MENU

• 1.3.2018 • Arvostelut, Blogi1 kommentti

Biisiarviot

Suomalaista tunteikkuutta ja ruotsalaista tehokkuutta. Biisiarvioissa mm. Kasmir ja Vargas & Agola

Troye Sivan: The good side (julkaistu 19.1.)

”The Good Side” on kirkkaudessaan, melodisuudessaan, rauhallisuudessaan, pienimuotoisessa viisaudessaan alkaneen vuoden hienoimpia biisejä.

Se on jännittävä yhdistelmä ”keskitien” ja ”indien” sinänsä ehkä jo tuttua sointimaailmaa. Biisi alkaa kuin leijuen jatkaen perinteisemmällä rakenteella, mutta juuri kun olet hyräilemässä sen tarttuvaa melodiaa, biisi lähtee omille teilleen ja juuri kun se tuntuu loppuvan normaalin pop-biisin tavoin ajassa 3.38, se jatkaa vielä hetken matkaansa.

Biisin tenho syntyy myös sen inhimillisyydestä, ihmisten välisen eron ja sen jälkeisen uuden alun hienovaraisesta ymmärryksestä. Sen avoimuus ja pakoton ilmaisu vakuuttaa.

Troye Sivan on 22-vuotias australialainen näyttelijä, vloggaaja ja entinen teinitähti, mutta nyt myös laulaja ja säveltäjä (kuva yllä).

Jos tuo tieto saa sinut jostain syystä epäilemään häntä artistina, niin kuuntele tämä neljä ja puoliminuuttinen popteos sen viimeiseen sointuun asti.

Jos tästä ei tule maailmanhittiä, jotain kaunista jää monelta kuulematta.

 

Laura Moisio: Pitkästä aikaa (julkaistu 9.2, albumilta ”Laura Moisio”)

Tiedän että en tee Moision uudelle albumille oikeutta poimimalla siltä vain tämän raidan, mutta kuulen ja luulen sen kertovan kyllä jotain olennaista koko levystä. Ainakin se kertoo minulle ainutlaatuisellakin tavalla muutamista suomalaisuuteen yhdistetyistä ominaisuuksista: surumielisyydestä, pienten ilojen ymmärryksestä, hiljaisuuden ja vuodenaikojen merkityksellisyydestä, kohtuullisuudesta, pidättyväisyydestä, yksin olosta, seuran ja ihmisten kaipuusta.

Ja tämä kaikki alle kolmessa minuutissa, kuudellakymmenelläseitsemällä eri sanalla.

 

Vargas & Agola: Roads (julkaistu 9.2.)

”Roads” Ruotsalaisten hittituottajien Salem Al Fakirin ja Vincent Pontaren yhteisprojektin uusin tuotos. Niin kuin duon aiemmat nopeatempoiset biisit, tämäkin on täsmäisku popin ytimeen.

Jälleen ei voi kuin nauraen ihastella ruotsalaisten kyvykkyyttä uusvanhojen melodioiden ja sointien luomisessa. Mistä ne tämänkin taas kehittivät, miten ne kehtaavat olla näin tehokkaita taiteen tekijöitä?

Duon laulutaidot eivät yllä laajaan ilmaisuasteikkoon, mutta tällaiseen pehmeään poppiin ne istuvat. (Ensimmäisenä tästä tulee mieleen ’90-luvun lopun löyhästi samaa genreä edustanut Savage Garden, sekin duo (”Truly Madly Deeply”, ”To The Moon & Back”).)

Silkkana ammattitaidon näytteenä ”Roads” lämmittää. Puhumattakaan sen melodisesta lennosta.

Tekijöiden habituksen ja musiikin välillä on mukavasti eroa (ks. video). Samoin heidän musiikillaan ja wikipedian sille antamalle määritteelle ”indie & vaihtoehtomusiikki”.

”Roads” kun etenee niin keskellä tietä niin reippain askelin kuin vain mahdollista.

 

Kasmir: Kiitos (albumilta ”Valmis”, julkaistu 16.2.)

”Kiitos” on Kasmirin toisen albumin viimeinen biisi. Se on niitä klassisia viimeisiä biisejä, niitä joissa levyn halutaan kiteytyvän, usein hidastempoisena, kaiken päättävänä.

Kasmirin tapauksessa kyse on eron jälkeisestä tilinteosta. Näin hän on itse kertonut.

Tuota on helppo uskoa. Mutta onko tulkinta uskottava? Missä menee tunneilmaisujen erot ja rajat? Milloin tulkinta vakuuttaa, milloin se on uskottavaa, milloin se hylätään ”ylitunteellisena”, ”naisten juttuna” / hävettävänä? Milloin musiikin genre alkaa määrittää uskottavuutta itse laulun ja sen tekijän välissä? Synnyttääkö ”väärä”, epäuskottava artisti tai genre automaattisesti epäuskottavaa tulkintaa? Entä artistin julkisuuden määrä tai kuvamme siitä?

Vähän oikeita vastauksia, paljon veteen piirrettyjä viivoja.

Itse valitsin puoleni täpötäydessä junassa Seinäjoen ja Helsingin välillä kuulokkeilla biisiä ensi kertaa kuunnellessa, päivä levyn ilmestymisen jälkeen. Toistin biisin matkan aikana monta kertaa ikään kuin varmistaakseni, että kuulemani oli ”totta”.

”Kiitos” kuulostaa edelleen uskottavalta, vilpittömältä ja kauniilta. Ja kyllä, hyvin tunteelliselta. Lisäksi biisi on hienosti laulettu ja sen tuotanto on sekä hienovaraista että voimakasta (Hank Solo & Jonas W. Karlsson).

Vain biisin loppupuolen yhteislaulatus-kohdat kuulostavat turhankin päälle liimatuilta näin henkilökohtaisessa biisissä.

Albumi päättyy muuten näihin sanoihin. ”Kiitos et sait mut vähemmän pelkäämään, kuolemaa / kiitos et sä oot koonnut kasaan miehen / joka on nyt”.

Parhaiten biisin olemuksen on kuitenkin kiteyttänyt sen tekijä itse, YleX:n haastattelussa: ”Tää biisi purkaa itse itsensä, soimalla”.

 

 

 

 

Related Posts

One Response to Suomalaista tunteikkuutta ja ruotsalaista tehokkuutta. Biisiarvioissa mm. Kasmir ja Vargas & Agola

  1. Martins sanoo:

    Kiitos jukka haarma! Myös terveisistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *