MENU

• 20.9.2016 • Arvostelut, BlogiKommentoi3797

Artisti nimeltä Ellinoora

Ellinoora julkaisi ensi-albuminsa ”Villi lapsi” viime perjantaina. Se on kunnianhimoisen nuoren artistin poikkeuksellisen kunnianhimoinen levy.

Ennen kuin jatkan, jotkut/monet voivat kysyä: kuka Ellinoora? Tämä on nimittäin sekä ikä- että nimikysymys. Joillekin saattaa ensimmäisenä tulla mieleen Gösta Sundqvistin kuuluisan biisinnimen kolmas etunimi ennen sukunimeä Jurvanen, mutta Ellinoora, vakavasti otettavan artistin nimi? Edellisen sukupolven PMMP:n Mirakin on nykyisin Mira Luoti ja Paula Vesala ei ole Paula vaan Vesala. Paula Koivuniemikään ei ole vain Paula. Puhumattakaan että Bob Dylan olisi koskaan ollut Bob.

Nimellä on väliä. (Ellinoora etunimineen ei toki ole sukupolvensa ainoa, olen kirjoittanut heistä täällä: Sanni, Vilma Alina.)

”Villi lapsi” -albumin ensimmäisessä biisissä lauletaan muuten myös erään Leevin lauluista.

Ellinooran ensimmäinen varsinainen hitti ”Carrie” julkaistiin vajaa vuosi sitten. Alkuvuodesta toinen suurhitti ”Leijonakuningas” ja uusin hitti ”Elefantin paino” 9.9.2016. Tuo oli päivä, jolloin aloin kuunnella Ellinooraa, sitä ennen olin vain kuullut hänen biisejään.

Lähdetään siitä. ”Elefantin paino” on biisinä, sanalla sanoen, mahtipontinen. Nyt pyritään yli siitä, missä aita on varmasti korkealla ja katsotaan mihin päädytään. Se ei kainostele, ei jätä sanomaansa puolitiehen eikä missään nimessä edusta suomalaista vaatimattomuutta tai pidättyväisyyttä. Siinä vaiheessa kun mukaan tulee kuoro koko voimallaan, tuntuu kuin olisin todistamassa popin sisälle siirrettyä oopperakattausta. Ellinooran tulkinta on häkellyttävän varmaa, sekä silloin kun hän kysyy kysymyksiä tai haluaa antaa vastauksia, silloinkin kun tulkinta on jopa intiimiä (”ei me enää koskaan puhuttu siitä”) tai silloin kun se lähentelee talent-kisoista tuttua ”ylilaulua” (”eikä kukaan muu sitä NÄÄÄ”)

Biisin loppu on myös hieno. Kaiken suuren jälkeen esiin nousee banjo ja Ellinooran ääni, jonka sävy tuntuu saman aikaan sekä epävarmalta että lohduttavalta: ”Vielä se helpottaa”.

”Elefantin painon” normaalia popbiisiä pitempi kesto (4.35) on täysin perusteltu ja sen nousu muutamassa päivässä Suomen Spotifyn kuunnelluimmaksi biisiksi ansaittu (nyt sijalla kolme).

Albumin henkeä kuvaa hyvin, että sen hitaimmatkin kappaleet, albumin aloittava ”Kahleet” ja sen viimeinen raita ”Yölaulu” päättyvät kiihkeään loppunousuun. Toki jälkimmäinenkin iso ja harras laulu päättyy Ellinooran herkkiin, lähes toteavasti laulettuihin sanoihin ”me kadotaan / aamu meidät korjaa”.

Ellinooran usko omaan tekemisiinsä on vahva. Albumin kansitekstin kiitoksissa hän toteaa päättäneensä jo lokakuussa 2013 albumin tuottajan ja toisen säveltäjän Samuli Sirviön kanssa ”tehdä paras debyyttialbumi ikinä” ja vuoden alussa julkaistulla ”Leijonakuninkaalla” hän laulaa ”puhukaa vain pahaa pizzerioissa / samaan aikaan rustaan näitä lauluja / joita ens kesänä sä hoilaat mukana”. Ainakin jälkimmäisen kohdalla näin myös tapahtui.

Toki voisin todeta albumin ”Minä elän”-biisistä, että se kuulostaa vain Kaija Koon ”voimabiisien” kertaukselta tai toiseksi viimeisen biisin nimestä ”Pidän sinusta sellaisena kuin olet”, että vai niin, mutta tuokin biisi on nimeään tai ehkä tavanomaiselta kuulostavaa kertosäettään hienompi. Kannattaa kuunnella miten Ellinoora laulaa sanat ”taas polvet mustelmilla / miks ei voi suojella /maailman kolhuilta” kiehtovina puolikuiskauksina.

Ellinooran ääni vaihtaa sävyjä nopeasti. Leikittelystä uhmaan, ymmärryksestä kiihkoon, vilpittömyydestä teatraalisuuteen. Ja jos sanat eivät tunnu trimmaavan, niin tulkinnallaan hän jakaa ne osiin tavalla, joka tekee niistä luontevia, hänelle. Ääni ei ole muodikkaan nasaali tai tummanpuhuva, vaan sävyjä on enemmän. Laulajana Ellinoora on luultavasti sukupolvensa ilmaisurikkain.

Kuinka voin kaihota/ omaa nuoruuttaan / kun on vielä niin pieni /…/ tää on mun tytöille / huomisen naisille / laulu meille”. Ellinooran tarinat eivät todellakaan tarjoa minulle jatkuvia samaistumiskohteita. Tulee useasti tunne kuin katsoisi hyvää, inspiroivaa teatteriesitystä itselleen hieman vieraasta aiheesta.

Mutta jo silkkana työnäytteenä ”Villi lapsi” on vaikuttava ja vakuuttava.

Ellinoora on kertonut toivovansa nuoren yleisönsä löytävän tämä ensialbumin nimenomaan albumina, ei yksittäisinä hittibiiseinä. Ehkä tuo ajatus on osin perua artistilta, joka on inspiroinut Ellinooraa antamaan albumilleen sen nimen. Pelle Miljoonan ”Moottoritie on kuuma” on Ellinooran ”vanha” suosikkialbumi ja sen b-puolen ensimmäinen biisi on nimeltään ”Juokse villi lapsi” (kun tuo albumi ilmestyi, Ellinoora Leikaksen syntymään oli vielä 14 vuotta).

Saman Pelle-albumin biisiä ”Olen kaunis” Ellinoora esittää myös livenä. Katsoin Ellinooran Ruisrock-keikan viime kesältä ja vaikka Pelle on tämän nuoren artistin sankareita, niin siinä missä Pellen oma alkuperäinen kuulostaa nyt (ainakin ilman nostalgiakorvia) lähinnä koomisen tai ainakin yksioikoisen uhoavalta, siinä Ellinooran hidastettu pop-versio laajentaa biisin sanomaa uusiin mittoihin. (Kannattaa myös katsoa kuinka Ellinoora silminnähden liikuttuu vasta muutama kuukautta aiemmin ilmestyneen ”Leijonakuninkaan” saamasta yhteislauluvastaanotosta Ruisrockin rantalavan auringonpaisteessa.)

Me lauletaan / kovempaa kun pitäis olla hiljaa”.

Mieluummin överit kuin vajarit. Mieluummin naiivi kuin viileä. Mieluummin villi lapsi kuin tylsä aikuinen. Eiköhän nämä lauseet sovi kauniisti sekä Pelleen että Ellinooraan.

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *