Kymmenen minuuttia on nykymittareilla pitkä aika biisille. Jos tuon ajan haluaa vielä toistaa monta kertaa peräkkäin saman biisin kohdalla, niin olen jo tekemässä poikkeusta. Tuo ei olisi aivan tavatonta jos kyseessä olisi vinyyli-LP (kuuntelen harvoin), jazz (kuuntelen ajoittain), klassinen (kuuntelen jonkin verran) tai Brian Eno-tyyppinen maalailu (kuuntelen hiljaisuutta etsiessäni), mutta folkin tai kansanmusiikin (kuuntelen ajoittain) kohdalla tuo on harvinaista. Edellisen kerran se tapahtui suomalaisen musiikin kohdalla FBB:n levyä kuunnellessa ja brittiläisen folkin kohdalla, hieman liioitellen, silloin kun Sandy Denny lauloi Fairport Conventionin ja Fotheringayn ikimuistettavana solistina ja kuvittelin, että heidän pitkäkestoisissa kappaleissaan (”Matty Groves”, ”Tam Lin”,”Banks Of The Nile”) olisi folkin tulevaisuus.
The Unthanksin ”Mount The Air” (Rabble Rouser Music) vie ajatukset tuonne 45 vuoden taakse aikaan, jolloin brittifolk nousi valtavirtaan, sieltä myöhemmin kadotakseen. Kyse voi hyvin olla seuraamattomuudestani, mutta The Unthanks tuntuu uudistavan uudella levyllään folkin ilmaisukieltä ainutlaatuisella tavalla.
Sisarusten Rachel ja Becky Unthankin jo kahdeksatta albumia on työstetty rauhassa pari vuotta, sisaruksista toisen Rachelin maatilalla ja hänen aviomiehensä Adrian McNallyn tuottamana ja sovittamana. Tuloksena kotikutoista, autenttista folkia? Ei vaan kunnianhimoista, ajan ja paikan ylittävää ”ison orkesterin” kiehtovaa musiikkia. McNally on todennut tämän levyn kohdalla nyt ehkä jo toistetut, mutta edelleen osuvat sanat musiikin tekemisen riskeistä (ja luovasta työstä yleensä): ”If you’re going to make progressive music you’re going to get wrong half the time. And if you don’t, you’re not trying hard enough”.
”Mount The Air” perustuu yhteen muunneltavaan säkeistöön kuulostaen kuitenkin samalla monimuotoiselta, folkia, jazzia ja klassista yhdistävältä hallitulta seikkailulta. Musiikki soi yhtä aikaa intiimisti ja ylevästi, se on sekä helposti lähestyttävää että haastavaa, kaunista ja rohkeaa.
Kappaleen sanat ovat osin perinteisen folklaulusta, mutta esim. näiltä osin uusia.
”I’d comb the air and ocean deep /to find my dearest dear / in all my days and empty nights / I cannot find hin there / I swiftly will become a deer / and scan the heavened moons / I’ll find my love before the winter falls on these shores”
”Mount The Air” on albumin aloitusraita (ja toinen sen yli kymmenminuuttisista kappaleista, toinen ”The Founding” on ehdottomasti myös kestonsa arvoinen). ”Mount The Airista” on tehty myös single-versio, joka ilmestyi sekä audiona että videona viime vuoden lopulla. Se puolustaa täysin paikkaansa omana viisiminuuttisena teoksenaan. Kyse ei ole niinkään editoinnista vaan samasta materiaalista tehdystä uudesta versiosta. Jos ajat olisivat toiset, tuo single olisi voinut nousta yhteen säkeistöön perustuvaksi yllättäväksi hitiksi vähän samalla tavoin kuin kävi Laurie Andersonin, toki täysin erilaisen, mutta vielä pitemmän teoksen ”O Supermanin” kohdalla (1981, kesto 8.21, brittilistan 2.)
Päätin jatkaa pitkien biisien kuuntelua Miles Davisin ja Gil Evansin klassikolla ”Sketches of Spain”(1960, kesto 16.19). ”Mount The Airin” alku trumpetisti Tom Arthursin melodiakulkuineen kun kuulostaa sen kanssa kovin samanhenkiseltä.
Siis kovin kauniilta, ylevältä, aikansa ja kestonsa ylittävältä.
Related Posts
Pekko Käppi: kun jouhikantele saa siivet Seuraava:
Soundin ja suomalaisen rockin liitto
