Bring Me The Horizon: Amo (albumi, julkaistu 25.1.)

”Amo” on kyseisen Sheffieldistä kotoisin olevan brittibändin kuudes albumi. Aiempia en ole kuullut. Enkä tiennyt sitäkään, että yhtye on vieraillut Suomessa jo kymmenen kertaa ja tulossa seuraavaksi tämän vuoden Provinssiin Seinäjoelle.

Kiinnostukseni bändiin heräsi kun kuulin albumia edeltäneen singlen ”Mother Tongue” ja ajattelin onko tämä jotain poikabändimetallia samalla kun wikipedia kertoi minulle yhtyeen aloittaneen deathcore -nimikkeen alla.

Hienoa. Lisäksi yhtyeen musiikkia on kuvattu vuosien varrella mm. nimikkeillä deathmetal, metalcore, grindcore, post hardcore, melodic hardcore, nu metal, technical metal, alternative metal.

Minulle ehkä riittää tässä yhteydessä hyvinkin muistikuvani, että Sheffieldistä oli kotoisin myös yhtye nimeltä Def Leppard. Tuo yhtye oli kyllä lähempänä sitä Bring Me The Horizon-yhtyettä, jonka nyt tunnen.

Yhtyeen uusimmalla albumilla on edustettuna metallin uho ja raivo, heavyn mahtipontisuus ja molempien kitarariffit, areenarockin isot kertosäkeet, vaihtoehtopopin kokeellisuus (genren suuri nimi Grimes vierailee raidalla ”Nihilist Blues”), elektronisen tanssimusiikin muodikkuus, popin melodisuus ja hivelevyys.

Kirjo on laaja ja yllätyksellinen. Ilmeisesti myös bändin vanhoille faneille. ”Fresh Bruises” hokee vain sanoja ”Don’t you try to fuck with me / don’t you hide your love” ja biisin tausta on puhdasta drum’n’bassia, albumin yksi perinteisimmistä metallibiiseistä on saanut nimekseen ”sugar honey ice & tea”, ”Why you gotta kick me when i’m down” biisin taustalla laulaa ehkä lapsikuoro ja em. ”Mother Tongue” on silkkaa poikabändipoppia upeine tarttuvine kertosäkeineen.

”Heavy Metal”-biisi on ihan sitä itseään vaikka mukana on beatboxaaja Rahzel. Sen sanat ovat ehkä turhankin valmiita vastaamaan kysymykseen, mitenkähän yhtyeen vanhat fanit ajattelevat uudesta linjasta:

”I’m afraid you don’t love me anymore /…/ ’cause some kid on the ’gram he used to be a fan / but this shit ain’t heavy metal / no, it ain’t heavy metal”

Vaikea sanoa, ovatko kaikki nämä uudet polut valittu lisäämään uskottavuutta (esim. em. Grimes), laajentamaan markkinoita (uudet fanit) vai silkasta uuden luomisen innosta (luultavasti), mutta tärkeintä on, että ”Amo” kuulostaa rajoja rikkovalta, hauskalta, värikkäältä, hölmöltä, piittaamattomalta, tarkoitukselliselta ja melkeinpä mahdottomalta.

Ihan siltä, miltä aikoinaan kuulosti paras rock&roll. Vain tyylilajit, puitteet ja markkinat ovat toiset.

Helmikuun alussa ”Amo” nousi Englannin albumilistaan kärkeen, ensimmäisenä yhtyeen albumeista.

Moni on ainakin pitänyt uudesta linjasta. Liityn joukkoon ensikertalaisena.

Related Posts

• 

  Kun kepeys ja vakavuus kohtaavat: Eetu

• 

  Country-katsaus, osa 2: The Highwomen

• 

  Lana Del Rey, American made