Tierra Whack: Whack World (julkaistu 30.5.)
Kun viikko sitten kirjoitin hieman yli minuutin biiseistä ja niiden ainutlaatuisuudesta, niin olisihan minun pitänyt ymmärtää, että tämä aika voi tuottaa vielä lyhyempiä.
22-vuotiaan mustan amerikkalaisnaisen Tierra Whackin kesän alussa ilmestynyt ensilevy sisältää 15 biisiä, joiden kaikkien kesto on tasan yksi minuutti. Niistä on koostettu myös 15 minuutin video.
Kyllä, kyse on some-ajan tuotteesta: Instagram-videoiden maksimipituus on 60 sekuntia. Kertooko nuo kestot myös siitä kuinka uusien sukupolvien keskittymisjänne, ”attention span”, on entistä lyhyempi? Varmaan siitäkin. Levyn tekijä ainakin puhuu arjestaan kuin vuoristoradasta: ”Yeah. It’s a roller-coaster ride…Can’t sit still.”
”Whack World” on oikea nimi levylle/albumille: kyseessä on matka Tierra Whackin maailmaan. Hänellä on rikas mielikuvitus.
Jokainen minuutin biisi on oma kokonaisuutensa. Siltä ne kuulostavat, eivät vain ”oikeiden” biisien lyhennetyiltä versioilta.
Kun rock’n’roll, punk tai metalli kukin vuorollaan lyhensivät biisien kestoa, se tapahtui yleensä tempoa nostamalla. Tierra Whackin biisit ovat entistä lyhyempiä, mutta eivät nopeampia. Minuuttiin on puristettu paljon, mutta ilman kiirettä, pakottoman tuntuisesti.
Levy on helppo kokea myös viisitoistaminuuttisena kokonaisuutena. Toisaalta levy kuulostaa avoimelta, siitä puuttuu perinteisen albumin lopullisuuden leima.
Mustan musiikin ilmaisumuodot ovat Tierran levyllä vahvasti läsnä, mutta sitä voi helposti kuunnella myös ”historiattomana”. Oikeastaan levy pakottaa siihen. Jokainen hetki minuutissa tuntuu merkitsevältä tässä ja nyt.
Musiikin ytimessä on leikkisyys, kokeilu, epäily, rohkeus. Tierran ääni ja ilmaisu taipuvat joka suuntaan, luonnollisena tai prosessoituna, hauskana tai mietteliäänä, hiljaisena tai äänekkäänä.
Hänen ilmaisustaan puuttuu kokonaan rapin poika- tai miesmäinen uho. Se ei tarkoita itsetietoisuuden tai voiman puutetta.
”ID, ID, ID, I eat all my vegetables / ID, ID, ID, I just had to let you know / They wanna rob me, they can’t deny me / You can’t define me, I don’t need no ID”
”Whack World” ei ole vakava levy, mutta vakavasti otettava. Sen rinnalla vinyylialbumi tuntuu kovinkin menneen ajan tuotteelta, toki arvokkaalta, mutta josta puuttuu monia digi-ajan melkein-jo-itsestäänselvyyksiä: muunneltavuutta, rinnakkaista visuaalisuutta, jaettavuutta.
Rockin aikakauden keskeisiä ilmaisuja oli puhua albumeista tärkeinä. ”Whack World”, levynä ja videona, on rohkeudessaan, leikkisyydessään ja hurmaavuudessaan ilman muuta tärkeä.
Aikuisten ”Long Play”-tyyppiset ajatukset voivat olla hyvä vastaisku yhä lyhyemmäksi käyvälle muodolle, mutta lyhentynyt aika tarvitsee muitakin kokeiluja. Uudistuksia ja uudistajia.
Toivon ja luulen, että ”Whack World” on vasta alkua.
Related Posts
-
Kun kepeys ja vakavuus kohtaavat: Eetu
-
Country-katsaus, osa 2: The Highwomen
-
Lana Del Rey, American made
