Kotimaiset

Vuoden kotimainen hitti: Sanni: 2080-luvulla

”Vaikka kappale alkaa sanalla ”Netflix”, niin sen tarinassa on ehkä yllättävänkin paljon perinteikästä suomalaisuutta, sen lempeimmissä muodoissaan. En ehkä osaa sulle puhua / jos annetaan ajan kulua /…/ Anna anteeksi jos oon kummallinen / kai yritän muuttua. Vaikka sanoissa laitetaan lohdutukseksi musiikkia kovemmalle, kappale pitää kuitenkin kauniisti oman linjansa eikä korota turhaan säveliään, tämä on henkilökohtaista eikä sellaisesta huudella liikaa maailman toreilla.

Kukaan ei voi tietää kauanko tämän hittibiisin tenho kestää, mutta vahva arvioni on että vuosikymmeniä.”

Minulla oli kunnia valita Sannin ja Hank Solon  ”2080”-luvulla” Suomen Musiikkikustantajien vuoden biisiksi. Yllä osa perusteluista.

Häkellyttävin biisi: The Roxx: Breathe In

Ringa Mannerin laulun siivittämä biisin/teoksen toinen osa on ehkä uljain ja kaunein kuulemani minuutti vuoden 2015 suomalaisessa musiikissa.

Häkellyttävin albumi: Pekka Käppi & H:P:P:L: Sanguis Meus, Mama!

Tälle levylle luotu maailma on tyly ja taianomainen, vaativa ja avautuva, oikeamielinen ja vainoharhainen.

Yllättäjä, biisi: Sara: Pelot ja heikkoudet

Tämä Kaskisista kotoisin oleva yhtye kuulostaa näillä uusilla biiseillään surulliselta, vakavalta, uhmaavalta, mutta myös valoisalta, lempeältäkin.

Yllättäjä, albumi: Laura Moisio: Ikuinen valo

Vaikka Moision laulut ovatkin muodoltaan valmiita, niiden maailma ei tarjoa varmoja vastauksia, vaan epävarmuuden, pelon ja pettymysten kokemuksia, toki myös hiljaisen mietinnän, onnen ja ilon hetkiä.

Vain elämää -biisit: Anssi Kela: 2080-luvulla, Antti Tuisku: Sata salamaa

Molemmat tulkinnat ovat ehkä ilmeisiä, mutta ehdottoman toimivia ja hauskoja.

Kela liikkuu rehdisti omalla mukavuusalueellaan 1980-luvulla ja ”Sata salamaa” on tietysti kuin jo aikoinaan Tuiskua varten tehty. Vai epäileekö joku etteikö Antilla artistina ja euroviisuilla olisi alusta alkaen ollut vahva ja läheinen suhde?

Live-kokemus: Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? -Flow-festivaali, 14. 8.

Tämä oli niitä keikkoja, jonka aikana innostus musiikista kääntyy hämmentyneeksi hymyilyksi ja pään pudistukseksi: ei voi olla totta! Kun keikan loputtua yhtyeen rumpali heittää rumpukapulansa yleisölle ja kun se sattumalta iskeytyy jalkojeni juureen, otan sen vaistomaisesti ylös ja mukaani, koska tajuan samalla hetkellä vanhan totuuden: musiikki on yhteistä omaisuutta.

Ulkomaiset

Yllättäjä: Bob Dylan: In The Shadows

Hassua. Tarvitaan suurin kaikista ”viihdelaulajista” Frank Sinatra avittamaan, jotta rocklaulun suurin uudistaja löytää kauniilta ja arvokkaalta kuulostavan vanhuuden äänen.

Future-pop albumi: Grimes: Art Angels

On aina hienoa kun taiteellisesti kunnianhimoinen artisti laajentaa ilmaisuaan popin puolelle asettumatta genren yläpuolelle, vaan antaen sen parhaille ominaisuuksille uusia suuntaviivoja.

Retro-pop albumi: Little Mix: Weird

Englantilaisyhtyeen puhtain pop-albumi. Normaalien r&b- tai muiden trendivaikutteiden sijaan täysipainoinen kokonaisuus tarttuvia perinteisiä pop-biisejä. Joulukuun alussa ilmestynyt single ”Secret Love Song” James Derudon kanssa edustaa tyylipuhdasta isoa tunteikasta balladia, jollaiselle on/pitäisi olla aina tilausta. Jos pop olisi juurimusiikkia, tästä puhuttaisiin positiivisin sävyin paluusta, juurille.

