2000-luvun Iskelmä-Suomen suurin uusi tähti Suvi Teräsniska esiintyi Tavastia-klubilla viime torstaina.
Yhdistelmä Tavastia ja Teräsniska saattaa herättää kysymyksiä. Oliko tavoitteena esitellä erilainen Suvi? (ei). Tavoittaa uutta yleisöä? (ehkä). Haastaa itsensä? (luultavasti).
Tavastia on aina haaste. Erityisesti uusille artisteille. Tai jos tulet iskelmämusiikin maailmasta.
Teräsniskan lisähaasteesta kävi myös Tavastian korkeintaan puoliksi täyttänyt sali. Kun Teräsniska esiintyi ensi kertaa Tavastialla helmikuussa 2011, yleisöä oli paljon tuotakin vähemmän.
Seitsemän vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut paljon. Suvin esiintymisvarmuudessa, tulkintakyvyssä, yleisönsä kohtaamisessa. Iskelmien tulkitsijat ovat yleensä nöyriä yleisönsä palvelijoita, mutta parhaimmillaan he ovat samalla myös karismaattisia tähtiä.
Kuten Suvi Teräsniska nykyään.
Tavastian yleisö yleisö koostui nuorista ja keski-ikäisistä, naisista ja miehistä, tasavertaisesti. He eivät olleet tulleet arvioimaan keikkaa, vaan osallistumaan siihen, ensi hetkestä lähtien.
Illasta tuli innostava ja lämminhenkinen. Suvi oli omiensa joukossa.
Keikan huippuhetkiä koettiin jo sen alkupuolella Suvin laulaessa ”Vain elämää”-sarjasta lähtöisin olevan Lauri Tähkä-biisin ”Puolikas”. Se soi komeasti myös keikkatilanteessa yleisön siivittämänä.
Olen kirjoittanut aiemminkin, että Suvin taidot, tulkinnan herkkyys ja voima, vaivattomuus ja intensiteetti ovat ainutlaatuista tämän hetken suomalaisessa populaarimusiikissa, genrestä riippumatta.
On helppo sivuuttaa Teräsniska keveiden popiskelmien tulkkina suhteessa iskelmän suureen suomalaiseen traditioon, mutta väitän, että Suvi kuuluu selvästi samaan suurten suomalaisten naistulkitsijoiden joukkoon kuin Laila Kinnunen, Seija Simola, Paula Koivuniemi, Katri-Helena tai Anna Eriksson.
Suvin iskelmien muoto voi olla eri, mutta ilmaisukieli ja tunteen palo sama.
Jos tuo tuntuu liioittelulta, syy ei ehkä ole musiikissa vaan ”olosuhteissa”: kun Suvi lauloi kappaleensa ”Jos menet pois” yhdessä yleisönsä kanssa, tuli tunne, että yhtenäiskulttuurin ja iskelmän suosion kulta-aikoina he olisivat laulaneet ”koko kansan” tuntemaa iskelmäklassikkoa, eivät ”vain” Suvin hittiä.
Kun Suvi alkoi, ensi kertaa julkisesti, tulkita Adelen hittiä ”When We Were Young”, tuli toki tunne, että nyt mennään vaaralliselle alueelle. Sen jälkeen mielessä liikkui lähinnä ajatus Suvin tulkintakykyyn sisältyvistä mahdollisuuksista.
Jos ajatellaan Tavastian historiaa suomalaisen rockin pyhättönä, niin lienee syytä todeta, että lavalla oli bändi, joka todella kuulosti bändiltä, mutta silti sillä oli itsestään selvä johtajansa, Suvi Teräsniska.
Yhtyeen kitaristi Vesa Karhula lienee soittanut vain yhden kitarasoolon ja tuntui kuin tuona lyhyenä hetkenä sekä yleisö että muusikot ymmärsivät täysin missä ollaan ja mikä merkitys sähkökitaralla on ollut tuon keikkapaikan historiassa.
Itse asiassa Teräsniskan ura on lähempänä perinteistä rockartistin urakehitystä kuin nykyisten poptähtien maailmaa. Suvi on noussut asemaansa, lahjakkuutensa lisäksi, kovalla vanhakantaisella työnteolla. Tuohon kuuluu olennaisena osana vuosiakausia jatkunut keikkailu ympäri Suomea.
Tavastian lavalla hän edusti juuri sitä, mitä itse keikkapaikkakin: uskottavuutta, perinteiden ymmärtämistä, musiikille omistautumista.
Suvi Teräsniska kuului tuona iltana tuolle lavalle, omilla ehdoillaan.
Related Posts
-
Suvi ja Ihmisen poika
-
Vuoden 2016 kotimainen artisti
-
Biisiarvioissa Samuli Putro, Suvi Teräsniska, Sydän, sydän
Tässä artikkelissa ei ole mainittu muita suuria laulajia kuin Laila Kinnunen. Muita ei voi edes verrata häneen; osaavat tosin viihdyttää jollain tavalla, mutta se ei ole mikään erityinen ansio ‒ viihde- ja julkisuusarvo kun on kaikella julkaistavalla musiikilla ja taiteella. Kinnunen on aivan ylivertainen vieläkin, viidenkymmenen vuoden jälkeen. Hänen taitavuutensa, persoonallisuutensa ja monipuolisuutensa on häkellyttävää. Hän on myös ainoa suomalainen naisartisti, ”jonka persoonallisuuteen on kiteytynyt myyttisiä ulottuvuuksia”, toteavat Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo Iskelmän kultaisessa kirjassa. Laulutaitojensa lisäksi Kinnunen oli myös erinomainen esiintyjä lavalla ja televisiokameroiden edessä ja hyvin luonteva näyttelijä. Seija Simola oli tyylikäs ja hienostunut laulaja, mutta ei hänkään lainkaan Kinnusen veroinen ja esiintyjänä arka.
Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta niin on vain siinä tapauksessa, että verrataan kahta samantasoista laulajaa ‒ tai levytystä tai orkesteria ‒ toisiinsa. Vain Carola (Carola Standertskjöld) on Laila Kinnuseen verrattavissa oleva laulaja, joskaan ei aivan yhtä monipuolinen ja täydellisen äänen omaava. Muita huippuja tai erittäin hyviä ovat olleet ainakin Anki (Anki Lindquist), Olavi Virta, Anneli Sari, Annikki Tähti, Eino Grön, Brita Koivunen, Mauno Kuusisto, Kalevi Korpi, Juha Eirto, Irina Milan, Barbara Helsingius ja Rita Elmgren, jota harva enää muistaa. Elmgrenin digialbumi Malaguena (41 laulua) Spotifyssa on vaikuttavaa kuunneltavaa. Tamara Lund levytti joitakin erinomaisia levytyksiä, mutta teki varsinaisen uransa oopperan ja operetin parissa. Näitä todella hyviä, taitavia ja kiinnostavia laulajia ei ole ollut populaarimusiikissa enää vuosikymmeniin. Samalla on musiikin, sävellysten ja sovitusten, taso huonontunut ja yksipuolistunut merkittävästi. Jaakko Salo, Esko Linnavalli, Paul ”Nacke” Johansson, Aarno Raninen, Rauno Lehtinen jne. olivat nerokkaita sovittajia verrattuna nykyisiin ”sähkömiehiin”.