Suomalainen radio
75 % 16-65 -vuotiaista suomalaisista on kuunnellut radiota musiikkilähteenä viimeisen vuorokauden aikana.
Radio on pitänyt pintansa. Näinhän ei innokkaimpien futuristien mukaan asian pitänyt mennä. Radiotutkimukset, myös nyt kyseessä oleva, kertovat kuitenkin sen nykyisestä vahvasta asemasta ihmisten arjessa ja sen keskeisestä asemasta myös uuden musiikin lähteenä.
Radion vahvuus musiikin suhteen on viime kädessä kovin ilmeinen: se tekee valintoja puolestasi. Sama asia, joka toisaalta nostanee kynnystä ryhtyä suoratoistopalvelujen aktiivikäyttäjäksi.
Samalla sen asemaa kuitenkin varjostaa nuorempien ikäryhmien tavoittavuuden ja kuuntelun lasku (joka erillisten radiotutkimusten mukaan ei kuitenkaan ole ollut kovin suurta).
Tutkimuksen tekijän Kari Tervosen yksi johtopäätös kuitenkin on, että ”uusien artistien kohdalla kaikki ikäryhmät haluaisivat löytää esiintyjiä, jotka ovat persoonallisia, tekevät omia juttujaan”.
”Yleinen piirre on se, että kuuntelijoista kaikki radiosta tuleva kuulostaa keskenään liian samanlaiselta”.
Tutkimuksen tekijän näkemys ”kasvusaumasta” liittyy osin myös radioon:
”Olemme vaiheessa, jossa kiinnostusta musiikista keskusteluun, laadukkaaseen musiikkitoimittamiseen, esiintyjiin perehtymiseen ja uusien tasokkaiden artistipersoonien löytämiseen on melkoisen paljon.
Mikä formaatti ottaa tämän tarpeen haltuun?”
Ennen kuin monet meistä tulevat innoissaan toteamaan, että ”minähän sanoin”, niin korostaisin kuitenkin sanoja ”melkoisen paljon”.
Mutta kyllä, ajatus on kiehtova ja sen mukaan toimiminen vielä kiehtovampaa.
Monipuolisempi, iättömämpi tulevaisuus?
Miltä tutkimuksessa esiin nostetut luvut ja asiat tulevat näyttämään tulevaisuudessa? Tuleeko esim. suoratoistopalvelujen kuuntelusta myös vanhempien ikäryhmien valtavirtaa (johon uskon/haluan uskoa) tai lähentyvätkö/erkautuvatko nuorten ja vanhojen musiikkimaut nykyisestä?
Jos musiikki on, varmaankin kulttuurin alueista vahvimmin, kiinnittynyt ikään, erityisesti nuoruusvuosiin ja sen aikana saatuihin kokemuksiin, niin onko tulevaisuuden musiikkinostalgia samanlaista kuin nykyisin?
Miten musiikin kulutuksen helppouden, jakamisen, koko musiikillisen ”yltäkylläisyyden” maailma vaikuttaa makuun tai tulevaisuuden nostalgiaan?
Voiko nykyinen nuoriso olla vanhempana maultaan monipuolisempi kuin nykyiset vanhat sukupolvet, joiden nuoruudessa tarjonnan vähyys jo sinänsä saattoi olla monipuolisen kulutuksen ja maun esteenä?
Vai onko niin, että vanhempien ikäluokkien kokema eri musiikkigenrejen rinnakkaiselo/”pakkosyöttö” johti ainakin joissakin tapauksessa monimuotoisempaan lopputulokseen kuin nykyisen ”asiakkuusmaailman” entistä kohdennetummat ”näistä sinä varmasti pidät” -palvelut?
Vai onko musiikin kulutuksen määrä sittenkin suhteellisen vakio? Tai keskittyneen kuuntelun? Tai makujen kirjon?
Ja onko monipuolisen musiikkimaun korostaminen ja toive erilaisuudesta, myös minun tapauksessa, vain ns. hyvän kansalaisuuden ja hyvän kulttuuritahdon ilmausta (so. esim.”katson tv:stä vain uutisia ja luontodokumentteja”)?
Jos musiikin keskeinen ominaisuus on herättää tunteita, niin kai yhdenkin musiikkilajin tai artistin fanittaminen on yhtä hyväksyttävää kuin monista eri lajeista pitäminen?
Tämä ei ole kompromissi: molempia tarvitaan.
Veikkaukseni suomalaisten listakärjestä tulevaisuudessa: biisit, radio & suoratoisto ja ?