Kaunein biisi: Ludovico Einaudi: Song For Gavin

Ainakin osa klassisesta musiikista pitäisi palauttaa sen alkulähteille, aikansa populaariksi musiikiksi. Some-aika tarjoaa siihen hienot mahdollisuudet. ”Song For Gavin” on yksi niistä biiseistä, joista voisi aloittaa.

Kaunein Beach House biisi: Space Song

Viisiminuuttinen helmi yhtyeeltä, joka julkaisi viime vuonna kaksi samansuuntaista albumia.

”Tender is the night / For a broken heart / Who will dry your eyes / When it falls apart / What makes this fragile world go ’round?”

Sanat ja musiikki ovat yhtä.

Country-tulokas: Cam

Cam -tyylisten country-artistien kohdalla on aina olemassa ikävä mahdollisuus, että heitä pidetään pinnallisina ulkonäkönsä ja ”kepeän” ilmaisunsa tähden. Samaa epäiltiin aikoinaan Dolly Partonista.

Vuoden punkpostpunkindiealternativeguitarnoisemusicvideo, joka näyttää viileältä ja kuulostaa siltä kuin Patti Smith laulaisi: The Savages: The Answer

Levyboxi: Bob Dylan1965-1966 The Cutting Edge -The Bootleg Series Vol.12 (6 cd-versio)

Bootleg -sarjan viimeisin ei ole vain komeasti paketoitu, kuvitettu ja kirjoitettu kokonaisuus, vaan myös jännittävä ja kiehtova matka Dylanin musiikin syntyyn studiossa. Sävellysten eri versiot kertovat spontaanisuudesta, määrätietoisuudesta, harhailuista, kokeiluista, osaamisesta ja onnistumisista, kaikista luovan työn ydinalueista. Kyseessä ei ole vain tuote Dylan faneille ja -keräilijöille, vaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneet suuren artistin häkellyttävistä neljästätoista kuukaudesta (joiden aikana syntyi kolme albumia) tai kahdesta käänteentekevästä vuodesta 1900-luvun kulttuurihistoriassa.

Live-esitys: Aretha Franklin: A Natural Woman (Kennedy Center Honors 30.12.)

Kun soul on laajassa katsannossa nykypopulaarimusiikin äiti, tv:n talenttikisojen aloittelijoista r & b -diivoihin, niin soulin kuningattaren paluu olisi jo sinänsä ollut kaiken kunnioituksen herättävä hetki. Mutta kun Aretha esityksen aikana syntyy uudelleen ja saa, ei vain mustan presidentin vaan kaikki soulia koskaan rakastaneet kyyneliin, voidaan jo puhua historiaan jäävistä hetkistä.

Musiikkikirja: John Seabrook: The Song Machine –Inside The Hit Factory

Kyseessä ei ole loistavasti kirjoitettu tai aiheensa syvällisesti hallitseva teos, mutta aiheen ja näkökulman tärkeys ja tuoreus tekee Seabrookin kirjasta pakollista luettavaa tämän päivän populaarimusiikista kiinnostuneille.

Lyhyesti kolme huomiota luetun jälkeen:

-Musiikin autenttisuuden vanhat määritteet on viimeistään nyt arvioita uudelleen,

-Anglo-amerikkalaisen tuottajuus-hegemonian murtuminen pop-markkinoilla on vihdoin ansaittua huomiota saanut tosiasia, vuosikymmeniä ABBA-nimisen yhtyeen läpimurron jälkeen,

-Motown-yhtiön merkitys 2000-luvun musiikkiteollisuuden edeltäjänä nousee entisestä enemmän pintaan. Jos ajatellaan vaikkapa artistia kokonaisvaltaisena tuotteena/brändinä, tiimityöskentelyä metodina, tuloshakuista pyrkimystä hittien tekoon, mustan ja valkoisen kulttuurin yhdistämistä, kaikki nuo olivat jo läsnä 60-luvun Detroitin Hitsvillessä.

Related Posts